Uudet tavoitteet ja työn tulevaisuus

pohatta-AI-tekoäly-koneoppiminenTämän artikkelin pohjalle kannattaa lukaista aikaisemmin julkaistu teksti Suuret suunnitelmat ja mappi ö. Edellisessä artikkelissa oli teorian ja koekaniinin vuoro, nyt luvassa on oma käytännön esimerkkini. Tykkään suuresti käytännön esimerkeistä, koska ne sisältävät aina yrityksen ja erehdyksen kautta oppimista. Kyse on oikotiestä onneen, jos lukemalla välttää toistamasta muiden tekemiä virheitä.

Tietyissä piireissä minulle nauretaan, koska ainakin kun olen lukenut jotain, niin sitä seuraa toimenpide. Ymmärrän kyllä, että se saattaa aiheuttaa hieman huvittavia tilanteita. Toisaalta en näe mitään järkeä siinä, että opiskelen jotain, mutta jätän käytännön toteutuksen tekemättä. Mitä hyötyä on uuden oppimisesta, jos tietoa ei käytä mihinkään?

Kaikki lukemani ei tietenkään sovellu minulle, mutta kokeilen erilaisia asioita, että löydän ne jotka vievät minua eteenpäin. Niin myös tällä kertaa.

Ensimmäinen osa tavoitteesta: Mitä

Yleensä olen tuskaillut sen kanssa, että mitä haluan tehdä. Eläkekassa antaa jo nyt mukavasti valinnan vapautta ja toisaalta pienet epäonnistumisetkaan eivät haittaisi. Tällä kertaa löysin intohimon kohteeni suhteellisen helposti. Tai niin ainakin luulin, mutta tästä lisää myöhemmin artikkelissa.

Sivutöiden lopettamisen jälkeen aikataulu on tuntunut sopivalta, vaikka päivätöissä aikaa onkin mennyt – välillä vähän liikaakin. Olen kuitenkin huomannut, että nautin suuresti työstäni ja se tarjoaa elämyksiä ja kokemuksia joita en muualta ole löytänyt. Esimerkiksi ongelmanratkaisu ja oppiminen tuottavat valtavasti mielihyvää. Pian ajatukset johtivat siihen, että mitä jos oikeasti yrittäisin tulla hyväksi työssäni.

Hyvä onkin sitten aika suhteellinen käsite. Oletko hyvä, jos teet parhaasi? Vai oletko hyvä vasta sitten, kun osaat tehdä asian niin hyvin kuin se on ylipäätään mahdollista tehdä? Rehellisesti sanottuna saatat olla ihan paska, vaikka tekisit parhaasi, joten vaaka kallistuu jälkimmäisen puoleen.

Tämä ominaisuus on integroitu omaan mieleeni ja se tekee minusta välillä äärimmäisen rasittavan kanssaihmisilleni. Pystyn helposti olemaan tyytymätön, jos jokin asiaa menee huonosti. Sillä ei ole merkitystä, vaikka tekisin sen kymmenen kertaa paremmin kuin vierustoverini. Ei se tee minusta hyvää, vaikka joku olisi vielä onnettomampi. Varsinkaan, jos tiedän itse pystyväni parempaan. Puhumattakaan siitä, miten hyvin asian voisi oikeasti tehdä. Tavallaan pidän tästä ominaisuudesta itsessäni, koska se innostaa oppimaan aina vain enemmän.

Toisaalta joskus olisi hyvä osata pitää turpa tukossa ja iloita lievemmistäkin onnistumisista.

Uraputkessa

Tavoitteeni ensimmäinen muoto jätti tulkinnan varaa: ”Olisi ihan kiva olla kohtuullisen hyvä siinä mitä teen”. Kyse oli enemmänkin varovaisesta kuiskauksesta, kuin tavoitteesta. Tavoite tarvitsee selkeän päämäärän ja päivämäärän.

Teorian mukaisesti päätin tuplata tavoitteen ja asettaa sille aikarajan. Ensin kohtuullisen hyvä muuttui muotoon Suomen parhaita, joka sitten muovautui muotoon maailman 8. paras. Päätin siis asettaa tavoitteekseni, että minusta tulee maailman 8. paras omassa työssäni viimeistään 10 vuoden kuluttua (31.12.2027). Tavallaan tavoite on hyvin yksinkertainen ja sillä on aikaraja. En kuitenkaan vielä keksinyt, että miten ihmeessä tulen mittamaan sen, että kuinka hyvä olen suhteessa muihin.

Palkasta voi yleensä tehdä joitain johtopäätöksiä, vaikka vertailu ei suoraan kerro sitä kuka on parempi. Karkea suuntaviiva viiden vuoden tähtäimestä on nykyisen palkan tuplaaminen.

Tiedän, että tavoite voi monesta kuulostaa täysin naurettavalta. Sitä ei voi mitata ja toisaalta maailman top 8 kuulostaa aika utopistiselta. Eniten mietitytti se, että mitähän työkaverini mahtavat aiheesta ajatella. Moni heistä on kuitenkin reilusti taitavampi kuin minä. Lopulta tulin lopputulokseen, että so what? Ihan sama mitä muut ajattelevat. En antanut näiden epäkohtien häiritä prosessia.

Epäonnistuminenkin tarkoittaisi todennäköisesti sitä, että pääsen vähintään alkuperäiseen tavoitteeseen.

Miten ajattelin tavoitteeni saavuttaa?

