Osa-aikaeläke ja itsepetoksen lyhyt oppimäärä

pohatta-pinokkio-petosValehtelu on maailman helpoin asia. Lähes jokainen lipsauttaa pienen valkoisen valheen päivittäin. Tämä auttaa välttämään turhia konflikteja ja pieni kaunistelu harvoin aiheuttaa mielipahaa kenellekään. Valkoisen valheen lisäksi vaihtoehtona on tietoinen tai tarkoituksellinen totuuden vääristely, joka on sitten asia erikseen. Muut ihmiset eivät ole ainoita, joille saatat valehdella — saatat syöttää pajunköyttä myös itsellesi.

Aikaisemmassa artikkelissa kirjotin omia näkemyksiäni vapaudesta. Tuon artikkelin aikana kävin läpi aikamoisen tunnemyrskyn. Mieleni valtasi ahdistus ja epätoivo elämän järjettömyydestä. Onneksi jokaisen myrskyn jälkeen koittaa aurinko.

Mitä jos?

Läpi elämäni olen aina valinnut turvallisemman vaihtoehdon. Vähän karrikoituna en ole oikeastaan koskaan uskaltanut yrittää mitään. Aina on tullut jokin vaihtoehto, jonka olen valinnut sen helppouden vuoksi. Tällä menetelmällä olen päätynyt tiettyyn pisteeseen. Pisteeseen, jossa olen pääosin tyytyväinen ja välillä jopa ikionnellinen siitä, että olen saanut kokea niitä asioita mitä olen kokenut. Silti jossain sisimmässä asustaa se pieni jos.

Aina välillä pysähdyn ja mietin, että mitä jos tekisinkin asiat jatkossa toisin. Usein taustalla on jokin tapahtuma, joka saa aikaan herätyksen. Ajan myötä tapahtuma unohtuu ja sitä kangistuu takaisin kaavoihinsa. Ainakin siihen asti, kunnes seuraava herätys osuu riittävän lähelle. Nyt herätys muotoutui kysymykseksi.

Jos kuolisin tänään, voisinko olla tyytyväinen siihen, miten olen elänyt ja mitä saanut aikaan?

Kyllä ja en. Toisaalta olen tyytyväinen siihen mitä olen tehnyt ja tekemiseni ovat tuottaneet minulle iloa. Toisaalta suuremmassa mittakaavassa tekojeni merkitys on vähäinen. Tämä vastaus jätti lopputuloksen epäselväksi, joten jalostin kysymyksen seuraavaan muotoon.

Jos jatkaisin samalla tavalla, miten olen tähän asti toiminut, voisinko olla tyytyväinen, jos kuolisin kolmen vuoden kuluttua?

En. Kun kuvittelen itseni tekemässä täysin samoja asioita kolmen vuoden päästä kuin teen tänään, koen sen enemmän masentavana, kuin tyytyväisyyttä aiheuttavana mielikuvana.

Jos en ole tyytyväinen siihen mihin suuntaan olen menossa, on ainoa looginen vaihtoehto muuttaa suuntaa.

Muutosvastarinta

Tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun olen päättänyt tehdä muutoksia. On oikeastaan mielenkiintoista nähdä, että muutosten tekeminen on muuttunut helpommaksi ja prosessin läpivienti on nopeutunut merkittävästi jokaisessa iteraatiossa.

Ennen ensimmäistä eläkesimulaatiota pohdin muutoksen tekemistä lähdes vuoden, mutta en koskaan uskaltanut tehdä valintaa. En tiedä kuinka kauan olisin jatkanut samaa onnetonta rataa. Silloin päätös onneksi tehtiin puolestani. Seuraavalla kerralla unelmien löytäminen kesti ehkä puolisen vuotta ja silloin uskalsin sentään tehdä itse päätöksen vaikkakin pienen mutkan kautta. Nyt koko prosessi oli äärimmäisen suoraviivainen ja noin kahden viikon mittainen. Muutoksen aallolta ei välttynyt kukaan tai mikään.

Erikoisen tilanteesta tekee se, että vain kuukautta aikaisemmin kysyin itseltäni, että muuttaisinko jotain nykyisessä elämässäni. Silloin päädyin vastaukseen, että en. Näin jälkikäteen on vaikea olla huomaamatta, että taisin huijata itseäni pahemman kerran. Onneksi kaikesta on mustaa valkoisella niin aika nopeasti löysin artikkelin, missä sekoitin unelmat ja uraputken keskenään. Ilmeisesti asetin vuoden alussa tavoitteen kehittyä omassa työssäni maailman 8. parhaaksi.

