Kansikuvapoika

kansikuvapoika-pohatta

kansikuvapoika-pohattaTaloudesta julkisesti puhuminen voi aiheuttaa yllättävän paljon mielipahaa. Ainakin, jos keskustelun avaa teemalla kolmevitosena eläkkeelle. Silloin harvoin, kun olen päässyt tarinoimaan blogin ulkopuoliseen mediaan, olen jättänyt kommentit lukematta. Olen aina pelännyt, että sydämeni särkyy ja sikeästi nukutut yöunet katoavat ulottumattomiin.

Kuinka moni muistaa tarinan kuurosta sammakosta?

Lyhyesti se menee näin: Joukko sammakoita lähti kohti suurta vuorta tavoitteenaan valloittaa sen huippu. Ihmiset nauroivat heille ja huusivat, että sammakot eivät tulisi ikinä onnistumaan. Yksi toisensa jälkeen sammakot luovuttivat ja myönsivät tehtävän mahdottomaksi. Yksi pieni sammakko kuitenkin jatkoi matkaansa, kunnes lopulta saavutti tavoitteensa. Toimittaja halusi haastatella sammakkoa ja kysyä, että miten se pystyi siihen. Pian kävi ilmi, että sammakko oli kuuro. Se ei ollut kuullut muiden pilkkaa, vaan oli pitänyt päänsä matkalla tavoitteeseensa.

Tiedän, että kommentteja ei pitäisi ottaa henkilökohtaisesti. Valitettavasti aina menee tunteisiin ja ainoa tapa välttää tämä, on jättää kommenttien lukeminen väliin. Toivon, että voisin noudattaa kuuron sammakon menetelmää. Tällä kertaa hairahduin ja päädyin jopa osallistumaan keskusteluun.

Iltalehden artikkelin kommentit pystyin vielä jättämään väliin. Sitten alkuviikosta OP media julkaisi artikkelin, jonka he jakoivat Facebook sivuillaan. Artikkeli päätyi myös muutamalle muulle Facebook sivulle.

Lopulta itsehillintäni petti.

Samaa vanhaa

Suurimman mielipahan tuntuu aiheuttavan se, että väitän monen muun pystyvän säästämään yhtä suuren osan tuloistaan kuin mitä itse säästän. Siitä näkökulmasta en suostu tinkimään. Kyse on yksinkertaisesti valinnoista.

Missään kohtaa en ole väittänyt, että se onnistuisi ilmaiseksi.

Useimmiten vastalauseet liittyvät suureen asuntolainaan, isoon perheeseen tai pienipalkkaiseen työhön. Sitä en ymmärrä, että miksi ihmiset eivät osaa poimia itselleen säästämisen ajatuksia, jotka sopivat heidän omaan tilanteeseensa. Sen sijaan minun valintani moittiminen onnistuu mainiosti. Tuntuu, että heille on kyse kohtalosta ja siihen on parempi tyytyä, vaikka vain valituksen vuoksi.

Tai ehkä pitäisi ottaa pää pois perseestä ja herätä.

En tarkoita, että kommentoijat olisivat väärässä. Varmasti heidän näkökulmastaan säästäminen tuntuu mahdottomalta. (Jos se on minun pääni, jonka pitäisi nähdä päivänvalo, niin kommenteissa on tilaa palautteelle.)

Jos joku kommentoijista olisi edes lukenut artikkelin, olisi sieltä löytynyt seuraava pätkä:

”Suosittelen myös erityisesti alussa etsimään omia rajoja ja pohtimaan, paljonko omassa elämäntilanteessa on mahdollista säästää. Sinkkuna säästäminen on suhteellisen yksinkertaista, mutta jos minulla olisi monta lasta, se varmasti tuottaisi lisähaasteita.”

En myöskään halua olla helppojen valintojen pilaaja, mutta aina on joku, joka pystyy säästämään tilanteessa, missä se toisesta tuntuu mahdottomalta.