Yleensä sanotaan, että tarvitaan 10 000 tuntia, että voi kehittyä hyväksi. Onko tuollaista rajaa vai ei on tavallaan sivuseikka, mutta olen sitä mieltä, että aina vaaditaan merkittävä ajallinen panostus. Toisilla on sitten enemmän talenttia kuin toisilla. Merkittävä ajallinen panostus tuo sitten rajoitteet siihen, että mitä voin tavoitella. Jos voin panostaa valitsemaani tavoitteeseen 7,5 tuntia päivässä, 20 päivää kuukaudessa ja 11 kuukautta vuodessa, niin 10K tuntia tulee täyteen reilussa kuudessa vuodessa. Jos voisin panostaa vain tunnin päivässä, niin mittarista loppuisivat vuodet kesken. Loogisesti ajateltuna vaihtoehtoina oli joko:

a) pysyä keskinkertaisena
b) työpaikan vaihto
c) nykyiseen työhön panostaminen

Luonteeni ei hyväksy vaihtoehtoa a, alan tai työpaikan vaihto ei tässä kohtaa innostanut, koska olen viihtynyt niin hyvin. Valitsin siis vaihtoehdoista viimeisen.

Toimenpiteet

Seuraavaksi oli tärkeintä valita se oikea toimenpide, joka veisi minut kohti tavoitetta. Pelkkä töissä käyminen ei tietenkään riitä, koska muuten me olisimme kaikki yhtä hyviä. Mietin, että mikä olisi sellainen toimenpide, joka tekisi kaiken muun tekemisestä helpompaa tai jopa tarpeetonta (Lainattu kirjasta The One Thing).

Ainoa mieleeni tuleva asia oli osaamisen kartuttaminen. Mitä enemmän osaan, sitä helpommaksi asiat muuttuvat. Päätin varata omasta kalenteristani jokaisen päivän ensimmäisen tunnin opiskeluun. Opiskelu tulisi olemaan kaikkein tärkein asia. Se pitäisi suorittaa alta ennen muita töitä. Lisäksi laitoin perjantaille kalenteriin varauksen, jossa kirjoitan ylös viikon tärkeimmän saavutuksen. Näin voisin helposti todentaa, että ovatko tekemiseni linjassa sen kanssa, minne haluan päästä.

Tunti ei kuitenkaan riitä mihinkään, joten blokkasin kalenteristani opiskelutunnin jälkeisen aamupäivän seuraavaksi tärkeimmän asian tekemiseen. Lisäksi työ sisältää jo itsessään uuden oppimista.

En ole toistaiseksi täysin varma, että mitä mieltä töissäni ollaan ajan pyhittämisestä opiskelulle. Sain jo myytyä ajatuksen, mutta sitten tapahtui hieman henkilövaihdoksia ja nyt tilanne on auki. Oma ajatukseni on, että pitkällä aikavälillä uuden oppiminen on parasta mitä voi tehdä. Toisaalta työelämä painottaa lyhyen aikavälin saavutuksia yli pitkän aikavälin. Samoin kuin ihmiset yleensä. Opiskelu on pois laskutettavasta työstä, joten todennäköisesti jatkossa vaaditaan oman työkuvan muokkaamista.

Jos päättää panostaa yhteen asiaan, niin se aika on otettava jostain. Tämän ihmiskokeen yhteydessä päätin karsia sellaiset turhuudet kuin Facebook ja Twitter. Molempia käytän yhä, mutta poistin kummankin sovelluksen kännykästä. Näin käyttö rajoittuu muutamaan käyntiin per viikko ja sain nipistettyä hieman lisää aikaa tuottavampaan toimintaan. Vieroitusoireista selvittyäni ei ole ollut kumpaakaan ikävä. Mediaa ja tietoa on niin valtavasti, että yksinkertaisesti on pakko keskittyä niihin, joista uskon olevan eniten hyötyä uuteen tavoitteeseeni peilaten.

Näköradiosta en sen sijaan luovu ikinä, mutta sitä käytän lähinnä rentoutumistarkoituksessa.

Uusi elämä

Yksi hyvän tavoitteen reunaehto oli se, että sen saavuttamisen pitää muuttaa elämää merkittävästi tai muuten tavoite ei ole tavoittelun arvoinen.

Muuttaako siis oman tavoitteeni saavuttaminen elämäni täysin toisenlaiseksi? Kyllä ja ei, joten hyväksyn sen hieman sääntöjä kiertäen tavoitteeksi.

Tavallaan tavoitteen saavuttaminen ei muuta mitään. Toisaalta tavoitteeseen päästäkseni täytyy todella monen asian muuttua. Aikaisemmin olen kokenut työn pakollisena pahana matkalla eläkkeelle. Vähitellen olen alkanut nauttia työstäni. Uusi tavoite auttaa näkemään työn vielä enemmän itsessään nautinnollisena asiana eikä niinkään välineenä johonkin muuhun. Ja ei pelkästään näkemään vaan tekemään, kokemaan ja tuntemaan täysin toisella tavalla. Teoriassa minun pitäisi nauttia vielä enemmän työstäni.

Jos voin nyt ja jatkossa nauttia arkipäivistäni vielä enemmän kuin aikaisemmin, niin pidän sitä todella merkittävänä muutoksena.

Muu elämä ja tasapaino

Lisäksi valitsin neljä muuta elämän osa-aluetta, joiden uskon tuovan itselleni onnellisuutta.

  • Talous
  • Terveys
  • Ihmissuhteet
  • Itsensä kehittäminen (osittain sama kuin työ, mutta ei aina)

Kun osa-alueita on useita, tullaan äkkiä siihen, että on tehtävä valintoja. Kaikki eivät voi olla yhtä tärkeitä. Tämän takia jouduin miettimään, että kuinka hyvin tunnen itseni. Itsensätunteminen puolestaan linkittyy aika suoraan omiin arvoihini. Jos pystyn laittamaan arvoni tärkeysjärjestykseen, noudattavat elämän eri osa-alueet niitä.