Peruutuspeiliin katsoessani huomaan, että kyse oli klassisesta luulounelmasta – unelmasta, jonka luulen olevan ratkaisu kaikkeen, mutta joka on todellisuudessa vain häiriötekijä. Taitavasti sain itseni innostumaan tuosta ja vähän kilpailuviettiäkin heräteltyä. Kun riittävän monta kertaa asian toistin itselleni, niin lopulta luulounelma päätyi jopa artikkeliksi asti.

Valitettavasti toistaminen ei tee asioista totta.

Tavallaan oli hienoa esittää olevansa rohkea ja tavoittelevansa jotain ”suurta”.  Parempi termi toiminnalle on kuitenkin itsepetos. Ei ollut ihan helppoa katsoa peiliin ja todeta, että kyse on vain kulissista, jolla ei ole itselläni mitään merkitystä.

Peilikuva

Joku fiksumpi olisi ymmärtänyt, että tavoitteet tai unelmat, joilla ei ole todellista merkitystä, unohtuvat hyvin nopeasti. Harva jaksaa taistella asian eteen ja motivoitua päivä toisensa jälkeen, jos asialla ei ole syvempää tarkoitusta.

Onneksi huomasin suhteellisen nopeasti, että mistä on kyse. Taitaa olla jopa aika yleistä, että ihmiset asettavat itselleen tavoitteita, joilla ei oikeasti ole merkitystä. Sitten he innostuvat jahdista niin, että eivät edes huomaa jahtaavansa luulounelmia. Hommia painetaan kyllä niskalimassa, mutta tulokset jäävät vaisuiksi tai ainakaan ne eivät vaikuta toivotusti elämänlaatuun.

Yksi inhottavimmista asioista valintoja tehdessä on mukavuuden tunne. On niin helppoa valita se tuttu sekä turvallinen asia ja tehdä petturin peliliikkeitä. Valinnan jälkeen voi uppoutua kiireeseen ja unohtaa kaikki epäilykset. Kun on kiire, ei tarvitse ajatella. Tai ehkä pitäisi, mutta ei vain ehdi. Aika vain häviää ja silti ei ehdi tekemään kaikkea mitä pitäisi. Jälkikäteen sitä vain ihmettelee, että minne ne vuodet hukkuivat.

Kiireessä on myös toinen puoli, koska ilman sitä en ehkä olisi löytänyt rajojani ja ymmärtänyt pysähtyä kyseenalaistamaan tekemistäni. Alkuvuoden hullu kiire sekä sen päälle muutama ajanpysäyttävä arkipyhä ja pitkä viikonloppu saivat näkemään maailman taas uudesta kulmasta.

Työni on mielenkiintoista, mutta ei merkityksellistä. Pidän työstäni, mutta en koe antamaani panosta kovin tärkeäksi. Palkkani on hyvä, mutta ei varsinaisesti muuta mitään. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Mitä jos jättäisin palkastani puolet pois ja kokeilisin löydänkö ylijäävälle ajalle merkityksellisempää tekemistä?

Ja näin myös päätin tehdä.

Miten kertoa pomolle uutiset?

Olin ollut töissä muutaman päivän hyvin vaihtelevissa tunnelmissa ja ehkä normaaliakin hiljaisempi. Yleensä viihdyn hyvin omissa oloissani, mutta nyt taisi epämukavuus heijastua myös ulospäin. Keräsin hieman energiaa ja kävin sanomassa pomolleni, että nyt voisi olla hyvä paikka istua hetkeksi alas. Onni onnettomuudessa oli se, että heti ei sopinutkaan. Sain kuitenkin kerrottua keskustelun aiheen ja varattua ajan kahden päivän päähän.

Luulen, että tuo pari päivää teki oikein hyvä. Sekä minä että pomoni ehdimme ajatella asiaa läpi ja valmistautua keskusteluun omilla tahoillamme. Kun varsinainen keskustelu koitti, lähti se heti oikeille raiteille.

