Lampaita äidin oomme kaikki

Lampaat ovat laumaeläimiä. Kun yksi menee, niin muut seuraavat perässä. Tarinan mukaan ne ovat myös arkoja ja jättävät asioita tekemättä. Perinteinen kysymys kuuluu, että oletko susi vai lammas. Sitä tarina ei kerro, että minne siat sijoittuvat tällä akselilla. Itselläni ei juuri ole kokemusta lampaista, mutta muistan vanhoilta hyviltä ajoilta pelin nimeltä Lemmings. Pelin tarkoituksena oli ohjata aivottomat hahmot ovelle joka johtaa vapauteen. Yhteistä heillä ja lampailla on se, että myös Lemmingsien tapauksessa kyse oli muiden seuraamisesta. Molemmat tarvitsevat jonkun joka kertoo mitä seuraavaksi tehdään.

En haluaisi olla huonojen uutisten kantaja, mutta suurin osa meistä on Lemmingsejä tai lampaita. Ja niin olen myös minä.

Hyvin monessa tapauksessa on tehokkainta tehdä samoin kuin muut tai samoin kuin on aina ennen itse toiminut. Jokaisen ei kannata keksiä pyörää erikseen. Tämä mainio muiden seuraamisen menetelmä toimii niin kauan hyvin, kuin tavoitteena on saada aikaiseksi samanlaisia lopputuloksia. Jos halutaan saada aikaan erilaisia tuloksia, täytyy tehdä erilaisia asioita kuin mitä muut tekevät tai mitä on itse aikaisemmin tehnyt. Ei ole sattumaa, että yksi hulluuden määritelmä on se, että samoja asioita toistamalla kuvittelee saavansa erilaisen lopputuloksen.

Luin suorastaan fantastisen artikkelin, The Cook and the Chef: Musk’s Secret Sauce,  jossa keskityttiin ajatteluun ja siihen miten ihmismieli toimii. Toimintaa selitettiin lähinnä vertaamalla Elon Muskin ajattelua “normaaleihin” ihmisiin. Artikkeli on suhteellisen pitkä ja sen lukemiseen saa käytettyä useamman tunnin. Lupaan kuitenkin, että artikkelin lopussa olet kokenut valaistumisen ja se on ehdottomasti jokaisen sekunnin arvoinen.

Tiivistettynä vertauskuva “Cook and the Chef” voidaan kääntää kokiksi ja keittiömestariksi. Analogia ei ehkä suomeksi toimi niin hyvin, mutta ajatuksena on se, että kokki on henkilö joka vain seuraa reseptejä, kun keittiömestari on henkilö, joka pystyy luomaan uusia reseptejä. Toinen siis ajattelee itse ja toinen vain toteuttaa muiden ajatuksia.

Tavoitteet kuluvalle vuodelle

Olen tuskaillut jo pidemmän aikaa sen kanssa minkälaisen tavoitteen asetan vuodelle 2017. Lopulta en keksinyt yhtään järkevää tavoitetta. Olisin voinut laittaa tavoitteeksi, että säästän xx euroa tai jotain vastaavaa, mutta en nähnyt siinä mitään mieltä.

Miksi tavoittelisin jotain, mikä ei muuta elämääni merkittävästi paremmaksi?

Lukemani artikkeli selitti tavoitteet mainiolla tavalla: tavoitteet ovat jotain halujen ja realismin välissä. Se mikä on realistista, riippuu siitä mitä osaat ja miten ympäröivä maailma kehittyy. Halut puolestaan muokkautuvat sen mukaan kun ihminen itsessään kehittyy ja muuttuu. Lapsena haluaa erilaisia asioita kuin aikuisena. Tänä vuonna haluan erilaisia asioita kuin viime vuonna. Kun haluista tulee oppimisen seurauksena realismia, jostain löytyy aina uusia haluja. Tavoitteet taas muokkautuvat sitä mukaan, kun realismi ja halut muuttuvat.

Välillä ei tiedä mitä haluaa ja se voi ahdistaa. Itseasiassa olen juuri tällä hetkellä tilanteessa, jossa koen olevani hukassa. Enhän keksinyt edes tavoitetta kuluvalle vuodelle. Kutsutaan tätä omassa tapauksessani vaikka kolmenkympinkriisiksi.