Arvojen miettiminen oli helppo aloittaa vähiten tärkeimmästä. Tavallaan yllättäen alimmaksi kolmiportaisella asteikolla jäi työ, vaikka tärkein tavoitteeni liittyy juuri siihen. Ilman työtä voin olla, mutta en ilman terveyttä ja muita ihmisiä. Kahden jälkimmäisen välillä jouduin tekemään vähän enemmän pohdintaa. Terveys mahdollistaa niin monia asioita, mutta huono sellainen heikentäisi elämänlaatua merkittävästi. Toisaalta myös muita ihmisiä tarvitsen elämässäni, vaikka en kovin montaa. Muutama hyvä riittänee. Päädyin siihen, että terveydellä ei ole juuri merkitystä, jos saan nauttia siitä yksin. Tämän hetken arvoni näyttävät tältä:

  1. Ihmiset
  2. Terveys
  3. Työt

Arvot eivät kerro, että kuinka paljon aikaa käytän mihinkin asiaan. Ne ovat olemassa siksi, että niiden avulla on helppo ratkoa päällekkäisyydet. Esimerkki: Jos töissä on tulossa mielenkiintoinen keissi, mutta samalle illalle on varattu kuntosali, niin valitsen jälkimmäisen. Jos viikonlopun juoksutapahtuma osuu päällekkäin läheiseni merkkipäivän kanssa, niin valitsen jälkimmäisen. Teoriassa yksinkertaista.

Vaihtoehtoisesti yksi tapa asioiden priorisointiin on oma missio. Esimerkiksi Money Boss on tehnyt omansa. Tai miksi ei voisi hyödyntää sekä että.

Ajankäyttö onkin sitten toinen asia. Tasapaino tarkoittaa usein tasapaskaa. Kaikki ei silti voi mennä täysin epätasapainoon.

Talous ja terveys ovat kaikkein helpoimmat. Niihin käytän kuukaudessa aikaa mahdollisimman vähän, mutta niin että kumpikin pysyy riittävällä tasolla. Talous tarkoittaa käytännössä sitä, että noudatan nykyistä säästämis/sijoittamismalliani. Terveyden ajattelin eniten liikunnan kannalta ja heitin hatusta, että kolme liikuntakertaa viikossa on minimi. Suurimman osan ajastani käytän töihin. Yksikään ihminen ei minua kestäisi 24/7, vaan kaikkea pitää olla sopivassa suhteessa. Ihmissuhteisiin riittää siis pieni aktiivisuustason nosto.  Itsensä kehittäminen tapahtuu lähinnä lukemalla, joten tässä laitoin tavoitteeksi 10 sivua päivässä jokaisena arkipäivänä.

”What get’s measured gets managed”

Lempisanontani mukaan yksikään edellä mainituista tavoitteista ei ikinä tule tapahtumaan, jos en pidä kirjaa siitä mitä teen. Mittaaminen on ainoa tapa pitää kurssi kohti tavoitteitani. Niihin peilaten lisäsin kuukausikatsauksiin kasan tunnuslukuja:

  • Terveys – xx/12 ( = liikuntakertojen määrä)
  • Itsensä kehittäminen – xx/3420 ( = 215 sivua käännetty Kindlen yksiköihin, tai vähän sinnepäin)
  • Työ – xx/ 20 ( = kuinka monena aamuna onnistun käyttämään ensimmäisen työtunnin opiskeluun)

P.Ohatan tulevaisuus

Blogin tulevaisuudesta ei kannata huolestua. Tarinoita on jatkossa luvassa yhtä säännöllisen epäsäännöllisesti kuin tähänkin asti. Teemat tosin peilaavat yleensä sitä, mitä omassa mielessäni liikkuu. Varmasti sieltä löytyy joku aasinsilta myös talouteen.

Nyt kun ajankohta on mitä täydellisin, teen yhden lupauksen tulevalle vuodelle. Lupaan, että en enää lupaa aikatauluja blogitekstien ilmestymiselle. Aikatauluni ovat pitäneet yhtä hyvin paikkansa kuin Teslalla. Suurin syy tälle on se, että aivoni prosessoivat tietoa hitaammin kuin oletan. Luulen saavani tekstin valmiiksi, mutta viikon kuluttua huomaan sen olevan kaukana maalista.

Jatkossa artikkeleita ilmestyy sitä mukaan, kun minulla on jotain sanottavaa ja saan ajatukset koottua ymmärrettävään muotoon.

Uusi tavoite käytännössä

Muutaman kuukauden kokeilun jälkeen tulokset ovat olleet vaihtelevia. Itsensä kehittäminen on luonnistunut yli odotusten, mutta kaikissa muissa toimenpiteissä tulos on ollut suorastaan surkea. Suurin syy on ehkä ollut siinä, että yritin tuoda liian paljon uuttaa kerralla.

Käytännössä töissä puski helvetinmoinen kiire päälle ja opiskelu unohtui, vaikka tiedän sen olevan parempaa ajankäyttöä kuin ”kiireellisten” asioiden. Samasta syystä liikunta jäi, vaikka arvoni sanovat ihan muuta. Tämä on puolestaan johtanut siihen, että omassa nahassa oleminen on tuntunut varsin epämiellyttävältä.

Kyllä se pistää ärsyttämään, kun tiedät mitä pitäisi tehdä, mutta teet jotain ihan muuta.

Tavallaan on ymmärrettävää, että näin käy. Päivä on ollut pitkä ja olet aivan puhki. Tiedät, että viikon liikunta on vielä tekemättä. Toisaalta eihän kukaan saa tietää, jos skippaat sen? Eikai se yksi kerta nyt haittaa? Huomenna sitten.

Siinä ei vain koskaan käy näin. Huominen ei tule tässäkään asiassa ja kurvi kääntyy kaakkoon. Kiitos ja näkemiin. Ainoa vaihtoehto on se, että aloittaa riittävän varovasti ja ei ikinä skippaa mitään, minkä on itsensä kanssa sopinut.

