Pakkomielteenä onni

Kun sinulta kysytään mitä haluat olla isona, kerrot haluavasi olla onnellinen. Haluat sitä jo nyt, etkä esittää onnellista vasta eläkkeellä. Olet luultavasti jo ymmärtänyt, että raha tai taloudellinen riippumattomuus eivät ole tie onneen. Eivät ne ainakaan vie perille asti. Kyse ei myöskään ole vain vapaudesta. Ymmärrät, että onni ei löydy etsimällä tai juoksemalla kovempaa. Optimoimalla elämääsi olet päässyt hieman lähemmäksi. Juuri kun meinaat onnen löytää, se lipsahtaa sormiesi välistä tavoittamattomiin. Pelkäät, että se katoaa kokonaan. Silti päätät, että haluat olla onnellinen — hinnalla millä hyvänsä. Käyttämällä sanaa sinä, tarkoitan itseäni.

Pengoin blogini arkistoa. Huomasin, että en muista juurikaan mitä kaikkea olen kirjoittanut. Onni näyttäisi olevan artikkeleissa usein toistuva teema. En ehkä olisi huomannut mitä on tapahtunut, mutta Derek Siversin sanat auttoivat näkemään totuuden.

Stereotype of the “lifestyle design” or self-help addict: Always learning, always improving, and obsessively focused on how to be happy and create the perfect life. ”

Auts. Osui ja upposi. Onnellisuudesta on tullut minulle pakkomielle.

Sen sijaan, että olisin huolestunut ja pyrkinyt pois aiheesta, halusin sukeltaa syvemmälle. Tai oikeastaan kohtalo (lue: oma tyhmyys) puuttui peliin ja minulle jäi ylimääräistä aikaa. Poltin itseni pahemman kerran etelän auringossa ja päätin tarttua onneen maatessani tuskissani ilmastoidun hotellihuoneen sängyssä.

Onnellisuudessa vain on jotain maagista. Miten menestynyt ja rikas voi päätyä narun jatkoksi, mutta köyhä ja kurjissa oloissa elävä ihminen saattaa olla onnensa kukkuroilla?

Onni löytyy pyramidien juurelta

Myös muutamat teistä lukijoistani ovat huomanneet taipumukseni elämän olemuksen ja onnen pohdinnan piirissä. Useamman kerran minulle on suositeltu Paulo Coelhon kirjaa Alkemisti (Jos kirja on lukulistallasi ja et halua tietää loppuratkaisua, kannattaa skipata seuraavaan otsikkoon). Tosin Alkemistin lukeminen kannattaa, vaikka lukisit tämän postauksen kokonaan.

Luin kirjan ja käytännössä kyse on onnen etsimisestä. Paimen lähtee maailmalle yrittäen löytää aarteen, jonka näki unessa. Matkalla paimen oppii vaikka ja mitä sekä löytää ainakin osan itsestään. Hän löytää lopulta myös aarteen. Tosin ei sieltä missä uneksi sen olevan, vaan haudattuna maan alta paikassa, jossa hän näki unen aarteesta. Käytännössä aivan kotikulmilta. Tässä kohtaa suorastaan raivostuin.

Ymmärrän hyvin, jos nyt epäilet henkistä terveydentilaani.

Ehkä kirjan kirjoittajan pointtina oli kuvata sitä, että usein onni on jo jalkojemme juuressa ja emme vain sitä huomaa. Oma suuttumukseni johtui siitä, että tarinan päähenkilö oppi matkallaan kaiken onneen vaadittavan. Hänen löytämänsä fyysinen aarre oli täysin turha. Oikea aarre oli ristiriidassa sen kanssa, miten halusin tarinan päättyvän.

Kirja tarjosi vinon pinon viisauksia. Onneen liittyvät opit voisi tiivistää näin: Jos jokainen päiväsi on samanlainen kuin edellinen, johtuu se siitä, että et huomaa elämäsi hyviä asioita. Kun keskityt yhteen asiaan, muut jäävät usein huomaamatta. Onnen salaisuus on se, että huomaat maailman ihmeet pitäen samalla mielessä oman tehtäväsi. Aina, kun keskityt tähän hetkeen, olet onnellinen.

Sen vähän perusteella mitä olen tähän mennessä oppinut, on vaikea yrittää kiistää edellä mainittua.

Eilisen kaksoisveli

Artikkelin kirjoitushetkellä olen ollut töistä vapaalla useamman kuukauden. Ennen hyppyä tuntemattomaan ilmassa oli jännitystä. Heti muutoksen jälkeen jännitys vaihtui innostuneisuudeksi. Vähän aikaa oli uutta. Sitten kohtasin ongelmia. Lopulta jäljellä oli enää tylsä arki. Turhauduin itseeni.

Miten voi olla mahdollista, että täydellisen vapauden keskellä tehdessä juuri sitä mitä itse olen valinnut, voin kokea jopa tyytymättömyyttä tilanteeseen?

Pelkkä alkemia ei riittänyt, vaan kaipasin loogisempaa lähestymistä aiheeseen. Silloin mieleeni muistui toinen kirja, jota minulle on blogin kommenteissa suositeltu. Mo Gawdatin Solve for Happy (Onnen yhtälö). Kiitos muuten kommentoijille molemmista suosituksista. Onnen yhtälöstä tutkimusmatkani jatkui poukkoillen sinne tänne muodostaen vähitellen jossain määrin loogisen kokonaisuuden.

Mitä on onni?

