Muista, että elämä ei ole suoritus

Itsestään selvää, mutta niin vaikeaa muistaa. Yksinkertaista, mutta ei silti helppoa. Mustaa valkoisella muistuttamassa, että ajatus pysyy päässä paikassa kuin paikassa. Ehkä toistamalla, muistan taas ajatella. Tai niin ainakin toivon. Ja toivottavasti muistutuksesta on iloa myös sinulle.

Edellisen kuukausikatsauksen jälkeen huomasin sortuneeni virheeseen. Parempi tarttua asiaan nyt, kun se on vielä muistissa. Ei, kyse ei ole siitä, että olen sossupummi.

Et välttämättä huomannut tekemääni virhettä. Ehkä se olisi jäänyt itseltänikin huomaamatta, jos sisälläni ei olisi ollut pientä ja outoa tunnetta. Otti useamman päivän ennen kuin tunnistin mistä on kyse. Hento ja vieno v*tutushan se siinä.

Missä meni vikaan?

Negatiiviset tunteet kuuluvat elämään ja auttavat tunnistamaan virheitä. Edellisen kuukausikatsauksen lopussa kirjoitin näin: ”Näin osa siitä ajasta, mikä oli tarkoitus käyttää koodaamiseen, onkin vierähtänyt kolopallon parissa”. Huomaatko sinä missä menin vikaan?

Ensivilkaisulla kirjoittamani lause vaikuttaa kevyeltä ja huolettomalta. Tarkemmin katsottuna se sisältää ison annoksen syyllisyyttä. Itseaiheutetun syyllisyyden reseptiin vaaditaan vain kaksi pientä ajatusta:

  1. Minun pitäisi tehdä tiettyä asiaa
  2. Siitä huolimatta tein jotain muuta

Voin luvata takuuvarmasti, että tämä resepti toimii.

Rahan laki

Yksinkertainen ratkaisu olisi tehdä sitä asiaa, jota mielestäni pitäisi tehdä. Toinen vaihtoehto on se, että vika ei olekaan tekemisessä, vaan siinä miten ajattelin asian. Eikö vapauden idea ole juuri se, että voi valita?

Kaikki alkaa siitä, että yhteiskunta tai ainakin yritykset odottavat ihmisten olevan suorittajia. Toisiin meistä tämä ajatus tarttuu enemmän ja toisiin vähemmän. Osalle jää vaihde päälle elämän pituiselle matkalle. Olen vähitellen saanut omia ajatuksiani hallintaan, mutta edelleen osaan luoda itselleni paineita suorittamisesta.

Suorittaminen sisältää oletuksen asioiden valmistumisesta. Asioiden tarvitsee harvoin olla täydellisiä. Yleensä valmista arvostetaan enemmän kuin täydellistä. Varsinkin työelämässä riittävä laatu sivuuttaa usein sen lopputuloksen, josta tekijä itse haaveilee. Tämä on yksi rahamaailman lainalaisuuksista.

Milloin on valmista?

Olen käynyt työn alla olevaan taloudenhallinnan sovellukseeni liittyen useampia keskusteluita. Alkuun, kun minulta kysyttiin mitä teen tällä hetkellä, ilmoitin opettelevani ohjelmointia. Tästä seurasi poikkeuksetta jatkokysymys.

”Mutta mitä sä siis niinku oikeesti teet tällä hetkellä?”

Keskustelukumppaneideni käsityskyky riitti tasan siihen asti, kun LinkedIn profiilistani löytyi voimassa oleva työsuhde. Jossain vaiheessa totesin, että on yksinkertaisempaa vain kertoa, että teen omaa sovellusta.

Tästä seurasi se, että ihmiset ”huolestuivat” minusta. Sain kuulla, miten paljon riskejä sisältyy moiseen toimintaan ja että ei turhaan kannata haaveilla rikkauksista. Useimmat vastaavat projektit eivät kuulemma koskaan valmistu. Ymmärrän kyllä näiden henkilöiden näkökulman. Heille olen vain kauppatavaraa.

Jos sain vakuutettua keskustelukumppanini, että kaikesta huolimatta haluan jatkaa valitsemallani tiellä, niin ainoa oikea tapa on kuulemma hakea rahoitusta. Sovellus voi menestyä vain, jos taustalla on suuri rahoitus. Ihailen StartUp maailmaa, mutta haluan tehdä asiat itselleni sopivalla tavalla. Sitä paitsi kyse on ennen kaikkea vapaa-ajan projektista.

Viimeinen vaihe keskusteluissa on se, kun keskustelukumppanini ymmärtää minun pysyvän päätöksessäni. Tästä seuraa kysymys, että milloin sovellusprojektini on valmis?

Tämä on myös se vaihe, jossa menin itse lankaan.