Oma suunnitelmani on pitää kynsin ja hampain kiinni itsensä kehittämisen putkesta. Ja tästä yhdestä en tingi PRKL! Vähitellen yritän tuoda sen rinnalle terveyden ja opiskelut töissä. Työasioiden valmistumiseen täytyy taas osata antaa hieman inhimillisemmät aikataulut. Näin ei synny turhaa stressiä. Ihan varmasti pystyn ottamaan opiskeluun vaikkapa vain yhden tunnin joka viikko ja vähitellen lisäämään tahtia.

Tie onneen

Uusi tavoitteeni painottaa mielekkäiden asioiden tekemistä. Pystyn nauttimaan elämästä nyt ja tässä, mutta silti pitämään mielessä pidemmän aikavälin.

Näytin tätä artikkelia ennen julkaisemista yhdelle lähimmäisistäni ja esiin nousi mielenkiintoinen huomio. Miten paljon saavutusten tavoittelu eroaa materian tavoittelusta? Jos ostamalla ei saa onnea, niin miksi saavuttaminen olisi eri asia?

Molemmissa koetaan hetken hurmio, mutta hetki ei koskaan riitä, vaan aina on pakko saada lisää. Ostamalla ei saa enempää onnea ja saavuttamisessa on sama.

Onnellisempi olisin varmasti, jos pääsisin eroon saavuttamisen tarpeesta. Mutta ei kai se nyt niin paha ole, jos nauttii matkasta?

”Menestys ei ole tie onneen, mutta onnellisuus on tie menestykseen. Jos rakastat sitä mitä teet, menestyt” -Albert Schweitzer

Epämiellyttävä tulevaisuus

Vielä oppimiskokemuksia tuottaneen käytännön testauksen ja uuden päättäväisyyden puuskan jälkeen tavoite tuntui siltä, kuin olisin unohtanut jotain.  Vähitellen hitaat aivoni saivat otteen puuttuvasta. Olin unohtanut, että maailma ei pyöri pelkästään pullean napani ympärillä. Kaksi erittäin merkittävää asiaa jäi puuttumaan, joita ilman tavoitteeni ei voisi olla juuri naiivia heittoa parempi.

  1. Omat edellytykseni – riittävätkö kykyni siihen, että voisin oikeasti olla maailman 8. paras?
  2. Työn edellytykset – onko ammattiani olemassa sen nykyisessä muodossa enää 10 vuoden kuluttua?

Jos kaksi ihmistä saisi täysin identtisen koulutuksen ja heillä olisi täysin vastaavat kokemukset elämästä, olisiko lopputuloksena kaksi samanlaista ihmistä? Tuskin. Kokemuksemme vaikuttavat siihen minkälaisia ihmisiä meistä tulee. Se minkälaisia ihmisiä olemme, vaikuttaa puolestaan siihen, että miten otamme vastaan erilaisia kokemuksia.

Aihepiiristä riippumatta maailman 8. paras vaatii ankaran työnteon lisäksi armotonta lahjakkuutta. Kaikista ei yksinkertaisesti voi tulla yhtä hyviä. On turha viljellä harhaluuloa, että jokainen voisi halutessaan olla mitä vain. Nallekarkit eivät mene tasan – eivät lähellekään. Työnteolla ja harjoittelulla pääsee pitkälle, mutta lopulta lahjakkuus määrittelee sen, että minne asti yksilö selviytyy.

Omat edellytykseni

Objektiivisen tarkastelun jälkeen (hyvällä itseluottamuksella) päädyin siihen, että olen hieman keskivertoa lahjakkaampi. Onhan jokainen meistä hieman keskivertoa parempi kuski. Käytännössä olen päätynyt niin luokkahuoneessa, työpaikalla kuin urheilukentilläkin aina keskivertoa paremmalle puolelle (mikä ehkä kuvastaa lahjakkuuden määrittelyni kapeakatseisuuttani). Koskaan en ole ollut paras (tai riippuen mittakaavasta). Suomeksi käännettynä tämä tarkoittaa sitä, että olen kohtuullisen hyvä (tai tasapaska) kaikessa, mutta en poikkeuksellinen millään tavalla.

En ole vielä varma, että ovatko haluni ja kykyni ristiriidassa keskenään.

Historiaani peilaten uskon, että voin tulla niin hyväksi, että pystyn nauttimaan työstäni täysin. Toisaalta sitä ennen hyvä pitäisi pystyä määrittelemään. Hyvä tekemään, hyvä ymmärtämään vai hyvä yhdistämään asioita. Kaikki ovat erilaisia hyvän muotoja. Tai sitten pitäisi edelleen vain osata nauttia.

Lisäksi pahoin pelkään, että nurkan takana odottaa jo tavoitteen seuraava vaihe. Luulen, että seuraavassa vaiheessa haluan luoda jotain, millä on oikeasti merkitystä. Ei vain itselleni, mutta myös muille. On myös mahdollista, että työ on tulevaisuudessa samantyyppistä kuin nyt, mutta voin valita vapaammin, kenen hyödyksi sitä teen.

Isossa kuvassa tulevaisuus onkin sitten asia erikseen.

Työ kadoksissa

Omia edellytyksiäni mielenkiintoisempi näkökulma on se, että onko omaa ammattiani olemassa enää kymmenen vuoden kuluttua. Olen yleensä ollut vainoharhainen sen puolesta, että Suomalaisten kilpailukyky ei tule riittämään maailman mittakaavassa. Nyt ajatus on siirtynyt siihen, että ihmisen kilpailukyky ei enää riitä. Tavoitteen teoriaosuudessa otin huomioon monta erilaista korkoa korolle ilmiötä. Unohdin joukosta yhden tärkeimmistä eli ympäristön ja lähinnä teknologian kehittymisen.

