Vain luuseri ei pärjää aikuisena omillaan

Vain luuseri ei pärjää aikuisena omillaan

Minä itse. Noin kolmen vuoden iässä se alkaa ja siitä lähtien on kunnia-asia selvitä omillaan. Auta armias, jos vielä aikuisiässäkin vanhempasi, isovanhempasi tai joku muu tuttava auttaa sinua elämässä eteenpäin. Kaikkein syövyttävintä ovat tietenkin rahalliset avustukset. Ne on syytä pitää visusti piilossa, että kukaan ei vain saa tietää. Olethan silloin muita huonompi – he kun tulevat omillaan toimeen, mutta sinä et.

Suomessa on niin vahva omillaan pärjäämisen mentaliteetti, että ei ole merkitystä, mikä sinut on saattanut huonoon jamaan. Vaikka olisit juuri valmistunut, työtön tai muuten vain pienituloinen, ei avun vastaanottaminen ole helppoa. Laura kertoi artikkelissa pienituloisen säästäminen siitä, miten avun vastaanottaminen saa kokemaan syyllisyyden tunteita, vaikka apu tulisi kuinka tarpeeseen. Syyllisyys nousee pintaan riippumatta siitä mistä apu tulee. Jopa omilta vanhemmilta vastaanotettu apu saa syyllisyyden tunteen aikaiseksi.

Syyllisyyden ja häpeän tunteeseen vaikuttaa se, että kokee jollain tavalla itse epäonnistuneensa ja aiheuttaneen oman ahdinkonsa. Eikä se ole mikään ihme, koska tällainen asenne tarttuu. Ulkopuolisen silmin katsottuna kyse on aina henkilön omasta viasta.

Jos et pärjää omillasi tai rahallisesti toimeentuleminen tuottaa vaikeuksia, aiheuttaa se häpeää. Häpeä on pelkoa siitä, että sinut hylätään. Luonnollisena seurauksena hävettävät asiat halutaan piilottaa. Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että ainoa tapa päästä eroon häpeästä, on jakaa se. Vain julkituomalla häpeän aiheuttaja, voidaan ongelmakohtiin löytää yksilön ulkopuolisiakin syitä.

Eroon syyllisyydestä

Syyllisyys ei auta asioiden korjaamisessa, eikä mennyttä kannata hävetä. Kaikkeen ei voi edes itse vaikuttaa. Omaan taloudelliseen tilanteeseen liittyvän häpeän ei pitäisi siirtyä avun vastaanottamiseen. Mitä, jos syyllisyyden sijaan avun vastaanottaminen voisi olla yksi parhaista kokemuksistasi?

Kuinka moni avunantaja toivoo, että avunsaaja kokee syyllisyyttä omasta tilanteestaan tai avun vastaanottamisesta? Ei yksikään! Avun antamisen ja vastaanottamisen ainoa tarkoitus on tehdä jokaisen elämästä parempaa. Lahja annetaan, jotta se toisi iloa tai apua lahjan vastaanottajalle. Parhaimmillaan se tarjoaa jopa uuden mahdollisuuden tehdä asiat paremmin.

Minä itse

Minä itse -asenne on erittäin vaarallinen lähtökohta, koska se ruokkii samaa asennetta ympärilleen. Ei tietenkään aina, mutta silti aivan liian usein. Sen sijaan, että autettaisiin toista, saatetaan helposti ajatella, että koska minä olen pärjännyt itse, niin myös sinun on pärjättävä itse. Fakta vain on se, että paska valuu aina jonkun nilkkaan ja elämässä nallekarkit eivät mene tasan – eivät lähtötilanteessa, eivät elämän aikana, eivätkä sen lopussa.

Totta kai saa olla ylpeä siitä, että on pärjännyt itse. Ja pitääkin olla! Mitä paremmin on pärjännyt ja mitä huonompi lähtötilanne on ollut, sitä suuremmasta saavutuksesta on kysymys. Vaan se ei oikeuta silti ajattelemaan, että kaikkien muidenkin pitää pärjätä omillaan, koska on itse pärjännyt.

Yhtä väärä ajatus on se, että koska minä en pärjää omillani, muiden on pakko auttaa minua. Elämässä on pakko tehdä vain kaksi asiaa ja kumpikaan ei liity suoraan auttamiseen – kuolla ja maksaa veroja. Toki veroissa on kysymys paitsi yhteiskunnan palveluiden ylläpitämisestä, myös jonkinlaisesta tulonsiirrosta. Niiden lisäksi toisten auttaminen on tässä maassa täysin vapaaehtoista, jos nyt ei ihan heitteillejätöstä puhuta. Edes vanhempien ei ole pakko tukea omaa aikuista lastaan ja esimerkiksi Osinkokuningas pohti tätä artikkelissaan pitäisikö vanhempien tukea aikuisia lapsiaan rahallisesti (edit. artikkeli ilmeisesti poistettu).

Oma häpeäni

Voisi kuvitella, että häpeän tunne liittyy vain siihen, että kokee epäonnistuneensa. Muutama päivä sitten huomasin itse tuskailevani samankaltaisen häpeän kanssa. Oman häpeäni aiheuttamiseen riitti pelkkä lahjan saaminen. Ja  vaikka sitä ei uskoisi, niin näköjään pelkästään lahjan saamiseen voi liittyä häpeän tunne. Ehkäpä se vain korostaa sitä, miten vahva oikeasti on täällä vallitseva omillaan toimeen tulemisen kulttuuri.

