Kuukausikatsaus 12 2018 – 299K

kuukausikatsaus-tulot-menot-varallisuus-tunnusluvut-min2

Eläke on jälleen yhden kuunkierron lähempänä ja on aika tehdä katsaus kuukauden tapahtumiin. Jotta löydän perille ja tiedän mitä olen matkalla tehnyt, kerään joka kuukausi mustaa valkoiselle tuloista, menoista, varallisuudesta ja muista tapahtumista. Kuukausikatsauksen alussa on kerrottu tarkemmin ilmoittamistani luvuista. Tällä hetkellä kuukausikatsaukset sisältävät henkilökohtaiset lukuni kahden hengen ja yhden koiran taloudessa.

Tulot, menot ja säästöprosentti:

  • Nettotulot 1 466 €
  • Kustannukset 473 €
  • Säästöprosentti  68 %

TULOT & MENOT

Kuukauden aikana ei kertynyt ansiotuloja tai osinkotuloja tai ETF:ien jakamia tuottoja. Kaikki tulot olivat muita tuloja. Muut tulot olivat pääasiassa veronpalautuksia, mutta sisälsivät myös saamani joululahjan. Veronpalautukset kuuluisivat oikeastaan edellisen vuoden tuloihin, mutta en noita lähde kikkailemaan.

Menoissa ei tapahtunut kuukauden aikana juuri mitään. Kärjistäen en tehnyt muuta kuin istuin koneella ja lueskelin kirjoja. Joululahjoja en ostanut. Avopuolisokin antoi minulle lahjaksi sen, että käy itse ostamassa itselleen joululahjan. Joillekin voi kuulostaa karulta, mutta minä en olisi parempaa lahjaa voinut toivoa. Jouluruokailuista taas on kiittäminen avopuolison työpaikkaa sekä sukulaisia puolin ja toisin.

Edellisestä työpaikasta saamani lounaskortti meni kuun aikana vanhaksi. En tiennyt, että jäljellä olevista saldoista pitäisi erikseen sopia jotain (kuka niitä käyttöehtoja nyt oikeasti lukisi). Kortilla oli jonkin verran lounasetua ja lisäksi tulevan kesän golf rahat. Nyt sitten ihmetellään, että miten saan saldot takaisin käyttöön. Ainoa tapa taitaa olla, että entinen työpaikkani tilaa uuden kortin mihin saldot voi siirtää. En tosin ole vielä saanut vastausta, että suostuvatko he moiseen. Kädet ristissä toivon parasta — muuten tyhmyydestä sakotetaan ja rankasti.

kuukausikatsaus-menot-2018-12

Kuukauden kulutuksen lisäksi seuraan edellisten 12 kuukauden kulujen liukuvaa keskiarvoa. Näin muistan kiinnittää siihen huomiota muutenkin kuin kerran vuodessa. Keskimääräinen kulutus antaa parhaan kuvan siitä, että kuinka suuren eläkekassan tarvitsen.

kuukausikatsaus-menot-12kk-2018-12

Muuta:

  • Asuntolainasta lasken kuluksi sekä lyhennyksen että korot
  • Autoa minun on mahdollista käyttää polttoaineen hinnalla, mutta omaa en omista
  • Raportoin oman osuuteni kuluista kahden hengen taloudessa, joten jotkut kategoriat näyttävät omalta osaltani pyöreätä nollaa
  • Työaika kuluvana kuukautena 0 %

VARALLISUUS & TUNNUSLUVUT

Alla nykyinen varallisuustilanne ja vertailu edelliseen kuukauteen.

kuukausikatsaus-varat-ja-velat-2018-12

Kuukauden aikana tein piensijoittajan verosuunnitteluun liittyvät toimenpiteet ja samalla meni noin 1500 euron lisäsijoitus osinkosalkkuun. Muuten muutokset johtuivat markkinoista.

Nettovarallisuuteen huomioin kaiken omaisuuden, jonka arvon oletan vähintäänkin säilyvän. Sijoitusvarallisuudesta olen vähentänyt käteisen, oman asunnon ja asuntooni liittyvän velan. Sijoituksissa ei ole lainkaan velkavipua käytössä.

Eläkekassa vuosina on laskettu jakamalla sijoitusvarallisuus edellisen 12 kuukauden kulujen keskiarvolla. Se kuvaa hyvin yksinkertaistettuna sitä, kuinka monta vuotta pystyisin elämään nykyisellä eläkekassallani.

kuukausikatsaus-tunnusluvut-2018-12

Edelliseen kuukauteen verrattuna on nähtävissä pientä muutosta markkinoiden rytmissä. Menojen keskiarvon pienentymisen johdosta eläkekassan riittoisuus kasvoi, vaikka sijoitusvarallisuus putosi.

LOPUKSI

Menot tuskin jäävät yhtä alhaiselle tasolle kuin mihin kuukauden aikana pääsin. En tosin yrittänyt säästää vaan olin niin varattu muissa puuhissa, että kuluttaminen unohtui vahingossa. Tässä kuussa sitten paremmalla menestyksellä ostoksille.

Kuukauden aikana hain te-toimiston järjestämälle ohjelmointikurssille ja ilokseni pääsin mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että olen oikeutettu ansiopäivärahaan ja kulukorvaukseen. Niin kauan kuin pidän itseäni alan vaihtajana, en tunne omantunnontuskia vastaanottaa korvauksia. Kovin suuri korvaus tuskin on, koska tein lyhennettyä työaikaa ennen irtisanoutumistani.

