Kuukausikatsaus 05 2019 – 315K

kuukausikatsaus-tulot-menot-varallisuus-tunnusluvut-min2

Eläke on jälleen yhden kuunkierron lähempänä ja on aika tehdä katsaus kuukauden tapahtumiin. Jotta löydän perille ja tiedän mitä olen matkalla tehnyt, kerään joka kuukausi mustaa valkoiselle tuloista, menoista, varallisuudesta ja muista tapahtumista. Kuukausikatsauksen alussa on kerrottu tarkemmin ilmoittamistani luvuista. Tällä hetkellä kuukausikatsaukset sisältävät henkilökohtaiset lukuni kahden hengen taloudessa.

Tulot, menot ja säästöprosentti:

  • Nettotulot ilman pääomatuloja 1 547 €
  • Kustannukset 1 311 €
  • Säästöprosentti  15 %

TULOT & MENOT

Kuukauden aikana ei kertynyt ansiotuloja, mutta ansiopäivärahaa sain 1 547 euroa. Säästöprosenttiin lasken mukaan kaikki eläkekassan ulkopuoliset tulot. Sijoitusten tuotot ovat jo mukana tuottoarvioissa, joten eläkkeen kannalta merkitsevää on säästöprosentti uudesta rahasta (lisää selityksiä tämän kk katsauksen lopussa).

Osinkotuloja tai ETF:ien jakamia tuottoja ei kertynyt kuukauden aikana.

Menoissa eniten rahaa kului harrastuksiin. Sain golf kauden käyntiin oikein kunnolla ja rahaa siihen saa näköjään upotettua ihan niin paljon kuin lompakosta löytyy. Addiktio on varmaan lähempänä totuutta kuin harrastus. Pitäisi ehkä harkita budjettia, että ei ihan lähde lapasesta. Toisaalta hupia on riittänyt viikoittain sen verran, että en juuri muuta ehtinyt tekemään.

Matkailu kulut johtuivat siitä, että kävimme katsomassa koiraani, joka asustelee puolet vuodesta ulkomailla. Osa matkan kuluista tulee vasta seuraavalla luottokorttilaskulla. Mediassa on mukana Evernoten vuosimaksu ja itsensä kehittämiseen sisältyi vähän kesälukemista. Kirjoittelen noista myöhemmin, jos jakamisen arvoisia ajatuksia syntyy.

Kuukauden kulutuksen lisäksi seuraan edellisten 12 kuukauden kulujen liukuvaa keskiarvoa. Näin muistan kiinnittää siihen huomiota muutenkin kuin kerran vuodessa. Keskimääräinen kulutus antaa parhaan kuvan siitä, että kuinka suuren eläkekassan tarvitsen.

Muuta:

  • Asuntolainasta lasken kuluksi sekä lyhennyksen että korot
  • Autoa minun on mahdollista käyttää polttoaineen hinnalla, mutta omaa en omista
  • Raportoin oman osuuteni kuluista kahden hengen taloudessa, joten jotkut kategoriat näyttävät omalta osaltani pyöreätä nollaa
  • Työaika kuluvana kuukautena 0 %

VARALLISUUS

Alla nykyinen varallisuustilanne ja vertailu edelliseen kuukauteen.

Kuukauden aikana tein pienen automaattitäydennyksen osinkosalkkuun, mutta muuten lasketeltiin markkinan mukana.

Muuta:

  • Yrityksen sijoitukset on arvostettu markkina-arvoon
  • Yrityksen kassa ei näy ollenkaan
  • Käteinen ei aina ole ihan linjassa edelliseen kuukauteen, koska maksan yrityksen kuluja itse ja myöhemmin taas kulukorvauksia itselleni.

TUNNUSLUVUT

Nettovarallisuuteen huomioin kaiken omaisuuden, jonka arvon oletan vähintäänkin säilyvän. Sijoitusvarallisuudesta olen vähentänyt käteisen, oman asunnon ja asuntooni liittyvän velan. Sijoituksissa ei ole lainkaan velkavipua käytössä.

Eläkekassa vuosina on laskettu jakamalla sijoitusvarallisuus edellisen 12 kuukauden kulujen keskiarvolla. Se kuvaa hyvin yksinkertaistettuna sitä, kuinka monta vuotta pystyisin elämään nykyisellä eläkekassallani.

Edelliseen kuukauteen verrattuna on nähtävissä muutosta markkinoiden johdosta.

LOPUKSI

Kuukausi vierähti mukavasti sirkushuvien parissa ja se taitaa olla kesän teema. Jos tauko työelämästä toimii yhteiskunnasta eristävänä tekijänä, niin golf on tähän mainiota vastapainoa. Lähes päivittäin tapaa uusia ihmisiä ja jutun aiheet vaihtelevat laidasta laitaan. Välillä keskustellaan taidekaupoista ja välillä turvaudutaan säätilaan.

Yleensä muiden ihmisten tapaaminen ei ole ollut suosikkitilanteitani, joten pieni siedätyshoito tuskin on pahasta. Lisäksi ennen vanhaan tuli urheiltua enemmänkin ja huomaan, että olen jossain määrin kaivannut urheilun tuottamaa olotilaa. Nyt kaipaus on kadonnut ja tilalla on tyytyväisyyttä.

Kuulisin mielelläni mielipiteesi artikkelista esimerkiksi kommenttien kautta. Mikäli koit artikkelin hyödylliseksi, ilahtuisin jos autat jakamalla sen eteenpäin. Paras tapa saada tieto uusista artikkeleista on liittyä sisäpiiriin. Facebook P.Ohatta ja Twitter @RahaPohatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.