Matkasta maalitauluksi

Kun tarpeeksi monta kertaa kerroin muille, milloin uskoin oman projektini päättyvän, muuttui matka vähitellen pelkäksi maalin tavoitteluksi. Aloin oikomaan mutkia. Monesti valitsin huonon ja nopean ratkaisun paremman ja enemmän töitä vaativan sijasta. Unohdin alkuperäisen suunnitelman oppimisesta ja halusin vain saada sovelluksen valmiiksi.

Koska haluaisin saada sovelluksen valmiiksi, minun pitäisi käyttää kaikki aika sen tekemiseen. Jos tein jotain muuta kuin mitä ”pitäisi”, mieleni valtasi syyllisyys.

Olin keksinyt itselleni täysin naurettavan säännön, joka aiheutti turhaa kärsimystä.

Jos tavoitteena maaliviiva, on minun parempi pysyä reitillä. Jos tavoitteena on matka, ovat mutkat tervetulleita. Jos olenkin jo perillä, ei maaliviivalla, matkalla tai mutkilla ole mitään merkitystä.

Perspektiivin palautus

Pidän omaa ”opintovapaata”, jotta voin oppia. Juuri tällä hetkellä minun ei tarvitse toimia sen rahan lain mukaan, joka arvostaa valmista enemmän kuin täydellistä. En silti tähtää täydelliseen, koska se on ansa.

Huomattuani virheeni, päätin antaa itselleni lisää siimaa. Uteliaisuuteni johtaa oppimiseen, vaikka jätän ylimääräisen pingottamisen pois.

Tästä eteenpäin sovelluksellani ei ole mitään aikataulua. Keskityn oppimiseen. Jos siltä tuntuu, junnaan perusasioissa, kunnes ymmärrän. Mikäli eksyn matkalla koneoppimisen tai tietoturvan pyörteisiin, todennäköisesti opin vielä enemmän. Toisaalta, jos golfaan mieluummin kuin koodaan, niin voin sen hyvällä omalla tunnolla tehdä. Tai ehkä kirjoitan sisällä pimeässä, vaikka ulkona paistaisi aurinko.

Joskus pitää antaa itselleen lupa olla suorittamatta ja muistaa, mistä elämässä on lopulta kyse. Aina voi valita. Jokaisessa risteyksessä voi kääntyä oikealle tai vasemmalle. Teet valinnan, vaikka yrittäisit vain pysyä paikallasi. Suunnan merkitys on kovin suhteellista, koska viimeinen sijoituspaikka on meillä jokaisella sama valinnoista riippumatta.

Kaikkien todistajien läsnä ollessa annan itselleni luvan olla suorittamatta. Mieluummin näen, kuin juoksen laput silmillä. Ihan vain siltä varalta, että myös sinä tarvitset tätä.

On täysin ok, että et ole aina suorittamassa. Elämä on ja sinun on vain tarkoitus olla siinä.

Muistatko sinä olla armollinen itsellesi?

P.S. Jos kuvittelet, että työelämässä ainoa toimiva malli on enemmän ja nopeammin, kannattaa tutustua Rework podcastiin ja Jason Friedin kirjalliseen tuotantoon. Oma tutkimusmatkani on vasta alussa, mutta siitä huolimatta vahva suositus.

Kuulisin mielelläni mielipiteesi artikkelista esimerkiksi kommenttien kautta. Mikäli koit artikkelin hyödylliseksi, ilahtuisin jos autat jakamalla sen eteenpäin. Paras tapa saada tieto uusista artikkeleista on liittyä sisäpiiriin. Facebook P.Ohatta ja Twitter @RahaPohatta.

17 Replies to “Muista, että elämä ei ole suoritus”

  1. Sulla on makee blogi. Oon tykännyt silloin tällöin palata tänne lukemaan raha-asioita, mutta hienoa huomata ,että myös koodaat. Kerro vain enemmän myös koodaamisesta. Siitäkin kiinnostaa lukea. Terveisin: Toinen koodari.

    1. Kiitos! En ehkä uskalla tituleerata itseäni vielä koodariksi. Mahdollisesti myöhemmin, mutta ottaa varmasti oman aikansa ennen kuin siitä kykenen mitään järkevää kirjoittamaan. Mutta laitetaan korvan taakse!

  2. Sitä vartenhan sulla just on tää koko Pohatta-homma, että voisit olla suorittamatta. Ja jos sun lukijat seuraa ja tietää taustan, ihmettelen kyllä kommentteja että pitäis tehdä jotain ”järkevää” :D..

    Nauti! Etenkin kesästä ja golffikaudesta. Voisithan ajatella että keskityt vaikka off-seasonilla sit enemmän niihin tietskarihommiin?

    1. No niinpä! Nyt on kyllä vahvasti ollut keskittyminen viheriöillä koneen näytön sijasta. Ei ollenkaan paha ajatus. Tosin off-seasonin raja on häilyvä… aina on jossain kelit kohdillaan myös ulkoiluun.