Ensimmäinen ajatukseni oli, että miten saan piilotettua tämän isoäidiltäni tulleen 3950 euron lahjoituksen kenenkään huomaamatta. Seuraava ajatukseni oli, että miten voin kirjoittaa uskottavasti blogia, kun saan tukea enkä edes pärjää omillani. Varmasti minut leimataan vähintään huijariporvariksi, koska en jokaista euroani ole ansainnut ahertamalla niska limassa pimeässä kellarissa.

Lopulta päädyin siihen, että moinen ajattelu pilaa auttamisen puolin ja toisin. Päätin, että jatkossa tunnen häpeän sijaan ainoastaan suurta kiitollisuutta jokaista lahjaa ja sen antajaa kohtaan.

Kylmä fakta on se, että jos en koskaan olisi saanut rahaa lahjaksi, ei minulla varmaan olisi myöskään osakesalkkua. Jos minulla ei olisi osakesalkkua, en olisi koskaan kiinnostunut sijoittamisesta. Jos en olisi koskaan kiinnostunut sijoittamisesta, ei myöskään P.Ohattaa olisi olemassa. Jos P.Ohattaa ei olisi olemassa, en varmastikaan voisi auttaa muita taloudenhallinnan haasteissa.

Koskaan en ole rahaa pyytänyt tai niillä kerskaillut. Sen sijaan olen ollut kiitollinen omasta lähtötilanteestani ja siitä, että sijoitusvarallisuuteni historia on alkanut jo ennen kuin olen ymmärtänyt asiasta hölkäsen pöläystä. Ehkäpä juuri näistä syistä olen pyrkinyt olemaan aina vain ahkerampi eläkekassan kartuttaja.

On jokaisen vanhemman oma valinta säästääkö lapselleen, mutta jos pystyy nipistämään kuukausittain edes vähän suoraan lapselle ja ylläpitämään tahdin koko lapsuusiän ajan, saa lapsi melkoisen etulyöntiaseman itsenäisen elämän alkaessa.

Kuinka paljon lapselle voisi säästää pelimerkkejä?

Nordnetin Martin Paasi heitti aikoinaan ilmoille hyvin mielenkiintoisen ajatuksen siitä, miten jokaisesta Suomalaisesta tulisi miljonääri eläkeikään mennessä, jos lapsilisät sijoitettaisiin osakkeisiin. Aikuisiän kynnykselläkin kasassa olisi jo muutaman kymmenentuhatta euroa. Verosuunnittelun näkökulmasta maksimi on 3999 euroa joka kolmas vuosi, jos haluaa välttyä kokonaan perintöverolta.

On mahdotonta sanoa, mikä olisi täydellinen pesämuna. Voisi kuvitella, että jos rahaa on niin paljon, että lapsen ei ikinä tarvitse edes ajatella työntekoa, kasvaa lapsesta helposti kiittämätön paskiainen. Toisaalta ilman minkäänlaista starttipakettia juuttuu nuori ihminen liian helposti siihen mentaliteettiin, että hän ei edes ansaitse vaurastua – riittää kun on leipää pöydässä ja pysyy hengissä.

Ei ole mitään väärää siinä, että tyytyy vähään, koska jokainen meistä kaipaa erilaisia asioita. Se on kuitenkin väärin, että kaikki eivät osaa, ymmärrä tai saa tehdä vaurastumiseen johtavaa valintaa.

Me muut

Lapset eivät usein ymmärrä sen lahjan arvoa, jonka nuorempana saavat, mutta jokainen aikuinen ymmärtää auttamisen arvon oli kyse sitten rahasta tai vaikka ajasta. Avun saaminen ja antaminen ovat yksi eniten elämässä iloa tuottavista asioista. Paitsi avunsaaja, myös auttaja voi saada omalle elämälleen suuremman merkityksen.

Kuten erään TV:ssä aikoinaan pyörineen mainoksenkin tunnusmusiikki kaikui: “Jokainen joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa”. Uskon itse vahvasti tähän ajatukseen. Jos joskus on saanut apua, ymmärtää miten arvokasta se on ja varmasti pyrkii auttamaan myös muita. Takavuosina aiheesta on myös tehty mielenkiintoinen elokuva Anna hyvän kiertää. Tätä postausta varten googlaillessani silmiin osui myös jonkinlainen aate, joka noudattaa samaa kaavaa. Ilmeisesti myös Suomi on tässä ollut jossain määrin mukana, vaikka kyseinen päivä onkin itseltäni mennyt ohi.

Ehkäpä tässä ajatuksessa piilee vielä taikaa, jonka ymmärtää vain jos on joskus saanut apua.

Lopuksi

Epäonnistuminen ei ole häpeällistä, avun antaminen ei ole häpeällistä eikä edes avun vastaanottaminen ole häpeällistä.

Avusta kuuluu nauttia, sitä kuuluu arvostaa ja vaikka pakko ei ole, niin toivottavasti sen saa myös joskus antaa seuraavalle.

Kuulisin mielelläni mielipiteesi artikkelista esimerkiksi kommenttien kautta. Mikäli koit artikkelin hyödyllikseksi, ilahtuisin jos autat jakamalla sen eteenpäin.

<<
>>

Sivusto ei tallenna sinusta mitään tietoja tai käytä evästeitä, kun luet artikkeleita. Toiveita, kommentteja ja kysymyksiä voi laittaa tulemaan myös meilillä.

Huom! Kommentointi käyttää evästeitä. Nimi, sähköposti ja verkkosivusi tallennetaan selaimeesi, jotta voit jatkossa kommentoida helpommin samoilla tiedoilla. Kentät vapaaehtoisia ja voit jättää ne halutessasi tyhjiksi.

Kommenttien alkuun ↑