Heitä hyvästit stressille

“Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?”

Tasaisin väliajoin olen joutunut työelämässä tilanteeseen, jossa minulta kysytään ammatillisista tavoitteistani. Vastaan aina, että minulla ei ole sellaisia. Tämä johtaa poikkeuksetta luentoon siitä, että miten tärkeää on olla tavoite ja rankentaa oma CV tavoitteeseen pääsemiseksi. Systemaattisesti palikoita pinoon ja lopulta pyramidin huippu häämöttää.

Nykyinen pomoni on huipputyyppi – reilu, mutta vaativa ja arvostan sitä, että hän yrittää sparrata minua eteenpäin urallani. Taas viime viikolla keskustelu ajautui siihen, että minne haluan päästä työelämässä. Positiivista keskustelussa on se, että voin vaikuttaa merkittävästi työtehtäviini. Toisaalta vaikutan aika haahuilijalta, kun haluan tehdä vähän kaikkea. Keskustelussa on kuitenkin jo pohjimmiltaan rakenteellinen vika.

Kuka tietää minkälainen maailma on 5 vuoden kuluttua? Ei kukaan.

Muutos on nopeampaa kuin koskaan ja kiihtyy tulevaisuudessa entisestään. Monet ammatit tulevat häviämään ja yhä enemmän asioita tullaan automatisoimaan. Esimerkiksi myyjien määrän kehityksestä on tehty erittäin mielenkiintoisia ennusteita. Kannattaa myös vilkaista Did you know. Pätkä on muutaman vuoden takaa, mutta ajatus on yhä sama.

Tavoitteet vai järjestelmä?

Usein samasta keskustelusta saadaan aikaan myös klassikko kaksintaistelu – tavoitteet vs systeemit. Otetaan esimerkki omasta elämästäni: Olen määritellyt itselleni tavoitteeksi eläkkeen kolmevitosena. Tavoite on konkretisoitu euromääräksi. Tavoitteen tueksi olen rakentanut systeemin (automaattinen säästäminen), joka auttaa saavuttamaan maalin. Lisää aiheesta löytyy vaikka Scott Adamsin eli Dilbertin luojan blogista.

Parhaimmillaan tavoitteet kannustavat ja saavat ihmisen tekemään kovemmin töitä. Tavoitteiden suurimpia haittavaikutuksia ovat epäonnistumisia seuraavat negatiiviset tunteet. Kun eläkekassani kutistuu pörssikurssien laskiessa koen olevani kauempana tavoitteesta kuin aikaisemmin. Kun kuljen pois päin tavoitteestani, saa se aikaan negatiivista stressiä. Lopulta jos epäonnistun, olen luuseri.

Helpoin tapa eliminoida stressi on keskittyä systeemeihin ja prosesseihin, jolloin tavoitteet jäävät korkeintaan sivurooliin. Tiedän, että kun noudatan säästämisprosessiani, tulen saavuttamaan taloudellisen riippumattomuuden. Enää kysymys ei kuulu jos, vaan milloin. Sama pätee työelämään. En osaa ennustaa, joten olisi hölmöä lukittautua tavoitteeseen, jota ei ehkä viiden vuoden kuluttua enää ole olemassa. Ennemmin noudatan prosessia, jossa teen joka päivä asiat hieman paremmin kuin edellisenä päivänä, opin mahdollisimman paljon uutta ja pidän vaihtoehtoni avoinna.