Onnen yhtälön ratkaiseminen alkaa siitä, että ymmärrät miten sitä ei tavoita. Onnea on mahdoton tavoittaa, jos luulet sen tulevan vasta, kun olet saavuttanut tai saanut jotain. Ylipäänsä se, että yrittämällä yrittää olla onnellinen, on huono idea.

Onnellisuus on ihmisen oletusasetus. Käytännössä onni vallitsee silloin, kun onnettomuuden tunteet puuttuvat.

Onnettomuus johtuu siitä, että tahtotila ei vastaa todellisuutta. Onnettomuus ei yleensä johdu siitä mitä on tapahtunut, vaan siitä miten tulkitset tapahtuman. Oma ajattelusi on suurin tekijä onnettomuuden taustalla.

Yleensä näet maailman sellaisena kuin sinä olet, et sellaisena kuin maailma todellisuudessa on. Jos olet iloinen, huomaat pienetkin kivat asiat. Jos olet surullinen, aurinkokin saattaa näyttää mustalta.

Saatat ajatella, että aivot vain tuottavat ajatukset ja niiden kanssa on elettävä. Itseasiassa aivot ovat työkalu. Niiden tarkoitus on suojella sinua ja sen takia aivot painottavat usein negatiivisia asioita.

Aivoillasi on tapana liioitella, tulkita, olettaa, suodataa, ennustaa ja jopa valehdella sinulle. Joskus ne jäävät junnaamaan negatiivisuudessa. Edes muistiin ei voi luottaa. Olet huono kuvittelemaan, miltä joku asia sinusta tuntuisi. On luotettavampaa kysyä tuntemuksista toiselta asian oikeasti kokeneelta ihmiseltä, kuin yrittää itse kuvitella mahdolliset omat tunteensa.

Voit käyttää aivojasi niin kuin itse haluat, kun ensin ymmärrät niiden puutteet.

Jos kiellän sinua ajattelemasta kylpyhuoneen siivouksen yhteydessä viemäristä löytyvää hiustuppoa tai haukottelevaa apinaa, todennäköisesti sorrut silti. Onneksi voit myös korvata mielikuvan valitsemallasi.

Voit valita mitä ajattelet, jos vain keskityt. Jos voit valita mitä ajattelet, voit pyytää aivoilta negatiivisten ajatusten tilalle parempia.

Onnen esterata: aika

Ajatukset ovat vain yksi osa onnen esterataa. Toinen äärimmäisen mielenkiintoinen komponentti on aika. Varsinkin, kun se yhdistetään ajatuksiin. Ajan käsite vaihtelee kulttuureittain ja Einsteinin mukaan aika on pysyvää, mutta me vain kuljemme sen läpi.

Jos ajatuksia peilataan aikaan, aika nopeasti huomataan, että negatiiviset ajatukset liittyvät joko menneeseen tai tulevaan. Lähes puolet (46,9 %) elämästäsi kuluu oman pääsi sisällä pohtien historiaa tai huomista. Joko murehdit mitä tapahtui joskus tai mitä tulee joskus tapahtumaan. Ei ole ihme, jos myöhemmin huomaat, että menipä kymmenen vuotta nopeasti.

Nykyhetkeen liittyvät ajatukset ovat harvemmin negatiivisia. Nykyhetki on myös ainoa näistä kolmesta, joka on oikeasti olemassa. Datan mukaan aina kannattaisi olla läsnä. Yleensä hetkessä oleminen myös kaikkein vaikeinta. Vaeltava mieli on onneton mieli.

Minun kannattaisi olla paljon enemmän läsnä, mutta ei aina. Olen löytänyt paljon iloa hetkestä, mutta usein en siihen kykene. Joskus saatan jopa kesken keskustelun vaipua omiin ajatuksiini. Se ei ole hyvä idea. Tämä on yksi niistä tilanteista, joissa kannattaa olla läsnä. Puhumattakaan vielä intiimimmeistä kohtaamisista.

Flow on ultimaattinen läsnä olemisen tila ja saa hetken tuntumaan ajattomalta.

Elämällä pelkästään hetkessä, kerjäät vaikeuksia. Älä elä vain hetkessä ja unohda tulevaisuutta. Sijoittaminen ja itsensä kehittäminen liittyvät enemmän tulevaisuuteen, mutta kannattavat silti. Ja menneisyydessäkin voit viettää aikaa. “To be able to enjoy one’s past life is to live twice” – Marcus Aurelius

Jos elät pelkästään pääsi sisällä, muista käydä riittävästi myös hetkessä. Jos et näe hetkeä pidemmälle, suunnittele tulevaisuutesi. Jos et tiedä miten päädyit sinne missä olet, muistele menneisyyttäsi. Jos kiirehdit, pysähdy.

Kompastuin onneen

Stumbling on Happiness kuvasi mielenkiintoisen ilmiön onneen liittyen. Olet taipuvainen löytämään positiivisen näkökulman asioihin, jos olet niiden kanssa jumissa. Tämä pätee niin vakavampiin tilanteisiin kuin esineiden omistamiseenkin.

Ilman palautusoikeutta olet todennäköisesti tyytyväisempi valintaasi kuin sen kanssa. Niin kauan kuin on mahdollisuus vaihtaa, saatat jäädä pohtimaan valintaa. Jos valinta on lyöty lukkoon, opit pitämään siitä ja keskität huomiosi valinnan sijasta omaan näkökulmaasi. Käytännössä perustelet itsellesi, miksi teit hyvän valinnan.

Sama ilmiö on nähtävissä tragedioista selviytyvissä ihmisissä. Pelkän selviytymisen lisäksi he onnistuvat löytämään tilanteista usein jotain positiivista ja jopa kääntävät tragedian todelliseksi voimavaraksi.