En odottanut saavani tukea, mutta sain sitä enemmän kuin osasin odottaa. En myöskään ollut 50 % työajasta täysin varma ennen keskustelua, mutta pomoni sparrasi tässäkin. Lopuksi hän vielä kysyi, että tarvitsenko jotain muuta ja kertoi, että jos joskus tarvitsen, niin tervetuloa uudelleen keskustelemaan.

En tiedä miten tällaiset keskustelut etenevät normaalisti, mutta näin meillä.

Miksi 50 %?

Miksi sitten juuri 50 % eikä esimerkiksi täydet 100 %? Uskon, että 50 % on riittävän suuri muutos ja puolikkaalla ajalla saan kyllä testattua, että onko minusta mihinkään muuhun. Toisaalta ansiotulo mahdollistaa sen, että uuden projektin ei välttämättä tarvitse tuottaa tuloja, jolloin vaihtoehtoja on merkittävästi enemmän.

Tunnelma on nyt kaksijakoinen – toisaalta maailma on auki ja mahdollisuuksia täynnä, toisaalta takamukseni kaipaa sohvan pehmeää pintaa ja aistini suoratoistopalvelujen sukkelia juonen käänteitä.

Taloudellisen riippumattomuuden saavuttamiselle lähitulevaisuudessa voin todennäköisesti heittää hyvästit, mutta muuten taloudellista stressiä ei pääse syntymään. Ja aina voi ottaa uuden samanlaisen hypyn jompaan kumpaan suuntaan, jos tuntuu, että tämä loikka ei ole riittävä.

Eläkkeen koen sen sijaan olevan taas askeleen lähempänä.

Mitä seuraavaksi

Halusin kovasti, että keksimäni uratavoite olisi ollut se, mikä olisi tehnyt minut onnelliseksi edes seuraavan viiden vuoden ajaksi. Kaikki olisi vain niin paljon yksinkertaisempaa, kun tietäisi mitä haluaa tehdä.

Valitettavasti haluaminen ei tee asioista totta.

Pitää muistaa, että se että ei tiedä mitä tekisi seuraavaksi, on yksi positiivisimmista ongelmista, mitä voi olla. Mahdollisuus valita on jo paljon enemmän, kuin monella muulla. Sitä suuremmalla syyllä valintaa ei kannata tyriä. Päätin inspiraatiopulassa turvautua vanhoihin tuttuihin Forever Joble$$in artikkeleihin How to Set Goals If You Don’t Know What You Want ja Dream Life.

Toinen onni onnettomuudessa on se, että tiedän jo aika hyvin mitä tarvitsen, että saan asioita aikaiseksi. Ensimmäinen näistä on aikataulu, joka tulevaisuudessa näyttää tältä:

  • MA – Oma projekti (TBD)
  • TI – Päivätyöpäivä
  • KE – Päivätyöpäivä
  • TO – Päivätyöpäivä & yleisten asioiden hoitaminen
  • PE – Oma projekti
  • LA & SU – Lepo / Hupi

Mistä tiedän, että tekemiselläni on joku merkitys?

En ole varma mistä löytäisin jonkun suuremman merkityksen. En edes tiedä onko sellaista olemassa. Olen tälle keväälle tehnyt melko paljon itsetutkiskelua, mutta vastausta sitä kautta ei ole löytynyt. Tulevasta suunnasta sen sijaan löysin vihjeen.

Paras tunne on se, kun joku kertoo miten sinun tekemisesi ovat muuttaneet hänen elämänsä täydellisesti. Tällaiset hetket ovat olleet harvassa, mutta muutama erittäin koskettava sähköposti on tullut tämän blogin johdosta. Toivon, että ottamalla tavoitteeksi tehdä toisten ihmisten elämästä parempaa, voin löytää myös omalleni erilaisen merkityksen.

Käytäntö saattaa tarkoittaa blogin kehittämistä seuraavalle tasolle, talousvalmennuksien uudelleenkäynnistämistä tai vaikka kirjan kirjoittamista. Toisaalta maailmassa on niin paljon muutakin talous.

Esimerkiksi oikean yrityksen perustaminen kutkuttelee takaraivossa. Tekemällä jo tuttuja asioita en ainakaan tule löytämään mitään uutta. Ja nyt jos koskaan olisi hyvä hetki kokeilla erilaisia vaihtoehtoja. Ei tarvitse sitten vanhana harmitella, että käytin aikani itselleni vääriin asioihin. Ehkä jonkinlainen lean lähestyminen ideoiden testaamiseen voisi toimia.