  3. Itselläkin menee elämä usein liialliseksi suorittamiseksi.

    Mutta yksi kysymys: miksi edes välität siitä mitä muut ihmiset sanovat tai ajattelevat? Mitä merkitystä sillä on jos jonkun maailmankuvaan ei mahdu kuin se pieni turvallinen hiekkalaatikko jossa hän on ja tulee olemaan loppuelämän?

    Jos joku kysyy minulta mitä teen työkseni, yleensä annan jonkun geneerisen vastauksen. En tee yhtä työtä, teen kaikkea mikä kiinnostaa, tällä hetkellä tulonlähteitä on kuusi hyvin erilaista. On ohjelmointia, konsultointia, kouluttamista, urheiluohjausta, vuokrausta. Viimeisintä en viitsi edes tässä mainita koska tiedän että se herättäisi taas turhaa keskustelua. Viimeinen on erittäin matalapalkkainen työ, mutta se on erittäin rentoa tekemistä ja auttaa pitämään väljää rentoa aikaa kalenterissa.

    Kuuntelin taas pitkästä aikaa Marcus Aureliusta. Hän sanoi jotenkin näin, erittäin löysästi käännetty: ”Saatat elää maaliman suurimpana pyhimyksenä auttaen kaikkia ihmisiä jotka tulee vastaan elämässäsi. Voi olla että kukaan ei koskaan huomaa sitä tai anna siitä kiitosta, mutta sillä ei ole väliä. Tärkeintä on että tiedät itse että olet elänyt elämäsi parhaalla mahdollisella tavalla.”

    1. Välitän, koska en vielä ole päässyt siitä täysin yli. Vähitellen pyrin siihen suuntaan, että muiden positiiviset tai negatiiviset kommentit eivät vaikuttaisi niin voimakkaasti tai jopa ollenkaan. Tämä on teoriassa yksinkertaista, mutta käytännössä kaikkea muuta kuin helppoa.

      Hyvin sanottu ja sitä kohti.

    1. Vähitellen epämukavuus kasvaa ja se on merkki siitä, että kannattaa kokeilla jotain muuta. Eiköhän se sieltä tule, kun tarpeeksi odottelet. Mutta jos ei kerran ole pakko niin eipä sitä turhaan kannata pingottaa.

  4. Mahtavaa itsereflektointia 🙂 Kaikki alkaa tiedostamisesta. Suorittaminen on siitä vaikeaa kun jotkut saa siitäkin suorituksen, että yrittää olla suorittamatta. Hienoa lukea näin rehellistä tekstiä missä ollaan pitkällä talouden saralla sekä myös kasvettu matkalla ihmisenä!

    1. Kiitos ja mukava kuulla, että edistyminen näkyy myös tekstissä. Tosin käytäntö ei ihan aina pääse huolella mietittyjen ajatusten tasolle, joten jumppa jatkuu.

  5. Kiitos tästä, meinaa välillä unohtua. Muutin takaisin kotiseudulle, paikkakunnalle, jossa jo pelkkä ”Mitä sulle nykyään kuuluu” lausutaan muodossa ”Missä olet töissä”. Ja minä kun puuhastelen pääasiassa omien projektieni parissa ja facebookikin täynnä purjehduskuvia… Tähän ei voi vastata niin ettei seuraavalla viikolla joku lähettäisi linkkiä avoimeen työpaikkaan.

    1. Auts… ympäristö vaikuttaa tähän kyllä paljon. Niin helposti sitä tempautuu muiden mukaan. Onneksi aina välillä tulee joku herätys päinvastaiseen suuntaan.

  6. Hyvä kirjoitus!

    Toi valinnanvapaus -ajatus on erittäin mainio ja oon sitä jonkun verran makustellut. Sitä voi soveltaa niin moneen. Ajatellaan vaikka että henkilöllä on tavoite X (on se sitten laihdutus, rikastuminen, downshiftaaminen, puolison löytäminen tai mitä tahansa).

    Jokapäiväisessä elämässä pitää tehdä päätöksiä tilanteissa, joissa on yleensä monta eri tapaa toimia. Silti voi miettiä, että varsinaisia valintoja on kaksi:
    1) valinta, joka vie lähemmäs tavoitetta ja
    2) valinta, joka vie kauemmas tavoitteesta.

    Toki joskus on vain yksi tapa toimia ja sekin vie kauemmas tavoitteesta (2), mutta silloin ei ole muutenkaan vaihtoehtoja / risteystä, joista valita suunta, ainostaan suora tie.

    Valitsetko siis golffin? Viekö se lähemmäs vai kauemmas tavoitteesta ”eläköityä” aikaisemmin? Miten asian näkee?

    Näitä on kiva pyöritellä. Ja nimenomaan itselle tärkeitä, ei niitä tarvitse edes muille perustella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.