On lohdullista tietää, että vakavistakin tilanteista on mahdollista selviytyä ja löytää onni. Itseasiassa etukäteen tragedian kuvitteleminen tuntuu jopa kivuliaammalta kuin jälkikäteen siitä selviytyminen. ”He suffers more than necessary, who suffers before it is necessary. – Seneca

Miksi minä? Kärsimys

Länsimaalaisena olet tottunut siihen, että välttelet kärsimystä. Kuvittelet, että sinulle ei voi tapahtua mitään pahaa. Elät harhassa, vaikka joka päivä näet uutiset kuvaradiosta. Ehkä kiistämällä ilmiön luulet olevasi turvassa.

Isossa kuvassa on suhteellista, että mikä on lopulta pahaa ja mikä hyvää.

Buddhalaisuus määrittelee kärsimyksen ja kielteiset tunnetilat yhtenä elämän totuuksista. Buddhalaisuuden mukaan kärsimys johtuu haluamisesta tai takertumisesta. Joko haluamme lisää tai sitten haluamme välttää ikäviä asioita. Yksinkertaisesti haluaisimme elämän olevan jotain muuta kuin se on. (Lisää kärsimyksestä käytännönläheisen buddhalaisuuden silmin.)

Valitettavasti kaikki elämässä on tilapäistä, elämä mukaan lukien. Siihen ei voi vaikuttaa, se vain pitää hyväksyä.

Kärsimystä on olemassa fyysisen kivun muodossa, muutoksen tai menetyksen ymmärtämisen muodossa sekä puhtaasti itse aiheutettuna omien ajatusten kautta. Ajatusten tuoma kärsimys on näistä kaikkein ovelin, koska usein luulemme sen olevan muiden aiheuttamaa.

Joskus kärsimykseen riittää se, että kaupasta on suklaakakku loppu. Joskus kyse on paljon isommista asioista.

Minä tulen kärsimään ennemmin tai myöhemmin. Tulen todennäköisesti seuraamaan läheisteni kärsimystä ja kuolemaa. Lopulta kuolen myös itse. Tai sitten minä lähden ensimmäisenä. Ehkä tyrin itse, ehkä joku muu tyrii vahingossa tai tarkoituksella ja maksan siitä hengelläni. Ehkä tänään, ehkä myöhemmin.

Valtaosa omasta kärsimyksestäni johtuu siitä, että pyrin pitämään tilapäisestä kiinni kynsin ja hampain. Loput siitä, että toivon todellisuuden olevan toisin.

”We never feel grief when we lose something that we have allowed to be free, that we have never attempted to possess. – Anthony de Mello in Awareness

Ajatukset, ihmiset ja asiat muuttuvat ja vaihtuvat. On vaikea muistaa, että onni ei riipu muista ihmisistä tai asioista. Ihmiset ovat vapaita tekemään omat valintansa ja muutenkin ikuinen on utopiaa. Ehkä parempi ajatus on se, että kaikki mitä kuvittelen minulla olevan, onkin todellisuudessa vain lainassa elämän kirjastosta.

Miksi minä on hullunkurinen kysymys. Pitäisi kysyä milloin minä.

Kärsimyksen hyväksyminen

Fyysinen kipu ja menettämisen tuska tulevat aina olemaan läsnä. Koska voit vaikuttaa ajatuksiisi, voit vaikuttaa omien tulkintojesi tuomaan tuskaan.

Buddhalaisuudessa kärsimyksestä on mahdollista vapautua valaistumalla. Käytännössä valaistuminen tarkoittaa, että näet asiat niiden todellisessa valossa. Yksi asia riippuu toisesta ja kaikki muuttuu. Valaistuminen on jotain, mitä et voi saavuttaa. Olet jo siellä, et vain välttämättä huomaa sitä. Kaikki on jo tässä.

Yksinkertaista, mutta ei helppoa.

Pystyn juuri hyväksymään kärsimyksen olemassaolon. Taistelen vielä sen kanssa, että en toivoisi joidenkin asioiden olevan toisin. Minulla on tarvittava tieto, mutta ymmärrys puuttuu.

Elämä on vähän kuin tetristä. Saat palan ja sitten päätät mitä teet sillä. Ei kukaan tetriksessä huuda, että sai vääränlaisen palan (ajatus lainattu tästä). Minä teen sitä, kun toivon vaikutuspiirini ulkopuolella olevien asioiden olevan toisin.

Kärsimyksen käsittely

Keskustelin kärsimyksestä ja oli mielenkiintoista nähdä miten erilaisia reaktioita se voi ihmisissä herättää.

  1. Kärsimys on väistämätöntä, joten miksi edes yrittää.
  2. Kärsimys on väistämätöntä, joten minua pelottaa vielä enemmän.
  3. Kärsimys on väistämätöntä, joten osaan toimia oikein sen osuessa kohdalla eikä kärsimys yllätä minua housut nilkoissa.

Toivoin, että olisin ollut numero kolme tai kykeneväinen johonkin muuhun järkevään lähestymiseen. Joudun tunnustamaan, että pelko on oma valintani. En siedä ajatusta läheisteni menettämisestä, joten takerrun. Siellä missä voin vaikuttaa, yritän.

Toistaiseksi ainoa menetelmä, joka on vienyt minua lähemmäksi vääjäämättömän kärsimyksen hyväksymistä, on premeditatio malorum. En löytänyt suomennosta, mutta ajatuksena on kuvitella etukäteen asioita, jotka voivat mennä pieleen tai jotka voidaan viedä minulta pois. Ensin pahimman mahdollisen skenaarion kuvittelu teki minut surulliseksi ja aiheutti vain lisää kärsimystä. Vähitellen ajatus kääntyi kiitollisuudeksi nykytilanteelle.