Työn tulevaisuus (tai sama lontooksi) antaa mielenkiintoisia tuloksia, niin hakukoneiden kuin Youtubenkin puolella. Hyvin nopeasti ruudussa alkavat vilkkua termit tekoäly ja koneoppiminen. Jokaisen olisi syytä tuntea termit edes alustavasti. Silti useimmat keskittyvät vain omiin askareisiinsa, eivätkä huomaa tulossa olevaa muutosta.

Istuminen ja odottaminen on huono ajatus.

Käytännössä koneet tulevat oppimaan sen, miten tehdään suurin osa tällä hetkellä ihmistyövoimalla toteutettavista töistä. Kyse ei ole siitä, jos näin tule käymään, vaan siitä milloin. Mitä toistettavampi työ on kyseessä, sitä nopeammin se tulee siirtymään koneen tehtäväksi.

Hyviä esimerkkejä tästä ovat Amazon Go tai Amazonin varasto sekä Tesla. Amazon Go on kauppa ilman henkilökuntaa, Amazonin varastossa robotit hoitavat ison osan tavaran käsittelystä ja Teslalla kokoonpanosta huolehtivat robotit. Ja ihan varmasti jokainen selustastaan huolehtiva yritys on tässä kilpajuoksussa mukana. Ennemmin tai myöhemmin jokainen työ muovautuu erilaiseksi kuin mitä se on tällä hetkellä. Äänen ja kuvan tunnistus ovat jo nyt arkipäivää. Kuljetusala taitaa olla liipaisimella seuraavaksi itseohjautuvien ajoneuvojen myötä. Rahoitusala taas on yksi edelläkävijöistä. Sääntely saattaa hidastaa muutosta, mutta se ei sitä tule estämään.

Jos tekoälyn kehitys loppuisi siihen, että sillä korvataan ”yksinkertaiset” työt, ei meillä olisi suurta hätää.  Muutokseen olisi suhteellisen kivutonta sopeutua ja menetelmä olisi juuri saman mihin päädyin aikaisemmin artikkelissa. Jatkuva oppiminen olisi paras tapa muovautua maailman mukana. Olisi myös mahdollista keskittyä asioihin, mitkä ovat koneille haastavia, kuten empatia ja luovuus.

Haaste tulee olemaan siinä, että ihmiset luovat koneista itseoppivia. Hieman lähteistä riippuen kone saavuttaa ihmisen älykkyyden 10 vuoden sisällä ja 20 vuoden kuluttua siitä, kone on älykkäämpi kuin maailman kaikki ihmiset yhteensä. Jo nyt Googlen tekoäly on luonut tekoälyä. Tulevaisuudessa kone pystyy oppimaan ja luomaan itsensä uudelleen valtavalla temmolla verrattuna evoluutioon. Aikajännettä ei todellisuudessa tiedä kukaan, mutta ihminen tulee olemaan aivokapasiteetilla mitattuna säälittävä mato koneen rinnalla. Toki on myös mahdollista, että tähän mennessä ihmisaivoihin on saatavissa mukavasti lisäosia ja kapasiteettia.

Ennusteet ihmisen roolista tulevaisuudessa vaihtelevat sukupuuttoon kuolemisen ja ikuisen elämän välillä. Molemmat kuulostivat vieläpä mahdollisilta, ainakin alustavan tutustumisen perusteella. Lisälukemisena voin suositella Wait But Whyn artikkeleita tekoälystä ( osa 1 ja osa 2). Ja kommentteihin saa jättää lisää mielenkiintoisia linkkejä! En tunne aihetta vielä tarpeeksi hyvin, että voisin muodostaa vahvan mielipiteen. Sen sijaan keskusteluihin tekoäly ja koneoppiminen pitäisi ehdottomasti saada mukaan.

Näiden mielikuvien myötä en koe alkuperäistä uutta tavoitettani enää mielekkääksi, joten jouduin muokkaamaan sitä toistamiseen lyhyen ajan sisään. Käytännössä aion noudattaa alkuperäisiä menetelmiäni. Niiden avulla tavoitteeni on sopeutua muutokseen mahdollisimman pitkään ja mahdollisimman hyvin. Tämä sisältää sekä tilaisuuksiin tarttumisen että hetkestä nauttimisen. Absoluuttisen tähtäimen sijaan turvaudun enemmän jatkuvan oppimisen prosessiin ja luotan sen vievän kohti mielekkäitä asioita. Miellekkyys on tässä kohtaa riittävän tarkka päämäärä.

Uskon, että jossain kohtaa tiedonjanoni kohtaa rajansa ja kyllästyn jatkuvaan oppimiseen. Toivottavasti ihmisillä on vielä silloin jokin merkitys ja eläkekassani on riittävä toteuttamaan tarkoituksensa, jotta voin vetäytyä tulevaan autotalliini veistelemään puuhevosia.

Kuulisin mielelläni mielipiteesi artikkelista esimerkiksi kommenttien kautta. Mikäli koit artikkelin hyödylliseksi, ilahtuisin jos autat jakamalla sen eteenpäin ja tykkäät sivustani P.Ohatta myös Facebookissa. Twitteristä löydät minut kätevästi nimimerkillä @RahaPohatta. Voit myös tilata tulevat artikkelit sähköpostiisi liittymällä sisäpiiriin.

*Jos joku kovasti miettii, että mitä teen työkseni, niin askartelen yritysten BI ratkaisujen parissa.

29 vastausta artikkeliin “Uudet tavoitteet ja työn tulevaisuus”

  1. ”Miten paljon saavutusten tavoittelu eroaa materian tavoittelusta? Jos ostamalla ei saa onnea, niin miksi saavuttaminen olisi eri asia?”