Peter Drucker on joskus kysynyt kaikkein olennaisimman kysymyksen:

What results have to be achieved to make a difference?

En tiedä. Joskus yksi pienikin asia saattaa tuoda merkityksen. Joskus haaveissa on enemmän.

Remontti, joka lähti lapasesta

Jokainen remonttireiska tietää miltä se tuntuu, kun yksi huone hohtaa muodonmuutoksen jäljiltä, mutta muut eivät tunnu sopivan joukkoon. Sitten kuin huomaamatta ja erittäin salakavalasti remontti leviää koko talon laajuiseksi. Pahimmillaan vielä pihaterassille asti.

Itselleni kävi tämän projektin kanssa samoin.

Työ oli vain ensimmäinen asia. Sen jälkeen puntariin päätyivät ihmissuhteet, oma kulutuskäyttäytymiseni, sijoitukseni ja lopulta jokaikinen omistamani asia. Ihmissuhteiden kanssa näytti jo pahalta, mutta kävi kuitenkin päin vastoin ja poistumisen sijaan tapahtui vahvistumista. Tavaroita sen sijaan tulen poistamaan, koska totesin, että säästäväisyydestä huolimatta omistan aivan järkyttävän määrän turhaa rojua.

Rojuista lisää myöhemmin, mutta voin jo nyt kertoa, että jokaisen tavaran laskeminen ja listaaminen on aika silmiä avaava kokemus — tosin turhauttava sellainen.

Lopuksi

Toivominen, tahtominen tai toistaminen eivät tee asioista totta.

Ymmärrän, että olen puhunut vain itsestäni ja että olen taas aika kaukana siitä talouspainotteisesta sisällöstä mitä moni kaipaa. Toivon kuitenkin, että voit oppia omista kokemuksistani. Ehkä niissä on sinulle pieni herätys, joka auttaa sinua ottamaan askeleen kohti parempaa huomista.

Epäilen sitä, että löytyykö onni etsimällä. Siitä olen kuitenkin varma, että hetkestä en opi nauttimaan vielä pitkään aikaan. Muutamaksi sekunniksi saatan saavuttaa tietoisuuden tilan, mutta sitten mieli onkin jo laukannut seuraavaan universumiin.

Nyt on aika hyväksyä tämä tosiasia ja antaa etsinnän jatkua. Mikä olisi sen parempi tapa, kuin heittäytyä osa-aikaeläkkeelle ja nauttia saavuttamastani vapaudesta.

Kuulisin mielelläni mielipiteesi artikkelista esimerkiksi kommenttien kautta. Mikäli koit artikkelin hyödylliseksi, ilahtuisin jos autat jakamalla sen eteenpäin ja tykkäät sivustani P.Ohatta myös Facebookissa. Twitteristä löydät minut kätevästi nimimerkillä @RahaPohatta. Voit myös tilata tulevat artikkelit sähköpostiisi liittymällä sisäpiiriin.

10 vastausta artikkeliin “Osa-aikaeläke ja itsepetoksen lyhyt oppimäärä”

    1. Toivottavasti itselleni käy samoin. Nyt ensimmäinen viikko takana ja toistaiseksi aikaansaannoksena huono omatunto, kun maanantaina ja tänään jäivät työt väliin. Eiköhän se luksus sieltä löydy, kun pääsee kunnolla käyntiin!

  1. En sano että ”I told you so”, mutta kyllä se Pohatan tavoite olla lähes maailman paras jossain työtehtävässä kuulosti ”hiukkasen” ei Pohattamaiselta. Nyt ole tehnyt oikean valinnan, ainakin minun mielestäni. Luovuus kukkii 100x enemmän kun on noin paljon enemmän aikaa.

      1. Uskon näin. Kohta keksit vaikkapa auton joka kulkee ilman polttoainetta tai jotain muuta yhtä mahtavaa 😀

        Mietipä tätä: kaunis kesäpäivä, 26 astetta lämmintä ja 4 päivää vapaata putkeen viikossa. Voiko parempaa olla? 🙂