Samaa ajatusta voidaan hyödyntää myös bisnestilanteissa (Why you should define your fears instead of your goals), mutta silloin kyse on enemmän ratkaisun etsimisestä kuin asioiden hyväksymisestä.

Premeditatio malorum on ratkaisuna yllättävä. Näen ironian, koska olen tässä artikkelissa käyttänyt useamman sata sanaa kertoen, miten omat ajatuksemme aiheuttavat tarpeetonta kärsimystä. Uskon, että suurin ero on siinä, vellooko negatiivissa ajatuksissa huomaamattaan, vai käykö siellä silloin tällöin tarkoituksella löytääkseen kiitollisuutta hetkeen.

Onni ei pelkää

Tunteet ovat siitä mielenkiintoisia, että et voi tuntea vastakkaisia tunteita yhtä aikaa. Voit siirtyä vihasta rakkauteen, mutta samaan aikaan et voi niitä kokea. Kiitollisuus on vastalääke moneen negatiiviseen tunteeseen. Sinun on mahdotonta olla onnellinen, jos päällimmäisenä mielessäsi on pelko.

Ongelma pelkäämisessä on siinä, että se johtaa negatiivisuuden kierteeseen. Aikamme suurimman filosofin sanoin: Fear leads to anger, anger leads to hate, hate.. to suffering” -Yoda

Minä tiedän pahimman pelkoni. Tiedätkö sinä omasi?

Pelon tunnustaminen on eri asia kuin sen ylittäminen. Joskus ylittämiseen riittää se, että vain pusket eteenpäin kohti epämukavalta tuntuvia tilanteita. Oman vaikutuspiirin ulkopuolella olevat pelot ovat vaikeampia ylittää. En ole edes täysin vakuuttunut, että ihmisen pitäisi voittaa kaikki pelkonsa voidakseen olla onnellinen.

Ehkä onni on sitä, että muistat olla kiitollinen olemassa olevasta useammin kuin pelkäät menettäväsi sen.

Jos pelkäät sopivasti, pysyt paremmin hengissä. Jos pelkäät liikaa, et elä.

Miten löytää onni?

Helposti. Kun elät, niin jossain vaiheessa onni käy kääntymässä mielessäsi. Samoin käyvät kaikki muut tunteet, mutta tunteet ovat olemassa vain sinussa, eivät muualla maailmassa. Onnesta tuli minulle pakkomielle, koska se on yksi mukavimmista tunteista, mutta mikään tunteista ei ole ikuinen.

Zen buddhalaisuudessa on tarina, jonka avulla ymmärsin onnen luonteen. Tarina kertoo valaistumisesta, mutta mielestäni sama pätee onneen. Tai elämän tarkoitukseen. Kaikkia jahdataan ja halutaan, mutta mikään niistä ei löydy etsimällä (suomennos sinne päin).

Munkki sanoi opettajalleen haluavansa valaistua. Opettaja kertoi, että tämä järjestyy, jos munkki olisi valmis tekemään töitä. Munkki innostui. Hänen pitäisi vain joka päivä kantaa kivi vuoren päälle. Kun munkki toisi opettajalle oikean kiven vuoren huipulle, hän kokisi valaistumisen. Munkki ryhtyi tuumasta toimeen, koska hän halusi valaistumista enemmän kuin mitään muuta.

Joka päivä munkki kapusi uuden kiven kanssa vuoren huipulle. Kaava toistui päivästä toiseen, viikosta toiseen ja vuodesta toiseen. Oikeaa kiveä ei meinannut löytyä. Lopulta munkki turhautui ja hän päätti kantaa oikein suuren kiven vuoren huipulle. Opettaja totesi tyynesti, että kivi ei vieläkään ollut oikea.

Munkki oli kantamisesta puhki ja ymmärrettävästi turhautunut tilanteeseen. Hän heitti kiven alas vuoren rinnettä ja sanoi: ”Tämä on täysin naurettavaa ja typerää. Ei sellaista ole olemassakaan, kuin oikea kivi”.

Opettaja kääntyi kohti munkkia ja sanoi: ”Siinäpä se. Olet saavuttanut valaistumisen.”

En tiedä sinusta, mutta omasta mielestäni tarina on aivan fantastinen.

Onni käytännössä

Taustatyötä tehdessäni huomasin muutamia hyviä vinkkejä onnellisuuden lisäämiseen ja tarpeettoman kärsimyksen välttämiseen. Osan olen kuullut aikaisemminkin, mutta syystä tai toisesta olen taistellut niitä vastaan. Pidin niitä aivan höttönä. Nyt olin valmis kokeilemaan ja ehkä näistä on hyötyä myös sinulle sitten, kun olet siihen valmis (meditaatio tuntui vielä liian kaukaiselta ajatukselta itselleni, joten se ei ole listassa).