Edellisen artikkelin myötä huomasin myös, että nousukausi on todella huipussaan — kohtalotovereista ei näyttäisi olevan tällä hetkellä pulaa. En tulevasta alamäestä kovin suurta stressiä ota, koska tällä hetkellä ei rahaa juuri kulu. Tosin ennen pitkään varmaan alkaa harmittamaan, että pinkka ei riitä ostoksille asti.

Kuulisin mielelläni mielipiteesi artikkelista esimerkiksi kommenttien kautta. Mikäli koit artikkelin hyödylliseksi, ilahtuisin jos autat jakamalla sen eteenpäin. Paras tapa saada tieto uusista artikkeleista on liittyä sisäpiiriin. Voit tykätä sivustani P.Ohatta myös Facebookissa ja Twitteristä löydät minut nimimerkillä @RahaPohatta.

4 Replies to “Kuukausikatsaus 12 2018 – 299K”

  1. Aika hyvin salkkusi piti pinnan kuitenkin romahduksen myötä, jos luvut ovat vuoden lopusta kun syöksy oli pahimillaan. 3% lasku osinkosalkussa etenkin näyttää aika jäätävän hyvältä.

    Mielestäni se, ettei ole ehtinyt tai muistanut kuluttaa on merkki hyvin kulutetusta ajasta. Välillä itsekin huomaa, että suurin osa asioista, joiden tekemisestä nauttii ja joihin imeytyy täysin ovat yleensä halpoja tai lähes ilmaisia. Jos kulutus on koko ajan katossa, mietityttää mihin niitä kulutettuja esineitä sitten oikein käyttää?

    1. Itseasiassa taisi lipsahtaa muutaman päivän tämän vuoden puolelle ennen kuin sain luvut talteen.

      Totta! Hyvä pointti. En ole koskaan tullut ajatelleeksi asiaa tuolta kantilta, mutta pieni kulutus saattaa tosiaan olla merkki siitä, että ainakin tulee käytettyä niitä vempeleitä mitkä on jo hommannut.

  2. Kiitos artikkeleista, saiturin jälkeen näitä on ollut mukava lukea. Lähellä elämää, johon mahtuu onnistumisia, epäonnistumisia, suunnitelmia ja suunnan muutoksia.

    Itselläni neljänkympin etappi jo täyttyi muutama vuosi sitten ja suunnittelemani vapaus jäi kaukaiseksi unelmaksi. Minimalistisuus on muuttunut paskavuoren vankeuteen, kuukausittainen säästäminen osakkeisiin valui vaimon pakkomielteiseen talonrakentamiseen. Kaikkeen tähän kun lisätään kaksi lasta ja lemmikit huomaat olevasi myrskyn silmässä. Pystyt hallitsemaan tilanteen ja rahavirran jos tilanne pysyy stabiilina, mutta askel mihin suuntaan vain aiheuttaa ketjureaktion josta suunnitelmallisuus on kaukana. Kuvitelma säännöllisestä säästämisesta ja tavoitteista aiheuttaa lähinnä vain stressiä.

    Oma vapautta ja harmoniaa ei saa rahalla (toki mahdollisuus siihen tulee ehkä rahalla), huomaan että nautin niistä hiljaisista hetkistä. Kun lähden talvella hiihtämään aamulla aurakoneen perässä kun missään ei ole ristinsielua. Kesällä auringon noustessa katupyörän selästä lopettaen sen järvelle uimiseen. Se toki on yksinäistä koska kaverit elävät keskiössä johon kuuluu trendikkäät kallion kaulahuivi paikat joiden uran ympärille ei mahdu kuin pintaliitämistä, johon koen olevani täysin ulkopuolinen. Mitä paskavuoren vankeuteen tulee, itse olen huomannut haalivani harrastusvälineitä hetken mielijohteesta. Mikä mahdollistaa sen että unohtunut harrastus saattaa myös herätä henkiin hetken mielijohteesta koska siihen on mahdollisuus (Kajakki vielä odottaa tätä heräämistä 🙂 ). Olenkin aina ajatellut että kaikki rahat mikä menee urheiluun ja liikkumiseen on loistava sijoitus vaikka sitä tekisi vain kerran, se on pois tietokoneelta ja koodaamisesta. 🙂

    Oman mielenterveyden johdosta on ollut pakko hyväksyä tilanne että sinulla ei yksinkertaisesti enää ole kaikkia lankoja kädessäsi. En jaksa laskea menoja ja miettiä säästöjä siihen ei riitä kapasiteetti, yrität vain hieman hillitä joesta erkaavia puroja. Kaikesta huolimatta osakesalkku sekä sijoitusasunto löytyy, mutta tavoite uupuu…

    1. Kyllähän se valitettavasti niin menee, että kun perhe tulee, oma entinen elämä on pilalla 😀 Hienot suunnitelmat vapaasta ja elämysrikkaasta elämästä murenee ja tilalle tulee raataminen asioiden eteen jotka eivät lisää onnellisuutta. Isomman asunnon ja tavaroiden maksamiseksi joutuu oikeasti työskentelmään vuosikaudet. Olisi voinut kerätä assetteja, mutta haalitaankin liabiliteja. Ei ihme, että avioeroja tulee niin paljon 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.