    Mietin, että toistuva saavuttaminen tuonee mukanaan omakuvan/itsetunnon parantumista, jota ostaminen ei tuo. Ja se itsetunnon vahvistuminen puolestaan tuo mukanaan sitä onnellisuutta (sekä lisää onnistumista/saavuttamista). Samaa kautta luulen varallisuuden lisäyksen lisäävän onnellisuutta. Varallisuuden lisääntyminen kertoo, että on henkilö, joka kykenee saavuttamaan asioita, joihin monet eivät pysty, ja joka menee elämässä eteenpäin.

    Mietin myös tuota uratavoitettasi. Käsittääkseni olemme samoissa tehtävissä (talousjohto), joten ehkä voisimme yhdessä kehitellä jotain? Laita vaikka sähköpostia rahallavapaaksi (at) gmail . com, jos kiinnostaa.

    1. Totta. Mielenkiintoinen näkökulma, joka ei itselläni käynyt mielessä. Tuntuu, että voisi hyvinkin pitää paikkansa. Ainakin omalla kohdalla olen huomannut, että aikaisemmat voitot tuovat itseluottamusta myös myöhemmin.

      Ei ehkä ihan. Loikkasin aidan toiselle puolelle pari vuotta sitten ja toimin nykyään konsulttina. Mutta teema siis osittain sama. Yritän saada viestin aikaiseksi!

    2. Sori nyt on pakko kirjoittaa eräs juttu joka siivuttaa tätäkin artikkelia eri näkökulmasta ja nimenomaan on minusta asia johon suhtaudutaan nimenomaan jothoportaissa neutraalisti eli ei nähdä sitä hyvää syytä olla tekemättä töitä yms. kaikkea mitä tämän ympärillä lilluu.

      Näet luin artikkelin ja katsoin videon downsiftaajasta jonka yle oli tehnyt, en viitti rekisteröityä eri himmelisivuille jotta ovisin kommentoida siellä joten tuon asian julki tässä koska se liittynee jollain tavalla ehkä monenkin elämään.

      Artikkeli oli tyhjentävä mutta yhden näkökannan ja ajatusten tausta jäi tulemata ilmi ja jöäi leijumaan ilmaan ilman kannanottoa ja syvempää tutkimusta mutta mielestäni erittäin tärkeä.

      Kun downsiftaaja kysyi jotain toimkitusjohtajalta että pitäskö siivoojan tehdä enemmän töitä vaikkei olisi intohimoa. toimitusjohtaja kaiketi vastasi että ei välttämättä enmmän töitä mutta motivaatio tulee työn tekemiseen jostain muualta kuin itse työstä. Mutta itse sanoisin että tuo on jo se hyvä syy itsessään vaihtaaa työpaikkaa koska työpaikkahan on tuossa tilanteessa täysin paska. Tuohan on syy miksi ihminen lakaa sairastamaan psyykkisesti yms. Siksi asiaa olisi pitänyt kaivella syvemmälti koska voi olla ettei johtoportaat ymmärrä mikä heidän työssää mättää. Itsekin olen tehnyt siivoustyötä ja tiedän että useimmiten se on tyystin peräsuolesta. Minua ei saa todellakaan tekemään siivoustyötä eikä minulta heru motivaatiota siihen etes siinä tilanteessa että palkantulo loppuisi. koska siitä työstä ei saa ikinä oikeaa korvausta ellei ole yrittäjä.

      1. Tuohon lisäisin vielä että kansalaisen ei pidä missään vaiheessa tuntea syyllisyyttä siittä että unastaa valtiolta korvauksia milloin mistäkin varsinkin jos työ vie työkykyä ja psyykkistä terveyttä tms. yms.

        Valtio kusettaa aina tavalla tai toisella ellei toisin joku nyt sitä todista.

  2. On aina yhtä antoisaa lueskella näitä pohdintojasi! Virkistävästi et turhaan rajoita ajatuksen laukkaa. Itse en usko saavuttamisen olevan pysyvän onnellisuuden tae ja pidän tavoitettasi sikäli hankalana, että 8. paras on vain parin askeleen päässä parhaasta, jonka uskon olevankin se
    todellinen tavoite. Saavutus on vaan niin nopeasti ohi, kuten sanoitkin. Onnellisuus on ennemmin olemisen rajojen ja puutteiden hyväksyntää. En toisaalta usko sitäkään, että kaikki voivat olla onnellisia, suurin osa jää rauhattomaksi.
    Joka tapauksessa hyvää uutta vuotta ja ihmisten ylivaltaa toivoen!

    1. Kiitos! Mukava kuulla, että rajoittamattomuus voi olla positiivinenkin asia. Suurin osa todennököisesti kokee artikkelin sekavaksi ja liian pitkäksi.

      Ja samoin!

  3. Hyvä artikkeli vaikken lukenut kuin alun. Itsekin voisin tuolla tavalla alkaa plaaraamaan vaikka tuon suuntaista olen miettinytkin mutta sain ahaa elämyksiä. Tuotahan voisi soveltaa mihin tahansa asiaan jotta löytää sen todellisen kehittämisen tarpeen. Tarkoitan siis tuota lähestymistapaa asioihin.

  4. Ehdottaisin että kirjoittaisit säännöllisesti, mutta lyhyempiä postauksia.
    Oletko koskaan ajatellut ryhtyä yksityisyrittäjäksi, vai vesittäisikö se eläketavoitteesi?
    Yrittäjyys voisi olla samalla myöskin harrastus, jota voi jatkaa eläkkeellä ollessaankin.