Avoimin mielin

Jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Toivon vain, että lähestymistapa olisi hieman erilainen. Ilmaistaan esimerkin vuoksi sama tilanne kahdella eri tavalla. Molemmissa valinta henkilön omasta säästämisestä saa pääosin negatiivisen päätöksen:

  1. ”Hah! Olipahan vitsi. Helppo tulla huutelemaan sinkkuna ja kolmen tonnin nettopalkalla, että siitä on helppo säästää. Perheelliselle asuntolainaan hukkuvalle pienituloiselle tuo vain on täysin naurettava ja aivan mahdoton ajatus.” 
  2. ”Kävin tutustumassa aiheeseen. Erittäin mielenkiintoista. Itse olen valinnut, että extreme säästämisen sijaan panostan perheeseen ja haluan tehdä työtä, mistä pääsen irti heti klo 16. Ei haittaa, vaikka palkka onkin hieman pienempi, kuin joissain muissa ammateissa. Löytyi tutustuessa sentään muutama hyvä vinkki, joilla saan hieman lisää säästöön omassa tilanteessani. Ehkäpä voisin jotenkin kasvattaa tulojani, ilman että perhe-elämä kärsii…”

Ensimmäinen kommenteista kertoo, että säästämiselle ei ole uhrattu edes yhtä ajatusta. Se on vain leimattu mahdottomaksi ja kiistetty kokonaan. Tuskin on luettu otsikkoa pidemmälle. Toisessa kommentissa on tutustuttu aiheeseen, mutta siitä huolimatta tehty erilainen valinta.

Kommenteissa on pienen pieni vivahde ero, mutta ajatuksellisesti kuilu vaihtoehtojen välillä on valtava. On täysin eri asia sanoa, että pitää säästämistä mahdottomana, kuin että haluaa valita muut asiat ennen säästämistä.

Ymmärrän täysin aktiivisen valinnan säästämisen ja muiden vaihtoehtojen välillä. Pään puskaan työntämistä on vaikeampi käsittää.

Ammatinvalinta

Ihmisten pitäisi ymmärtää mihin voi vaikuttaa ja mihin ei. Suomessa pienipalkkainen työ ei yleensä tule kohtalon johdattamana, vaan on jokaisen oma valinta. Ammatin yleiseen palkkaan ei voi vaikuttaa, mutta oman ammatin voi valita.

Jos pieni palkka tulee yllätyksenä, niin sitten meillä on käsissämme viallinen järjestelmä.

Valitsisivatko ihmiset ammatin nykyisellä tavalla, jos ammatin ansiotasosta puhuttaisiin enemmän jo kouluissa? Ja vielä niin, että nuoremmat ihmiset ymmärtäisivät rahan arvon?

Olen itse tehnyt sen ”virheen”, että opiskelin aikoinani ammattiin, jota en koskaan alkanut toteuttaa. Tajusin vasta valmistuessani, että palkka ei ole riittävä. Pakkasin kamani ja lähdin opiskelemaan lisää täysin toiselle alalle.

Pienempi palkka ei tee työstä alempiarvoisempaa.

Esimerkiksi hoitajia kohtaan tunnen äärimmäistä kunnioitusta – ilman heitä en olisi hengissä. En ikinä pystyisi itse tekemään yhtä rankaa työtä. Alalle ei (toivottavasti) päädytä rahan perässä vaan motiivit löytyvät jostain muualta.

Pointti on se, että ammattia valitessa, pitäisi olla kaikki plussat ja miinukset selvillä vertailua varten. Pääasia, että olisi mahdollisuus ja ymmärrys tehdä se itselle paras valinta. Ja aina voi vaihtaa myöhemminkin elämässä tai täydentää valikoimaa sivutöillä, jos siltä tuntuu.

Lisäksi tarvitaan ripaus onnea.

Aina edes onni ei riitä ja epäoikeudenmukaisuutta on esimerkiksi ikäsyrjinnän muodossa. Se on sitten taas kokonaan toinen keskustelu, että mitä tällaisille asioille voisi tehdä, voivatko kaikki olla hyvin palkattuja ja että miten työt ja niiden tekeminen jakautuvat tulevaisuudessa.

