Kuukausikatsaus 02 2018 – 287K

kuukausikatsaus-tulot-menot-varallisuus-tunnusluvut-min2Eläke on jälleen yhden kuunkierron lähempänä ja on aika tehdä katsaus kuukauden tapahtumiin. Jotta löydän perille ja tiedän mitä olen matkalla tehnyt, kerään joka kuukausi mustaa valkoiselle tuloista, menoista, varallisuudesta ja muista tapahtumista. Kuukausikatsauksen alussa on kerrottu tarkemmin ilmoittamistani luvuista. Tällä hetkellä kuukausikatsaukset sisältävät henkilökohtaiset lukuni yhden hengen taloudessa.

Tulot, menot ja säästöprosentti:

  • Nettotulot 2 652 €
  • Kustannukset 1 173 €
  • Säästöprosentti 56 %

TULOT & MENOT

Kuukauden aikana ansiotuloja kertyi 2 520 euroa ja osinkoja puolestaan kilahti tilille ennakonpidätysten jälkeen 133 euroa. Muita tuloja ei ollut, joten tulojen puolesta kuukausi jäi hieman vajavaiseksi.

Menoissa suurimmat erät olivat asuminen, syöminen ja liikkuminen.kulut-2018-2

Kuukauden aikana menot olivat nykyiseen tilanteeseen nähden ihanteelliset. Ei juurikaan ylimääräistä tai suurempia hölmöilyjä.

Kuukauden kulutuksen lisäksi seuraan edellisten 12 kuukauden kulujen liukuvaa keskiarvoa. Näin muistan kiinnittää siihen huomiota muutenkin kuin kerran vuodessa. Keskimääräinen kulutus antaa parhaan kuvan siitä, että kuinka suuren eläkekassan tarvitsen.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kulujen kasvu näyttäisi pysähtyneen ja sain lähes 100 euroa viilattua pois verrattuna tammikuuhun.

kulut-12ka-2018-2

Muuta:

  • Asuntolainasta lasken kuluksi sekä lyhennyksen että korot
  • Töissä nautin joka päivä lounaan, mikä näkyy ravintolakuluissa
  • Autoa minun on mahdollista käyttää polttoaineen hinnalla, mutta omaa en omista

VARALLISUUS & TUNNUSLUVUT

Alla nykyinen varallisuustilanne ja vertailu edelliseen kuukauteen.

varat-ja-velat-2018-2

Kuukauden aikana en tehnyt ostoksia ja arvon muutokset johtuivat markkinoista. Kovin merkittäviä muutoksia ei nähty, mutta vähän kohennusta tammikuun pienen dipin jäljiltä.

Nettovarallisuuteen huomioin kaiken omaisuuden, jonka arvon oletan vähintäänkin säilyvän. Sijoitusvarallisuudesta olen vähentänyt käteisen, oman asunnon ja asuntooni liittyvän velan. Sijoituksissa ei ole lainkaan velkavipua käytössä.

Eläkekassa vuosina on laskettu jakamalla sijoitusvarallisuus edellisen 12 kuukauden kulujen keskiarvolla. Se kuvaa hyvin yksinkertaistettuna sitä, kuinka monta vuotta pystyisin elämään nykyisellä eläkekassallani.

tunnusluvut-2018-2_

Edelliseen kuukauteen verrattuna nähtävissä pientä muutosta sijoitus- ja nettovarallisuudessa. Eläkekassa vuosina sen sijaan hyppäsi yli vuoden ylöspäin. Se korostaa sitä, että kuinka suuri merkitys on vain 100 euron pudotuksella kuluissa.

MUUT TUNNUSLUVUT

Tunnusluvut ovat lähtöisin muuttuvista tavoitteistani ja lisään ne mukaan, jotta tiedän tekeväni oikeita asioita suhteessa siihen mitä haluan. Tai ainakin minkä kuvittelen olevan oikeita asioita. Luvuissa ensimmäinen numero on aikaansaannos ja jälkimmäinen tavoite. Lisää lukujen taustoista voit lukea täältä.

Muiden tunnuslukujen osalta mittaus meni ihan pipariksi ja en lähtenyt arpomaan mitään, mikä olisi vähän sinne päin.

  • Terveys – xx
  • Itsensä kehittäminen – xx
  • Työ – xx

LOPUKSI

Kulujen puolesta kuukausi oli oikein mainio. Ei yllätyksiä vaan hyvää perustekemistä. Tulot jäivät alle sen mitä tavoittelen niiden olevan. Maaliskuu tulee sitten olemaan taas parempi tulojen näkökulmasta.

Tulojen toinen puoli on sitten työn tekemiseen käytetty aika. Huomaan, että omassa ajanhallinnassani on vielä paljon tehtävää. Energia meinaa loppua jo vuoden toisen kuukauden kohdalla – ei hyvä. Samasta syystä muiden tavoitteiden mittaus jäi tällä kertaa haaveeksi.

Ei auta kuin yrittää kovemmin ja keksiä keinot jonkinlaisen tasapainon saavuttamiseksi. Tai tasapaino on huono sana, koska sitä en kaipaa, mutta jos nyt edes välillä malttaisi hetken levätä.

Kuulisin mielelläni mielipiteesi artikkelista esimerkiksi kommenttien kautta. Mikäli koit artikkelin hyödylliseksi, ilahtuisin jos autat jakamalla sen eteenpäin ja tykkäät sivustani P.Ohatta myös Facebookissa. Twitteristä löydät minut kätevästi nimimerkillä @RahaPohatta. Voit myös tilata tulevat artikkelit sähköpostiisi liittymällä sisäpiiriin.

6 vastausta artikkeliin “Kuukausikatsaus 02 2018 – 287K”

    1. Nyt pitäisi olla kristallipallo, että tietäisin. Riippuu paljon korkojen kehityksestä eli jos näyttää pahalta, niin todennäköisesti lyhentäisin nykyistä nopeammin. Toisaalta voisi myös olla ihan hyvä veto vaihtaa sijaintia, jolloin vuokralla asuminenkin on vaihtoehto – ainakin tilapäisesti.

      Ennemmin tai myöhemmin on tarkoitus olla velaton, mutta tällä hetkellä ei ole niin kiire.

      1. Joo kuulostaa ihan järkevältä. Itse maksoin asuntolainani pois alle 10 vuodessa kun en tykännyt velasta ollenkaan. Jälkeenpäin katsottuna olisi kyllä kannattanut sijoittaa ne rahat. Mutta fiilis oli kyllä todella hieno kun tuli velattomaksi.

      2. Itselläkin on tehnyt mieli moneen kertaan maksaa pois. Ajatus velattomuudesta tuntuu niin vapauttavalta. Uskoisin että sen minkä on rahassa hävinnyt on voittanut tunnelmassa. Kyllä silläkin arvo on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.