    1. En usko, että olen kykenevä tuohon. Tai ainakaan vielä. Kirjoitan prosessoidakseni ajatuksiani ja taidot eivät vielä riitä siihen, että saisin saman määrän asiaa kerrottua vähemmillä sanoilla. Siinäkään en näe mieltä, että jakaisin yhden postauksen useampaan osaan. Tai itseasiassa tämäkin oli jo se jaettu versio. Mutta yritetään saada myös tiiviimpää asiaa väliin.

      On ollut harkinnassa aina säännöllisin väliajoin, mutta toistaiseksi on jäänyt väliin. Tämän hetken suunnitelma on, että ehkä sitten eläkkeellä.

  5. Aina kun edellisen tavoitteen saavuttaa, edessä saattaa olla vain uusi tavoite (ensin vaan vähän haetaan seuraavaa tavoitetta). Eli tavoitteista parhain voisi olla tavoitteista luopuminen tai sitten sen ymmärtäminen, että tavoitteet luovat kehän.

  6. Mielenkiintosia pohdintoja. Itse olen tiputtanut päämäärät kokonaan omista tavoitteistani. Sen sijaan olen alkanut määrittelemään itsetutkiskelun kautta niitä asioita joissa voin, ja haluan tulla paremmaksi ja yksinkertaisesti otan suunnan eteenpäin ja koitan noilla osa-alueilla löytää jotain parannettavaa päivästä toiseen. En halua työpaikkani-, tai suomen parhaaksi, en maailman 8. parhaaksi, tai ykköseksi. Vaikka olisin tuolla ykköspaikalla, miksi pysähtyisin siihen. Ainut vertailukohta jonka itselläni pidän on oma itseni: huomenna olen jo parempi kuin mitä olin eilen.

    On mielenkiintoista lukea sinun pohdintoja tästä aiheesta koska alun perin omien vastaavien pohdiskelujen johdosta talouden osalta päädyin seuraamaan blogiasi, ja nyt näen juuri samoja pohdintoja joita itse reilu vuosi takaperin pyörittelin mielessäni.

    Komppaan vielä Kalevia: Voin lämpimästi suositella tuota useammin kirjoittamista. Itse olen nyt reilun vuoden verran kirjoitellut päivittäin lyhyitä pohdintoja asiasta jos toisestakin ja kokemus on ollut erittäin valaiseva. Tietysti tuollaisen oman raapusteluni ja blogisi tarkkaan mietittyjen ja viilattujen postien välillä on suuri ero, mutta ehkä jossain sieltä välimaastosta löytyy se ”sweet spot”.

    1. Totta. Tavoitteet rajoittavat tietyssä pisteessä, mutta niistä luopumalla ei koe samanlaisia onnistumisen tunteita kuin tavoitteen saavuttamalla. Vai miten olet itse asian kokenut?

      Kirjoittamisen suhteen en halua asettaa aikatauluja yms. Kirjoitan kun siltä tuntuu, jotta homma pysyy stressivapaana. Mutta sweet spot on varmaan jossain möläytyksen ja monsterin välissä.

      1. Tavoitteettomuus riippuu paljolti näkökannasta. Toki tässä voi myös olla suuria henkilökohtaisiakin eroja. Itselläni kun ei ole kokemusta kuin yhdestä tapauksesta.

        Mutta tuohon saavutuksen tunteeseen: ilmankin olen kyseisestä riemusta saanut nauttia. Jollain tasolla jopa päivittäin. Kun vain puurtaa eteenpäin pienien parannusten periaatteita noudattaen pakostakin asiat paranee. Ja välillä voi pysähtyä vertaamaan aikaisempaan tasoon ja nähdä kuinka pitkälle sitä on tullut taas päästyä.

        Toki voidaan sanoa että eihän tuo ihan kokonaan tavoitteista luopumista ole. Vaan tavoitteiden tuomista päivittäiselle tasolle. Ja koska saavutukseen tarvittava ponnistus on pieni ja konkreettinen se toimii myös hyvänä motivaationa päivittäin. Illalla on sitten mukava taas todeta että onnistuin taas tänään.

        Kuten sanoin, hyvin persoonallinen näkemys. Toimii omalla kohdalla ja voin suositella kokeilemaan. Mutta toisilla voi aivan yhtä hyvin toimia pitkän tähtäimen tavoitteet.

    2. Aika hyvä pointti ja tuolta kantilta itsekin luin pohatan artikkelin. Olen jo huomannut että jos haluat oplla työpaikallasi ykkönen se tarkoittaa enemmän duunia ja oman itsesi kustannuksella. Riippuu tietysti alasta mutta aika monessa työpaikassa on porukkaa jotka sysää omat hommansa muille ilman että hommien tekijä saa kohtuullista korvausta.

      Ja menestys ei takaa tyytyväisyyttä otetaanko esimerkiksi michael schumacher eli entinen formulakuski joka koki lasketteluonnettomuuden ja elää ilmeisesti aivovamman kanssa ja miehestä ei ole sen koommin juurikaan kuultu. Eli vaikka tilillä olisi miljoonia rahaa ei aivovamma sillä parane. Toisaalta siis liiallisten elämystenkin hankkiminen voi olla itsepetos.

  7. Musta vähän tuntuu, että sulle voisi tehdä hyvää lähteä radalle ja saada pesää. Elämäähän tää vaan on.

    1. Tuokin hyvä pointti ja koskee varmasti joka iikkaa 😀

      Tosin eipä tuo pesä mitään muuttanut. Mutta jos on periksiantamaton luone niin ei se pesäkään muuta ajatuksia muuksi. Takertuminen ei auta.

      1. Pakko heittää kysymys tähän että onko kukaan kokeillut vaikka etes valehtelemalla että sanoisi naisille että tulihan tuota kerättyä vaikka 70 000€ käteistä rahaa. Itselläni heräsi pieni kiusaus kokeilla. Miltähän elämä näyttäisi sen jälkeen?