Nyt riittää

Kommenttien joukosta löytyi yksi mihin kiinnitin huomioni:

”Ihan oikeesti – nyt alkaa olla jutut sen sortin tuubaa, että en enää tiedä itkeäkö vai nauraako. Kuka näitä juttuja edes jakaa. Äkkiä eläkkeelle hössötys alkaa mennä jo liian pitkälle, eikä tätä samaa soopaa vaan enää jaksa.”

Tunnustan, että kommentti on hieman muotoiltu ja itseasiassa yhdistelmä useammasta. Aloin kuitenkin miettiä, että onkohan mediassa hössötetty aiheesta jo liikaa? En tietenkään ole tähän yksin syyllinen, mutta pyrkinyt kantamaan oman korteni kekoon.

Välillä tuntuu, että olisi parempi pitäytyä blogini rajojen sisäpuolella. Ei yksinkertaisesti huvita kertoa taas lähes samaa tarinaa uudelleen. Kyllä se jo tiedetään ja itseänikin välillä ärsyttää. Päätin jo kerran viime kesän myllytyksessä, että ei enempää.

Vaan eipä mennyt kovin kauaa, kun tuo päätös oli peruttu. Miksi?

Olin auttamassa yhtä tuttuani talousasioissa. Jotenkin keskustelu eksyi aiheesta ja juttelimme niitä näitä. Sitten tuttuni sanoi jotain, mikä on jäänyt mieleeni. Hän kertoi, että hänen kaverinsa oli nähnyt jonkun lehtijutuistani ja oli sen ansiosta aloittanut säästämisen ja sijoittamisen. He olivat jopa saaneet aikaiseksi oikein mehevän keskustelun niinkin arasta aiheesta kuin raha. Silloin ymmärsin, että oikeasti merkitystä jäänkö omaan kuplaani pyörimään, vai osallistunko myös sen ulkopuoliseen elämään.

Sitä paitsi, jos en minä niin sitten joku muu. Osallistumalla voin varmistua, että viesti lähtee suurin piirtein kelvollisena eteen päin. Niin kauan kuin artikkelit herättävät runsaasti keskustelua, niitä ei ole nähty liikaa. Viestissäni on yhä vinha perä ja olen esittänyt sen niin hyvin kuin pystyn. Eläke sanasta en luovu tässä elämässä.

”If you want to convince someone of the benefits of saving towards financial independence, frame the benefits in a way that will motivate the person you are trying to convince.” (Mad Fientist)

Positiivista on se, että keskusteluissa näkee jo ihmisiä, jotka ovat käyneet täällä tutustumassa tarinaan ja joilla on faktat selvillä. Jatkossakin osallistun jokaiseen haastatteluun, jos sellaisia tilaisuuksia tarjotaan.

Vain yhden nimeltä mainitsemattoman pankkiiriliikkeen kutsusta olen joutunut kieltäytymään.

Omantunnontuskia

OP:n juttuun suostuessani tiesin kyllä takaraivossani, että jotenkin he tulevat kauppaamaan omia tuotteitaan artikkelin yhteydessä. En varsinaisesti ole innoissani siitä ottaen huomioon heidän rahastojensa palkkiot verrattuna esimerkiksi Seligsoniin. Siedän kuitenkin tätä epäkohtaa, koska usein tärkeintä on aloittaminen. On niitä paskempiakin diilejä olemassa.

Ja myös parempia.

Sijoittamisen aloittaminen lisää mielenkiintoa ja mielenkiinto lisää osaamista, joka puolestaan vähentää kalliiden rahastojen osuutta sijoitussalkuissa. Saatoin myös hieman promota Seligsonin rahastoja keskustelussa.

Olen ihminen

Joskus ihmisiltä unohtuu, että myös lehtien kuvat ovat oikeita ja ihan tavallisia ihmisiä. Kritiikkiä en pidä koskaan pahana, mutta esittämistyyli kaipaa joskus hiomista. Aina palautteen jättäjälle ei tule mieleen, että kommentit saattaa lukea myös se, josta ne on esitetty.