  • Läsnä oleminen. Yksinkertaisin tapa olla läsnä, on huomioida, mitä ympäristössä ja itsessämme tapahtuu. Ei tulkita, vaan todeta. Voit kantaa mukanasi esinettä tai kehittää tavan, joka muistuttaa sinua huomioimaan hetkessä läsnä olevia asioita.
  • Kiitollisuus. Helpoin tapa olla kiitollinen on verrata itseään niihin, joilla kokee menevän huonommin kuin itsellä. Tylyä, mutta toimivaa. Toinen keino on olemassa olevan menettämisen kuvittelu.
  • Ymmärrys. Voit vaikuttaa omiin tekoihisi ja ajatuksiisi. Lisäksi on hyvä ymmärtää, että olet itse vain pieni osa yhtälöä. Jos ajattelet maailman isona yhtälönä, on ehkä aavistuksen helpompi käsittää se kaikki paska mitä tapahtuu.
  • Logiikka. Aivot ja ajattelu ovat työvälineitä. Jos pystyt näkemään ne itsestäsi irrallisena asiana ja työkaluina, voit helpommin suhtautua oikein ja ennen kaikkea hallita niiden tuottamaa sisältöä.
  • Hyväksyminen. Jos voit vaikuttaa, yritä. Jos et voit vaikuttaa, hyväksy. Asiat kannattaa nähdä sellaisena kuin ne ovat ilman tulkintoja.
  • Minä. Elämällä sen mukaan kuka olet, vältyt paljolta onnettomuudelta. Muista olla oma itsesi.
  • Särkylääkkeet. Huvit ovat kuin särkylääke. Ne poistavat onnettomuuden tunteet, mutta vaikutus ei kestä pitkään. Älä jahtaa aina vain enemmän, vaan käytä hupeja oikein.
  • Auttaminen. Lyhin tie onneen, on yrittää tuottaa sitä muille. Sinun kannattaa olla itsekäs ja yrittää auttaa muita aina, kun siihen on tilaisuus.

Lopuksi

En löytänyt maagista onneen johtavaa salaisuutta, mutta en myöskään koe enää samanlaista tarvetta jahdata onnea. Ymmärrän konseptin nyt vähän paremmin. Lisäksi löysin iloa arkeen ja ennen kaikkea kiitollisuutta sitä kaikkea hyvää kohtaan, joka elämässäni jo on. Valaistumiseen on vielä matkaa.

Onnellisuus on vaikeinta silloin, kun elämässä tapahtuu vähiten. Kiire on helppo tapa välttää onnettomuuden tunteet, mutta yleensä silloin on sokea näkemään yhtään mitään.

Suurimman osan ajasta ainoa vika elämässä on se, mitä me ajattelemme siitä. Jos meillä on tällä hetkellä varaa murehtia tulevaisuutta, todellisuudessa juuri tässä hetkessä ei mikään ole huonosti.

Astun ulos ovesta ja suljen silmät. Odotan hetken ennen kuin avaan ne uudestaan. Katson, jotta näen. Auringon lämpöä, lintujen viserrystä, katupölyä ja kevään tuoksua.

Jokainen hetki on lahja.

Kuulisin mielelläni mielipiteesi artikkelista esimerkiksi kommenttien kautta. Mikäli koit artikkelin hyödylliseksi, ilahtuisin jos autat jakamalla sen eteenpäin. Paras tapa saada tieto uusista artikkeleista on liittyä sisäpiiriin. Facebook P.Ohatta ja Twitter @RahaPohatta.

21 vastausta artikkeliin “Pakkomielteenä onni”

  1. Hieno kirjoitus! Näiden samojen teemojen kanssa on menty palan matkaa elämässä. Yksi isoimpia oman elämän oivalluksia on ”kaikki tunnereaktiot tapahtuvat sinussa” eli kun joku asia nostaa tunteen niin jokainen meistä kokee tilanteen eri tavalla ja vain itse on vastuussa omista tunteistaan. Joku toinen ei välttämättä pahastu samasta asiasta mistä sinä pahastuit. Onko vika silloin asiassa vai omissa tunteissasi tai oikeammin uskomuksissasi mitkä tunteen synnyttää.

    Moneen kohtaan tekisi mieli tarttua, mutta laitan vielä yhden tähän. Läsnäolemisen harjoitteluun oikein hauska tapa oli aikoinaan myyntityössä kahvi ja lounastauon pitäminen. Liikuin laajalti niin oli usein yksinäisiä lounaita vieraissa paikoissa ja päätin toisinaan olla läsnä vain siellä missä olen ja jättää puhelimet katsomatta. Oli mahtavaa huomata eri paikkojen tunnelmia ja nähdä kuinka saatoin olla kymmenien joukosta ainoa joka katsoi ruokaansa ja ympäristöään muiden keskittyessä puhelimiinsa. Poikkeuksia oli mm pietarsaaressa missä iloinen puheensorina ja nauru raikuivat, mutta kumma kyllä kielikin oli ruotsi. Sosiaalisuudessa on myös suomalaisilla petrattavaa 😉

    1. Välillä tulee liian helposti peilattua muita itseen, vaikka tunteent voivat olla samassa tilanteessa aivan erilaiset. Eikä tee yhtään pahaa pohtia, että mistä omat pahastumiset johtuvat.

      Kun puhutaan pahastumisesta, niin usein muiden tekemiset saattavat ottaa päähän. Tähän on itselläni auttanut se, että oletan ihmisten toimivan aina vain heidän oman etunsa mukaan. Jos toisella on kiire, hän kaahaa. Jos toisella on tilaisuus, hän varastaa. Jos toinen saavuttaa etua valehtelemalla, hän tekee sen. Välillä sitten ilahtuu, kun ihminen toimii oman oletukseni vastaisesti. Samalla tulee huomattua paljon paremmin positiivinen toiminta, kun omasta näkökulmastani negatiivinen vaihtoehto on oletus.

      Kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta ja usein meiltä jää niin moni asia huomaamatta. Mutta aivan mahtavaa, että poikkeuksiakin löytyy!