Minulla on suuri tarve saada jotain aikaiseksi, mutta en vain vielä tiedä mitä se voisi olla. Se on kuitenkin selvää, että reseptejä seuraamalla tuskin löydän sitä mitä etsin. Tai ainakaan seuraamalla samoja reseptejä kuin tähän asti.

Se, että en tiedä mitä haluan saavuttaa voi yksinkertaisesti johtua siitä, että se on vielä liian utopistista jopa haluksi. Ainoa looginen ratkaisu minkä keksin on se, että kehitän omia kykyjäni ja osaamistani, jotta se mikä on realistista nousee seuraavalle tasolle. Mitä enemmän osaan, sitä vaikeampia asioita pystyn toteuttamaan. Ehkäpä oppiminen auttaa myös löytämään jotain uutta ja tavoittelemisen arvoista. Myös oppimisessa voidaan puhua korkoa korolle ilmiöstä tai jonkinlaisesta kertaantumisajattelusta. Aikaisempi oppiminen rakentaa pohjan tulevalle ja mitä enemmän opin, sitä enemmän minulla on mahdollisuus oppia ja ymmärtää.

Kun oppimiseen lisätään aikaisen eläkkeen onnen perusteet eli poistetaan elämästä onnettomuutta aiheuttavia asioita ja lisätään niitä, jotka kasvattavat onnellisuutta, aletaan olla jo aika lähellä ratkaisua johon päädyin.

Tarpeeksi on riittävästi

Olen monesti miettinyt, että milloin minulla on tarpeeksi rahaa. Joskus määrittelin eläkekassan tavoitekooksi noin 440K euroa. En ole vielä lähelläkään tuota summaa. Toisaalta joskus jo muutama tonni voi olla tarpeeksi – tarpeeksi siihen, että uskaltaa tehdä omia ratkaisuja.

Tämän vuoden alussa tajusin, että minulla on jo tarpeeksi. Ei tarpeeksi, jotta voisin jäädä eläkkeelle, mutta tarpeeksi, että tiedän eläkkeen olevan vain ajan kysymys. Sitä ei tiedä kukaan pääsenkö eläkkeelle tavoiteaikataulussa, mutta jos en silloin niin sitten joskus myöhemmin. Tässä on myös yksi syy siihen, miksi en koe rahallista tavoitetta järkevänä. Eihän eläkkeen ajatus ole maksimoida kassaa, vaan oma onneni.

Jos eläke on vain ajan kysymys, olen jo nyt vapaa tekemään muutoksia, jotka toivottavasti nostavat elämänlaatuani välittömästi. Käytännössä ei ole mitään järkeä odottaa eläkkeen aloittamista tavoite päivämäärään tai tavoitekassan saavuttamiseen asti. Sen sijaan yritän päästä mahdollisimman lähelle haluamaani eläkettä jo nyt. Unelmatilanteessa ainoa asia minkä eläketavoitteen saavuttaminen muuttaa, on se että rahan ansaitsemisesta tulee vapaaehtoista.

Täysin bookattu

Oppimiseen tarvitaan aikaa, energiaa ja työtä. Oma aikatauluni on ollut liian täysi jo pidemmän aikaa eikä ylimääräistä energiaa ole ollut. Tämä tarkoittaa sitä, että jostain on luovuttava, jotta voisin oppia enemmän ja ehkä joskus saavuttaa jotain mistä saan tyydytystä.

Ensimmäisenä mieleen tuli luonnollisesti se, että ehkä olisi taas aika ottaa loparit. Onhan tässä jo kohta vuosi painettu uudessa päivätyössä. Palkan vastaanottaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että myyn omaa aikaani, jotta joku muu pääsee lähemmäs hänen tavoitettaan. Oma tavoitteeni on sivuseikka.

Mahdollisuus lopputiliin olisi olemassa, koska osingot ja sivutuloni riittäisivät omaan elämiseeni eikä aikaa tarvitsisi käyttää työn tekemiseen kuin kuutisen tuntia viikossa. Kesälomaa ehtisin viettää kolme kuukautta ja talvilomaa kuukauden. Ei yhtään paskempi diili. Aikaa oppimiseen jäisi vaikka kuinka paljon.

Ongelmaksi muodostui se, että todella viihdyn päivätyössäni ja opin siellä paljon enemmän kuin mihin ikinä voisin omin voimin päästä.