Yhden helmen onnistuin vielä löytämään sikojen joukosta. Se kuului tiivistettynä näin:

”Will you marry me?”

Täytyy sanoa, että olin aika otettu. Ensin hieman hämmennyin. Sitten vastasin, että en uskalla ihan tältä istumalta suostua ja sanoin olevani sen verran vanhanaikainen, että pitäisi ensin vähän tutustua.

Veikkaan, että yhden Jonna nimisen henkilön kasvoille kohoaa pieni puna, kun hän huomaa vastaukseni.

Itseäni ainakin hymyilyttää ajatus siitä, kun kuvittelen hänet lukemassa vastaukseni.

Kuulisin mielelläni mielipiteesi artikkelista esimerkiksi kommenttien kautta. Mikäli koit artikkelin hyödylliseksi, ilahtuisin jos autat jakamalla sen eteenpäin ja tykkäät sivustani P.Ohatta myös Facebookissa. Twitteristä löydät minut kätevästi nimimerkillä @RahaPohatta. Voit myös tilata tulevat artikkelit sähköpostiisi liittymällä sisäpiiriin.

Rahapainajainen

rahapainajainen-pohatta

rahapainajainen-pohattaSuljin silmäni. Nautinto jäi lyhyeksi, koska melko pian heräsin tärähdykseen. Taksin rengas oli osunut kuoppaan.  Viileä vihreys oli vaihtunut hiekkaan, lämpöön ja kaameaan liikenteeseen. Todennäköisesti olin päätynyt jonnekin Intian tai Pakistanin kulmille. Otin taskusta lompakkoni ja olin niin iloinen – se oli aivan täynnä seteleitä.

Vihreät, keltaiset ja purppuraiset setelit muodostivat värikkään haitarin. Silitin seteleitä.

Samassa taksissa kanssani oli paikallinen pariskunta. He olivat menossa naimisiin. Kimppakyydit olivat maan tapa ja yleensä jokainen maksoi oman osuutensa. Jostain syystä halusin tällä kertaa tarjota heille kyydin. Kyllähän siitä tuli hyvä mieli, kun he ilahtuivat ilmaisesta kyydistä.

Pariskunta oli jäämässä minua aikaisemmin pois kyydistä, mutta päätin poistua taksista samalla ovenavauksella. Hotellilleni oli vielä matkaa, mutta loppumatkan kulkisin jalan.

Pian kuumuus alkoi tehdä tehtävänsä. Minun oli pakko pysähtyä ostamaan vettä. Ja voi pojat, kun se maistuikin hyvältä. Vaihdossa pullosta annoin yhden keltaisen setelin.

Jatkoin matkaa ja kohtasin kadulla kerjäläisen. Hän istui kuumalla kadulla selkä harmaata ja ajan runtelemaa betonista rakennusta vasten. Kerjäläinen oli yltäpäältä katupölyn peittämä. Hän ei valittanut tai vongannut. Istui vain pahvilaatikko edessään ja odotti. Avasin lompakkoni, otin yhden seteleistä käteeni ja pudotin sen kerjäläisen laatikkoon. Palkinnoksi sain yhden hampaan hymyn, mutta sitäkin leveämmän sellaisen.

Hotelli läheni, mutta yksi kerrallaan setelit katosivat lompakostani. Milloin mistäkin syystä päädyin ostamaan jotain. Olin jo päässyt perille hotellille, mutta halusin vielä piipahtaa vastapäisessä marketissa. Lopputuloksena oli neljä muovikassillista täynnä tavaraa. Tunsin tavaran painon ja muovikassien venyvät korvat, jotka upposivat syvälle sormieni ihoon.

Pääsin hotellin aulaan ja laskin kassit maahan. Sormiini jäi punaiset painaumat, mutta onneksi huoneeseen ei ollut enää pitkä matka. Olin kävelystä uupunut ja muutama sekunti selällään tuntui oikein maistuvalta ajatukselta.