  2. Osa onnen tavoittelun ongelmaa on väärä päämärä. Onni on aktiivinen tunne ja vaatii jonkin aivoissa käynnissä olevan prosessin. Parempi päämäärä on tyytyväisyys. Tyytyväisyyden tavoittaa herkemmin/on helpompi päättää olevansa tyytyväinen. Tyytyväisyys on ennenminkin passiivinen olotila, jonka saavuttaa kun aivoilla ei ole purnattavaa. Tyytyväisenä on helmpompi olla läsnä kun on jo määränpäänsä saavuttanut. Tyytyväisenä käy herkästi niin että pieniä aktiivisia onnen hetkiä alkaa hieman kuin varkain putkahtelemaan elämään.

    1. Totta! Ja tyytyväisyys lähtee pitkälti siitä, että näkee ja hyväksyy asiat sellaisena kuin ne ovat. Silloin tosiaan on jo perillä ja onnen hetkiä ilmaantuu kuin tyhjästä.

  3. Mielenkiintoinen kirjoitus. On jopa tutkittu, että lamassa valmistuneet ja työpaikan saaneet ovat onnellisempia, kuin korkeasuhdanteessa saman kokeneet. Laman aikana on vain vähän vaihtoehtoja ja sitten siihen tyytyväisiä, kun eivät mietä mitä jos… Elämän aikana he tienasivat vähemmän, mutta onnellisuus oli suurempi. Mielenkiintoisia vaikutuksia suhdanteista ihmisten elämään.

  4. Todella hyvä kirjoitus!
    Itse painin samojen ongelmien kanssa, joten sanopa Mikko mikä tilanteessani mättää mielestäsi.

    Kun saavutin hyvän taloudellisen turvan joitakin aikoja sitten, niin elämä muuttui tylsäksi ja merkityksettömäksi. Vuosien vaurastusmisprojekti oli ”valmis”, jolla olin halunnut turvata oman ja perheen tulevaisuutta ja antaa itselle vapautta. Lähes mikään ei kiinnosta ja jopa sellaiset asiat ja tekeminen, joka aiemmin kiinnosti kohtuullisen paljon, kiinnostaa nyt vähemmän ja tuntuvat merkityksettömältä. Jopa perhe-elämä, jolle on nyt enemmän aikaa tuntuu usein vain rasittavalta.

    On tämä kyllä erikoinen paradoksi, saa enemmän vapautta tehdä mitä haluaa ja ei kiinnosta tehdä. Samasta tekemättömyydestä tulee turhautuneeksi. Ja, kun aiemmin ajatteli että sitten kun on aikaa ja rahaa, niin teen sitä ja sitä, mutta ei tee kuitenkaan.

    1. Kiitos! Valitettavasti en osaa ottaa kantaa. On siinä ja siinä, että pysyn kärryillä omassa elämässäni.Käsittääkseni aina, kun elää moodissa ”sitten, kun…” niin perille pääseminen johtaa masennukseen. Tästä syystä en juuri välitä enää tavoitteista. Mieluummin prosessi joka jatkuu ja jatkuu.

      Itse olen huomannut, että kaipaan aina uusia haasteita. Pääkoppa tarvitsee tekemistä ja yleensä pitkän pohdinnan jälkeen löytyy aina joku uusi haaste, minkä pariin uppoudun. Kun en tiedä mitä tekisin, luen ja yritän oppia samalla lisää itsestäni. Tosin tämä on taas vain sitä minkä olen kokenut hyödylliseksi omalla kohdallani ja on mahdoton sanoa toimiiko muilla.

      Ainoa vinkki mikä tuli tässä kohtaa mieleen on, että kannattaa kuunnella tämä MF podcast jakso: https://www.madfientist.com/tony-interview/ Ja jos oikein innostut, niin artikkelissakin mainittu kirja Awareness antoi itselleni paljon hyviä muistutuksia. Alkuun se voi vaikuttaa vähän turhan jeesustelulta, mutta puolen välin jälkeen en enää voinut lopettaa lukemista.

      Laita kommenttia, että löytyykö tuosta yhtään ahaa elämystä!

      1. Kiitos linkistä!
        Oli nimittäin aika paljon yhtäläisyyksiä oman tilanteeni kanssa, tosin en usko että ihan keskivaikeasti masentunut sentään olen, mutta samoja piirteitä kuitenkin.

        Onkohan yksi syy se, että olen aina ollut todella suorituskeskeinen ja siksi olen myös saanut kohtuullisen paljon elämässä aikaiseksi? Aina olen keskittynyt jonkin tavoitteen saavuttamiseen ja merkittävät tavoitteet alkavat olla saavutettu.

        Sanoit tuolla toisessa kommentissa, että ”Mielekästä tekemistä tarvitaan, mutta mieluiten sellaista joka ei tule koskaan valmiiksi. Sitä voi tehdä vain tekemisen ilosta.”

        Aiemmin suurin osa omasta mukavasta tekemisestä on keskittynyt jonkun tavoitteen ympärille. Ja tuli mieleen, että viimeisen 10 vuoden aikana on tullut tehtyä melko vähän asioita vain tekemisen ilosta. Pelkkä tekemisen ilo on jo unohtunut, että mitä se tarkoittaa, ja jotenkin sellaisessa tekemisestä ei tunnu olevan merkitystä.

        Huomaan, että viime aikoinakin olen yrittänyt etsiä jotain uutta tavoitetta, jotta voisin olla vain sen kimpussa. Mutta eihän se välttämättä ratkaise mitään, kun olisi hyvä oppia nauttimaan tästä hetkestä ja hauskasta tekemisestä ilman sen kummempaa maalia.