  8. Erittäin mielenkiintoinen blogi herra Pohatalta. Itse näen niin, että mikäli tavoitteita haluaa saavuttaa, pitää niihin pyrkiä määrätietoisesti. Tekstissä vain jää jonkin verran ilmaan se, mitä Pohatta tekee? Ammatteja on niin moninaisia, että pieni selvennys tähän kohtaan voisi olla paikallaan.

    Toimin itse IT-alalla ja kokemusta on jo yli 15 vuoden verran. Kommentoisin mielelläni tekoälyn tulemista. Tekoäly toki tekee tuloaan, ihan niin kuin se on tehnyt jo niin kauan kuin vain voin muistaa. Jo 70-luvulta on kirjoituksia, joissa puhutaan tekoälyn kohta huoltavan auton puolestamme, vaihtavan öljyt jne… Niin no, ehkä ihan noin ei käynytkään.

    Nykykeskustelussa myös helposti sekoitetaan tekoäly ja robotiikka ihan ”tavalliseen” ohjelmointiin ja yleiseen digitalisaatioon. Suomessa ja maailmalla tehdään vielä valtavasti hyvin yksinkertaista ”käsin tarkistus työtä”, jonka tietokoneet olisivat voineet hoitaa ja vuosikymmeniä. Järjestelmiä vain on kenties aiemmin ollut kallis kehittää ja varmasti yleinen muutosvastarinta, sekä pelko omista työpaikoista on ollut esteenä. Tähän otan esimerkiksi HOAS ”robotin”:

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/234435-robotti-tyosti-8-400-asuntohakemusta-suomessa-saasti-2-kkn-tyot-4-kuukaudessa?utm_source=Uusi%20Suomi%20uutiskirje%20otsikko%20bottom&utm_medium=email&utm_campaign=US%20uutiskirje&utm_source=Uusi+Suomi+uutiskirje&utm_campaign=6214a33afe-EMAIL_CAMPAIGN_2017_11_06&utm_medium=email&utm_term=0_d6e67aeb28-6214a33afe-253385349

    Kun itse luin jutun, en voinut kuin hämmästyä, miten tälläistä työtä ei ole automatisoitu jo aika päiviä sitten. Kyseessähän on ohjelmoinnin osalta ihan perus kaura. Ongelmana lienee ollut eri järjestelmien yhteensovittaminen, sekä varmasti myös asiantuntemattomuus HOASin puolelta. Ei ole ymmärretty, mitä voidaan helposti automatisoida.

    Oma väitteeni onkin, että robotisaatio ja tekoäly on vahvasti hypetetty aihe. Ihan lähitulevaisuudessa robotit tai tekoäly ei ihmistä korvaa. Näkisin niin, että Suomessa lähinnä 60- ja 70-luvuilla tapahtunut koneistuminen maa- ja metsätaloudessa on ollut paljon suurempi rakennemuutos kuin robotisaatio. Ehkä Pohatankin kannattaa miettiä, paljonko uhraa vaivaa tekoälyn tulevaisuuden pohtimiselle.

    Pohatan työstä olisikin mielenkiintoista kuulla hieman enemmän, jotta pystyisin tarkemmin kommentoimaan, kuinka nopeasti tekoäly sen mahtaa korvata.

    1. Koitin tähdellä laittaa artikkelin loppuun, mutta ilmeisesti jäi hieman liian huomaamattomaksi. Mutta siis IT alalla ja BI konsultti. Tuskin siis ihan ensimmäisten joukossa joudun automatisoitavaksi. Ala on sinäänsä itselleni uusi ja uskon töitä kyllä riittävän vielä pitkään. Periaatteessa näköalapaikka koneoppimista silmällä pitäen, mutta kuten artikkelissa totesin, niin ei vielä niin tuttu aihe, että osaisin vahvasti olla jotain mieltä. Enemmänkin yritän tällä hetkellä kerryttää tietoa ja sillä mentaliteetilla, että pessimisti ei pety.

      Varmasti tavoitteet jäävät saavuttamatta, jos niitä kohti ei aktiivisesti pyri. Toisaalta liian kapeakatseinen tavoitteen tuijottaminen voi johtaa monen mielenkiintoisen tilaisuuden menettämiseen, jotka olisivat olleet jopa tavoitteen saavuttamista parempia. Tämän takia suunta on itselleni olennaisempi, kuin tarkka maali. Toisaalta, jos tarkka maali on tiedossa, niin mikä ettei.

      Mielenkiintoinen artikkeli ja ehkä voisi jonkinlaisen yleistyksen tehdä, että yleensä ihmiset jarruttavat muutosta, vaikka tekniikka antaisikin myöden. Näin siitäkin huolimatta, että toistaiseksi tekniikan kehitys on ollut merkittävimpiä tekijöitä elintason nousulle.

  9. Hyvää pohdintaa taasen. Mutta mistä tuo ”maailman 8. paras” tavoite alunperin johtaa juurensa? Miksi juuri 8.?

    Tekoälyn saralla suosittelen lukemaan Dan Brownin uusimman teoksen Alku. Siinä tulee hienosti kiteytettyä kaikki tekoälyn mahdollisuudet ja riskit samassa proosassa.

    1. Eipä tuolle oikein järkiperusteita ole. Jotenkin ajattelin, että Suomen kärkeen voisi olla mahdollisuuksia, mutta maailman ei. Sitten siitä piti ottaa jonkun verran alas päin, mutta TOP 10 ei olisi enää ollut tarkka. Joten arpomalla lopputulos on 8. Paljon hauskempaa tietysti olisi se, että olisin voinut nimetä nuo 7 muuta, mutta ihan niin pitkällä en vielä ole.

      Kiitos vinkistä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.