Ei elämän tarkoitus ole tehdä mahdollisimman vähän, vaan mahdollisimman mielenkiintoisia asioita. Päivätyö ei siis ole poistettavien asioiden listalla.

P.Ohatan punainen lanka

Jos haluan tehdä elämässäni mielenkiintoisia asioita, se tarkoittaa käytännössä sitä, että en voi käyttää niin paljon aikaa vähemmän mielenkiintoisiin. Vaikka en vielä keksinyt itselleni tavoitetta, niin keksin mainion säännön, joka toivottavasti johtaa haluttuun lopputulokseen:

“Tästä päivästä lähtien työn tekeminen rahasta on kielletty nyt ja ikuisesti”

Ainoa mahdollisuus poiketa säännöstä on se, että elämän jatkuminen sitä vaatii. Sääntö ei tarkoita sitä, että en voi vastaanottaa palkkaa. Se tarkoittaa vain sitä, että raha ei saa olla ainoa tai edes suurin motivaattori. Uskon, että kun teen asioita oikeista syistä enkä rahasta, tulen lopulta pääsemään paljon tai todella paljon pidemmälle kuin vain tämän hetken euroja tuijottamalla.

Käytännössä sääntö tarkoittaa sitä, että saan pitää päivätyöni, mutta sivutyö joutuu giljotiiniin. Olen tehnyt sivutyötä “vain” rahasta jo pidemmän aikaa. Voisin jatkaa sivutyön parissa ja ansaita 40 – 100 euroa tunnissa hamaan tappiin saakka. Hyödyt ovat kuitenkin rajalliset. Voisin kehittyä paremmaksi sivutyössäni, mutta sillä ei olisi mitään merkitystä. Ansioita olisi myös lähes mahdoton nostaa merkittävästi nykyisestä. Luvassa olisi siis samanlaista puurtamista ilman toivoa paremmasta huomisesta. Uskon saavuttaneeni sivutyössä henkilökohtaisen katon, joka syö työstä kaiken muun kuin rahallisen motivaation.

Sivutyöstä luopuminen tulee jättämään noin 8K aukon tuloihini. Kyse ei ole helposta päätöksestä, koska tuo on itselleni iso raha. Moni saattaa olla päätöksestä eri mieltä kanssani ja jopa haaveilla, että saisi samankaltaisen sivutyön. Minun täytyy kuitenkin tehdä omat ratkaisuni. Olen saanut sivutyöltäni paljon – tai itseasiassa tarpeeksi. Nyt on kuitenkin aika kääntää seuraava sivu esille.

Jos sivutyössä olen saavuttanut jonkinlaisen katon, niin päivätyössä ei samanlaista kattoa ole. Ainakaan en itse ole vielä lähellä sitä. Tausta-ajatuksena koko päätöksessä on se, että vapauttamalla sivutyöstä jäävän kapasiteetin tulen pääsemään pidemmälle kuin olisin koskaan sivutyötä jatkamalla päässyt. Mielenkiintoista on nähdä, että miten päätös tulee näkymään päivätyössäni ja onko lisääntyneellä kapasiteetilla tulevaisuudessa korrelaatiota palkkani kanssa. Vaikka raha ei saa olla ensisijainen motivaation lähde, niin edelleen tulen käyttämään sitä työsuoritusteni kehittymisen mittarina.

Kuulostaa hienolta, mutta takamuksissa on myös pieni pelko siitä, että kaikki ei mene niin kuin ajattelen. Ehkä jatkossa vain syön sipsejä ja sikailen viikossa kuusi tuntia enemmän kuin aikaisemmin.

Yhteenveto

Olen lammas, joka seuraa toista lammasta. Olen kokki, joka seuraa reseptiä. Se ei ole yleensä huono asia.

Jos haluan saavuttaa samoja tuloksia kuin aikaisemmin, kannattaa minun toistaa samoja asioita kuin aikaisemmin. Jos haluan saavuttaa samoja tuloksia kuin muut, minun kannattaa toteuttaa samoja asioita kuin muut.

Jos haluan toteuttaa jotain, mikä on oikeasti minulle tärkeätä, minun täytyy oppia ajattelemaan.

Lopulta päädytään siihen, että jossain kohtaa ja jollain elämänalueella täytyy alkaa keittiömestariksi tai ei tule koskaan saavuttamaan niitä asioita, jotka ovat omien arvojen mukaan tärkeitä.