  5. Hyvä kirjoitus! Mukava aina lukea kun sijoitusaiheisessa blogissa pohditaan myös näin maanläheisesti muutakin kuin vain rahaa ja vaurastumista.

    Ainoa mikä itselläni särähtää yleensä korvaan on se, kun puhutaan hyvän tekemisestä oman onnellisuuden tavoittelun yhteydessä. Mielestäni lähimmäisen (siis kaikkien ihmisten) huomioiminen, auttaminen, ilahduttaminen yms. pitäisi lähteä siitä, että niin on yksinkertaisesti vain oikein tehdä. Toki ei se haittaa jos siitä saa hyvän mielen itsellekin, mutta pelkästään sillä agendalla hyvän tekeminen kääntyy lopulta itsensä ja oman egonsa pönkittämiseen. Äärieesimerkki tästä on kaiken hyvän tekemisen tuominen esiin somessa. Valitettavan moni asia pitää kertoa vaikkapa facebookissa saadakseen tykkäyksiä ja kehuja.

    En siis todellakaan tarkoita tätä kommenttia negatiivisesti. Toistan, on hienoa, että ylipäänsä puhut toisten auttamisesta. Ehkä tarkoitus on vain tässä omaa onnellisuutta ja sen tavoittelua korostavassa maailmassa tuoda esille, että todellista epäitsekkyyttä on auttaa ja olla lähimmäinen silloinkin, kun siitä saattaa itselle seurata jotain harmia. Esimerkiksi aamuruuhkassa ja vesisateessa jo valmiiksi töistä myöhässä ollessa on huomattavasti vaikeampi auttaa kadulla kaatunutta mummoa, kuin taas leppoisalla päiväkävelyllä auringonpaisteessa sunnuntai-iltapäivänä. Ehkä hieman tekemällä tehty esimerkki, mutta kuitenkin idea tullee ymmärretyksi.

    Maailma olisi varmasti paljon parempi paikka, jos olisi enemmän täysin pyyteetöntä ja epäitsekästä hyvän tekemistä.

    Pahoitteluni, että takerruin vain tähän yhteen asiaan. Muuten kait olin sitten hyvinkin samaa mieltä kaikesta, joten kiitos vielä tästä(kin) kirjoituksesta. Sait näemmä itsenikin ja monen muunkin pohtimaan ja ajattelemaan😊👍

    1. Tuomo, facebook-ilmiön esille tuominen oli erinomainen pointti. Minulle hyvän tekeminen on arvo itsessään, enkä oikein jaksa ymmärtää sitä toisille mainostamisen tarvetta siitä, kuinka on auttanut jotakuta toista. Minusta egon pönkitys ei kuulu avun antoon. Minun hyväntekeväisyyden motiivit liittyvät pitkälti siihen ajatukseen, että kun autan, niin tulen autetuksi. Olen saanut luonnolta paljon, joten koen velvollisuudekseni antaa sille takaisin. Vaikka se tarkoittaisi sitä, etten saakaan jotain toista – usein lyhyttä ja kuviteltua – tarvettani tyydytetyksi.

      1. Sekä Pitkoinilla että Tuomolla on hyviä pointteja. Olisi hienoa, jos voisi vain pyytteettömästi auttaa. Toisaalta pitää olla itselleen rehellinen ja voin todeta, että minä en siihen pysty. Oikein turhamaisuuden hulluttamana saatan joskus jopa mainostaa hyväntekeväisyyttäni, mutta tätä pyrin välttämään.

        Itselleni hyvän tekemisen pointti on se, että toiselle tulee hyvä mieli ja samalla toki myös minulle. Ehkä on jopa vähän hämärän peitossa kumpi tässä on se pointti. Kohteen ei tarvitse tietää saaneensa apua eikä toisaalta kenenkään muun, mutta itse haluan nähdä sen hetken kun toinen ilahtuu. Jos en tiedä onko toinen ilahtunut, en saa itselleni asiasta yhtään mitään. Esimerkki: Jos antaisin rahaa pois en voi tehdä sitä lahjoittamalla kasvottomalle järjestölle ja toivomalla että apu menee perille. Kohteen pitäisi olla sellainen, jossa tiedän ja voin nähdä mitä rahalle tapahtuu.

        Toivottavasti pääsen joskus täysin pyyteettömään auttamisen tilaan, mutta vielä en ole siellä.

    2. Kiitos Pohatalle jälleen hienosta pohdiskelusta! Ja hyvistä kommenteista muille lukijoille.

      Olen päätynyt samaan kuin Tapio eli sopiva tyytyväisyys on hyvä olotila. Tosiasiassa euforiat on mahtavia tunteita, mutta eivät pysyviä ja olen huomannut että kun ei lähde keulimaan toisessa päässä niin ei myöskään käy niin alhaalla toisessa päässä. Sinänsä jos osaa itsensä (sen joka seuraa taustalla) erottaa tunteista ja ajatuksista, niin voi silti nauttia matkasta kun kohtaa eri tunnetiloja. Tuohan tunteet elämään myös rikkautta jos niin haluaa tulkita. Kun on huonoja tai vaikeampia päiviä, niin totean itselleni että ”tämä on ihan ok ja kuuluu asiaan”. Se jo vie painetta pois muuttaa olotilaa ja hyväksyy helpommin kyseisen olotilan. Paradoksaalisesti tämä voi auttaa ”huonoon” olotilaan nopeasti, mutta sen ei pidä olla tavoite tai muuten huijaa vain itseään.