Ennen kuin pääsin huoneeseen, jouduin maksamaan siitä. Lompakkoni oli keventynyt, mutta ei se aivan tyhjä ollut. Hotellivirkailija pyysi minulta maksua. Katsoin lompakkooni, mutta siellä näkyi enää pieniä seteleitä. Olin varma, että lompakossa on vielä yksi suurempi seteli jäljellä. Sillä saisin yöpymisen maksettua.

Virkailijan äänensävy alkoi muuttua ja volyymi kasvoi. Hän suorastaan tivasi maksua. Oma ahdistukseni kasvoi. Etsin hädissäni seteliä lompakostani. Kaikki aulassa olleet kääntyivät katsomaan ja ihmettelivät aiheutunutta meteliä. Tunsin niskassani heidän ivalliset katseensa ja puna kohosi kasvoilleni. Kuinka noloa! Pystyin jopa kuulemaan päässäni heidän ajatuksensa.

”Lähtisi jo häiritsemästä. Mitä tuokin täällä tekee, eihän hänellä ole edes yhtä suurta seteliä. Mikä köyhä”

Hotelli yö maksoi paikallisessa valuutassa 825 rahaa. Olin vieläkin täysin varma, että lompakossani piti olla yksi 840 rahan seteli. Sitä vaan ei näkynyt missään. Yritin sanoa hotellivirkailijalle, että oikeasti minulla on lompakossa yksi riittävän suuri seteli.  Hävetti. Jatkoin etsimistä ja pengoin lompakkoa.

Etsin ja etsin ja lopulta katsoin oikeasta välissä. Löysin viimeisen ison setelini. Huohahdin helpotuksesta ja maksoin hotellin. Silti tuntui, että kaikki jatkoivat tuijottamista. He eivät unohtaisi välikohtausta. Vaikka lopulta löysinkin riittävästi rahaa, niin sain rahattoman leiman.

Avasin silmät. Tällä kertaa heräsin omasta sängystäni.

Käsi ylös kuinka moni on nähnyt painajaisia rahasta? Minä ainakin. Tosin tämä taisi olla ensimmäinen kerta. Tai en edes tiedä lasketaanko tätä ihan painajaiseksi, mutta vielä herätessäkin olo oli kovin ahdistunut.

Tiedän myös syyn.

Vaikka ajatukseni olivat naamioituneet uneksi, eivät ne olleet täyttä tarua. Rahaa on kesäkuussa liihotellut lompakostani teille tuntemattomille hurjia määriä. Kaikki on tietysti suhteellista, mutta kuukausi tulee päätymään noin tupla kulutukseen verrattuna normaaliin. Meni hetki ennen kuin ymmärsin, että miksi näin on käynyt.

Yksinkertaisesti unohdin pitää katseen pallossa ja tulos on sen mukainen. Luulin olevani niin hyvä, että näin ei voisi enää käydä. Edellisestä kulutuskrapulasta on aikaa lähes kolme vuotta. Jostain olen saanut päähäni ajatuksen, että nyt minä olen ansainnut kuluttamisen tai että olen oikeutettu siihen. Minä voin tehdä mitä haluan.

Toisaalta on täysin naurettavaa potea tällaista stressiä muutamasta ostoksesta ja tiedostan sen kyllä. Olen kuitenkin sellainen kuin olen. Hetken mietittyäni ymmärsin, että tämän kertaisessa krapulassa ei ole kyse niinkään kulutuksen määrästä tai kohteista, vaan enemmän tavasta ja väärästä menetelmästä.

Minulla ei ole mitään omaa kuluttamistani vastaan. Prosessin täytyy kuitenkin tapahtua järjestyksessä. Ensin säästetään ja sitten vasta kulutetaan. Kulutuksesta tehdään aktiivinen valinta ja silloin myös omatunto säilyy puhtaana. Viime aikoina olen omaksunut vaivihkaa tavan, jossa olen tehnyt ostoksia systeemin ulkopuolelta.