  2. Vaikkakin olisi ollut tosi valaisevaa tietää tarkemmin, mitä aikaisemmat muutoksesi ovat olleet, kuvittelen saaneeni ajatuksestasi kiinni joka tapauksessa.
    Minulla on ollut/oli vuosikausia ns. klassisesti kaikki ok, mutta olo oli tyhjä ja se ”kaikki” tuntui merkityksettömältä. Ja nyt tulee se yksi elämän suurista kliseistä (ja totuuksista): sitten tulin raskaaksi. Nyt tyttö 7 kk on elämäni keskipiste, hymyilevä aurinkoni ja oma rakkaani. Elämällä on tarkoitus, kun saan auttaa ja tukea häntä elämässä alkuun. Säästämisellänikin on nyt tarkoitus, kun voimme yhdessä käydä ulkomailla ja kokea kaikkea hienoa yhdessä (toki ilmaiseksikin ;). Minulla on tarkoitus.
    Tämä ei varmaankaan ollut se mitä haet, ja toki olen vielä hormonipöllyissäni ja elämä on helppoa näin kotiäiskänä.
    Mutta viime kädessä, eikö ne kokemukset ja muut ihmiset tuo elämään sitä parasta sisältöä?

    1. Viimeisen allekirjoitan heti, että näin se on. Tosin olen tainnut aikaisemminkin sanoa, että kovin montaa ihmistä en kaipaa elämääni. Muutama hyvä riittää. Muilta osin ihmiset vievät enemmän energiaa kuin antaavat – näin siis omalla kohdalla ja introverttityyppinä.

      Kuulostaa erittäin hienolta, miten perheenlisäyksen myötä on löynyt uusi ulottuvuus elämään. Ehkä pääsen tuon sitten joskus myöhemmin allekirjoittamaan.

  3. Allekirjoittaneella oli aika pitkä kausi ns. suorittamista vähän joka elämän osa-alueella kun tavoittelin korkeampaa pestiä, parempaa kuntoa ja kaikkea muutakin parempaa. Sitten jossain vaiheessa alkoi vähän väsyttää ja se ylennyksen saaminen toi vain tyhjyyden tunteen. Pari vuotta sitten väsymyksen syyksi diagnosoitiin masennus ja työuupumus. Nyt elämä on alkanut taas viimeaikoina maistua. Tilanne ei parantunut sillä, että tekee jatkuvasti enemmän tai etsii aina jotain parempaa. Paras lääke on ollut hyväksyminen ja läsnäolon harjoittelu. Näillä keinoin turha tulevan ja menneen murehtiminen on jäänyt pois ja energiaa on jäänyt kaikista tärkeimpiin, eli oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja ehkä sen elämän tarkoituksen löytämiseen. Myös se työ on selkeästi tehokkaampaa ja luovempaa kuin aiemmin.
    Jos lukuhommat maistuvat, niin suosittelen lämpimästi Arto Pietikäisen kirjaa Joustava mieli ja toisena Anna Kåverin Elämää ei taistelua – Hyväksyminen elämänasenteena. Noista voi löytyä sinullekin jotain pohdittavaa.

  4. Nyt olet selkeästi löytämässä jotain hienoa. Itsekin siirryin jokin aika sitten vastaavaan 3/4 -rytmiin (kolme työpäivää tehdään täysillä, neljä päivää irti töistä). Vie oman aikansa, että pystyy irtaantumaan työasioista omalla ajallaan, mutta siihen oppii. Opettele irtaantumaan eli älä suostu uhraamaan ajatustakaan töille, kun olet ”omalla ajallasi”. Lopeta vapaa-ajan tekemistesi listaaminen, siitä seuraa stressiä koska ei luovuus kuki jos takaraivossa painaa tekemättömyys.

    Vapauta siis itsesi, että teet omalla ajallasi asioita, kun siltä tuntuu. Uskomattoman rentouttavaa ja tehokasta. Sinulla on siihen varaa.

  5. Pidin kirjoituksesta kovasti, vaikkei se niin suoraan talousasioihin liittynytkaan. Mielestani blogisi suola ovat juurikin tallaiset syvallisemmat pohdinnat kaiken muun taustalla. Itsekin olen viime aikoina miettinyt unelmiani ja sita, mitka niista haluan saavuttaa vain sen tahden, etta se olisi “siistia” ja jollain tavalla todistaisi kyvykkyyteni. Olen myos huomannut taipumukseni takertua vanhoihin unelmiin ja tuntea syyllisyytta siita, etten ole tyoskennellyt aktiivisesti niiden saavuttamiseksi, vaikka ajan myota olisinkin alkanut ns. kasvaa ulos noista haaveista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.