      Rehellisyys itselle on kaiken a ja o. Tätä kautta muiden auttaminen, jotta saa ehkä samalla itsellekin hyvän olon on rehellistä auttamista. Silloin toiselle ei jää kiitollisuuden velkaa (ainakaan sinun puoleltasi). Noita somejuttuja en ymmärrä minäkään, henkilöiden egot haluavat esille eikä usein kyseinen ihminen sitä edes todennäköisesti ymmärrä. Parasta auttamista on, jos toinen osapuoli ei edes tule tietämään, että autoit.

      Huomaan itsessäni samoja piirteitä kuin Pohatta eli olen pyrkinyt tietoisesti etsimään ratkaisua onnen jahtaamiseen. Paras mihin olen löytänyt on tietää kuka on ja olla niin rehellinen kuin mahdollista. Nyt ruuhkavuodet on niin hektisiä, että on vaikea olla niin läsnä kuin haluaisin kun energiatasot on alhaalla. Meditointi tai mindfulness-appien kuuntelu on hyviä keinoja ja jo lyhyt aika auttaa.

      Taloudellinen vapaus ei ole kaukana jos kaikki menee hyvin ja olen jo nyt tehnyt listoja mitä haluan tehdä. Suurimpana haasteena näen, että tipun normaalista suorittamisen yhteiskunnasta pois ja silloin tämä nykytouhu tulee näyttämään vielä hullummalta. Aion panostaa perheen lisäksi myös harrastuksiin, itseni kehittämiseen ja muiden auttamiseen. Pahinta olisi tod.näk. olla tekemättä mitään ja taas toisaalta sitä kautta voisi oppia hyväksymään turhauman tunteita yms. ilman että niitä lähtee pakoon tekemään / suorittamaan jotain. Ei kai sillä ole väliä suorittaako töissä, kotona vai golfkentällä?

      Ps. Pohatta tässä kirjavinkki takaisin, toimii minulle erittäin hyvin. Luen yhden kappaleen ja annan sen vaikuttaa, enemmän kyse on oivaltamisesta kuin lukemisesta. Luen kolmatta kertaa, joten selkeästi minulla on vielä paljon oivaltamatta. Ja sehän on ihan ok. https://www.adlibris.com/fi/kirja/olet-jo-perilla-9789525534139

      1. Hyviä pointteja. Vaikeissa päivissä varmasti muistuttaminen auttaa. Samoin kuin huonon golf lyönnin kohdalla. Ne vain kuuluvat asiaan ja ainoa mihin voi vaikuttaa on se miten niihin reagoi.

        Sillä ei tosiaankaan taida olla mitään väliä missä suorittaa. Kaikki tekeminen on lähtökohtaisesti merkityksetöntä, joten kannattaa yrittää keksiä jotain sellaista mistä tykkää. Hieman särähtää korvaan tuo sitten kun. Asiat harvoin ovat sellaisia mitä kuvittelemme, joten paras olisi yrittää ujuttaa noita jo nyt sisään. Tosin ruuhkavuosista en tiedä vielä mitään.

        Ja kiitos kirjavinkistä!

  6. Onni on kumma juttu. Minusta matka on mukavampaa kuin perille pääsy. Ajan omalla autolla, asun omassa talossa, käyn omalla mökillä ja ratsastan omaa hevosta. Pari koiraakin on sekä mies ja 3 teiniä. Ajattelin aina, kun lainat on maksettu, niin sitten elämä hymyilee. Ei tuntunut miltään. Nyt keski-ikäisenä ostan osakkeita ja indeksirahastoja, kun on ylimääräistä rahaa. Pörssikurssit eivät vaan tee onnelliseksi. Unelmat ovat loppu. Kaiken olen saanut, minkä halusin, joskus tuntuu että liikaakin. Mistä löytyisi uusi tavoiteltava asia, jota kohti mennessä voisi olla onnellinen? Töissä käyn päivähoidossa, maksavat vielä palkkaakin. En usko, että onni löytyy kotona makaamalla, jotain täytyy tehdä.

    1. Itse olen ymmärtänyt asian hieman toisin. Kyse ei ole tavoitteesta eikä matkasta. Kuten itsekin totesit, niin tavoitteen saavuttamisen toisella puolella odottaa masennus. Niin kauan kuin ajatus on muotoa ”sitten kun…” on luvassa tarpeetonta onnettomuutta. Toisaalta voi tulla aika paljon turhia paineita, jos onni löytyy vain silloin kun jahtaa jotain. Aina, kun tavoittelee jotain, keskittyy lähtökohtaisesti siihen mitä itsellä ei ole, joka ennen pitkää johtaa onnettomuuteen.

      Olen täysin samaa mieltä, että onni ei löydy kotona makaamalla. Mielekästä tekemistä tarvitaan, mutta mieluiten sellaista joka ei tulee koskaan valmiiksi. Sitä voi tehdä vain tekemisen ilosta. Toisaalta en usko onnen löytyvän myöskään haluamalla tai jahtaamalla jotain uutta. Kuten moni muukin kommentoi, niin tyytyväisyys tai siihen johtava kiitollisuus ovat yksinkertaisin tapa. Tosin se ei ole helppoa enkä todellakaan väitä itse siihen aina pystyväni.

  7. Kiitokset tästä! Tämä oli antoisaa luettavaa. Samaan aikaan on jotenkin huvittavaa, että aikoinaan päädyin lukemaan P.ohattaa sijoituspäissäni ja kun sitten itseä alkoi uuvuttaa ja tienaaminen ei ollutkaan enää se Elämän Tärkein Asia, niin myös P.ohatan blogin teemat ovat muuttuneet osittain samansuuntaisiksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.