Omassa systeemissäni kulutuksen pitäisi tapahtua tietyltä kulutustililtä. Siellä on aina kuukauden alussa x euroa rahaa ja tämä on kuukauden budjetti. Kulutustilin lisäksi rahaa on alkanut katoamaan tililtä, joka on toisessa pankissa. Samalta tililtä maksan asuntolainan lyhennyksen, mutta muuta kulutusta sieltä ei pitäisi tapahtua. Samaan aikaan, kun lainatilille on tullut ylimääräisiä kuluja, olen huijannut itseäni säästämällä kolmannelle tilille.

Sitä ei lasketa säästämiseksi, jos toisesta kohdasta vene vuotaa kuin seula.

Aikaisemmin pienet kulut lainatilillä eivät ole olleet ongelma, mutta touhu on lähtenyt täysin lapasesta. Kuluja on tullut normaalille kulutilille, lainatilille ja vielä kaiken hyvän lisäksi olen siirtänyt rahaa useampaan kertaan lisää kulutustilille. Lopulta en enää tiennyt, että paljonko rahaa on tässä kuussa mennyt. Kulutukseni menetelmien lisäksi myös epätietoisuus alkoi olla ongelma. Epätietoisuus lisää ahdistusta ja juhannus ei todellakaan tule auttamaan tilannetta.

Yksinkertaiseen ongelmaan on olemassa yksinkertainen ratkaisu.

En muista milloin olisin viimeksi laskenut kesken kuukauden menojani, mutta nyt se oli edessä. Ensin kaivoin tiliotteet esille ja kulut seurantataulukkoon. Epätietoisuus hälveni ja onneksi kuoppa ei ollut niin syvä kuin ensin pelkäsin. Sitten ylimääräinen pankkikortti pois lompakosta ja parempaan talteen.

Voilá – systeemi on jälleen tasapainossa.

Toinen puoli lisääntyneissä kuluissa on se, että olen saanut vaihtokaupassa hupia koko rahalla.

Sivutyön lopettamisen jälkeen vapaa-aikaa on ollut enemmän kuin koskaan ennen. Tilanne on itselleni uusi, koska aikaisemmin kaikki aika kului pääsääntöisesti töissä. Eläkettä suunnitellessa ei ehkä ole huomioitu tarpeeksi hyvin sitä, että miten vapaa-aika vaikuttaa kulutukseen. Onneksi tätä ehtii vielä tutkia ja opetella. Ehkäpä maalaan kärpäsestä härkästä.

Tietoinen valinta kuluttamisesta on kuitenkin aina parempi, kuin impulsiivinen lipsahdus. Tietoisen valinnan kautta pidän huolen myös siitä, että oma kuppini ei kellahda nurin.

Ensin säästetään tuhlattavaksi ja vasta sitten tuhlataan.

Ja niin valtakunnassa vallitsi jälleen rauha.

Kuulisin mielelläni mielipiteesi artikkelista esimerkiksi kommenttien kautta. Mikäli koit artikkelin hyödylliseksi, ilahtuisin jos autat jakamalla sen eteenpäin ja tykkäät sivustani P.Ohatta myös Facebookissa. Twitteristä löydät minut kätevästi nimimerkillä @RahaPohatta. Voit myös tilata tulevat artikkelit sähköpostiisi liittymällä sisäpiiriin.

Lentävä koira & Muumipeikko – Joulu spesiaali

joulu-spesiaali

joulu-spesiaaliVain muutama kellon lyömä on enää jäljellä siihen kun useimmat putiikit sulkevat ovensa ikuisuudelta tuntuvaksi ajaksi. Joudumme luopumaan ostamisen himoista sekä stressaavasta kiireestä ja vihdoin saamme tilaisuuden rauhoittua ja nauttia edes hetken. Valitettavaa on tietysti se, että pyhät jäävät tänä vuonna melko vähälle. Sitä suuremmalla syyllä niistä on otettava kaikki irti eikä edes vaihtelevan Joulusään kannata antaa haitata.

Toivottavasti maksimaalinen nauttiminen ei kuitenkaan ole tarkoittanut sitä, että olet revitellyt luottokorttia kaupoilla jo useamman kuukauden. Luulen, että jos eksyt näin Jouluaattona tänne, olet osannut hankkia (ehkä ostaen, ehkä muuten) oikeanlaisia asioita – juuri sellaisia jotka ovat taloudellisesti perusteltavissa, mutta tarjoavat muistoja loppu elämäksi.

Vaan miten on käynyt oman luottokorttini revittelyn kanssa?

Hyvin ja huonosti. Määrällisesti selvisin hyvin vähällä, koska hankin vain kaksi lahjaa. Saajan tiedän varmuudella olevan hyvin tyytyväinen, koska molemmat ostokset tein itselleni. Ei ehkä ihan Joulun hengen mukaista toimintaa, mutta toisaalta vuodessa on myös 364 muuta mahdollistaa päivää toisten ihmisten huomioimiseen.

Lähipiirini kanssa on sovittu, että lahjoja ei osteta. Yleensä tämä on tuottanut itselleni vaikeuksia, koska ilon tuottaminen lähimmäisen kasvoille on yksi parhaista tunteista. Vaan jos tällainen sopimus on olemassa, niin sitä rikkomalla aiheuttaa enemmän harmia kuin iloa. Jouluna ihminen ei osaa yleensä ottaa lahjoja vastaan, jos ei niitä itse pääse myös antamaan. Tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa pystynyt pitämään sopimuksesta kiinni ja onnistuin välttämään leijonan osan joulustressistä. Se toki helpottaa, että Joulupukki ikäistä väkeä ei pyöri jaloissa. Euroja sain kaikesta huolimatta käytettyä varsin sujuvasti hintalapun ollessa yhteensä 480 euroa. Toinen lahjoista maksoi 470 euroa ja toinen kympin (Tässä kohtaa olisin valmis lyömään aika isosta potista vetoa, että et arvaa mitkä kaksi asiaa ovat kyseessä!).

Lentävä koira

Pidempään blogia seuranneet varmaan vielä muistavat kun omassa taloudessani laitettiin lusikoita jakoon. Kaikki saatiin jaettua yhtä lukuun ottamatta. Kyse on varsinaisesta maanvaivasta, mutta silti niin mahtavasta sellaisesta. Ja jos joku väittää, että rahalla ei saa onnea, niin ei ole omistanut koiraa! Otus viettää siis vain puolet ajasta luonani. Haasteelliseksi tilanteen tekee se, että toinen puoli ajasta vierähtää toisella puolella maapalloa – tai ei ehkä ihan, mutta ulkomailla joka tapauksessa. Onneksi koirien lentoliput maksavat vain tuplasti sen mitä ihmisten (ei perustu tutkimuksiin).

470 euroa voi tuntua pahalta, mutta omasta näkökulmastani se on paras ostokseni tänä vuonna. Ei kaduta pätkääkään ja koirakin näyttää pärjänneen lennolla oikein hyvin. Sen sijaan se miten koira on nimetty ja kasvatettu kyllä kaduttaa. Törmäsin yhtenä päivänä niin huikeaan koiraan, että kateeksi alkoi käymään. Kyseessä on tullikoira Massi. Nimensä mukaisesti Massi etsii työkseen käteistä rahaa. Siis aivan uskomattoman mahtavaa! Siinä olisi täydellinen idoli jokaisen talousbloggarin lemmikille. Voin luvata, että tämän talouden seuraava rekku saa itse ansaita omat nappulansa!

Iso mies ja Muumipeikko

Lopuilla kymmenellä eurolla päätin hullutella oikein kunnolla ja ostin uuden kuumemittarin. Tämä kertoo paljon siitä minkälaisissa tunnelmissa olen Jouluun valmistautunut. Tiedustelin apteekissa mittareista ja minulle esiteltiin olemassa olevaa valikoimaa. Jokainen hyllyssä oleva yksilö kykeni tekemään mittauksen 1 – 5 minuutissa. Tietyissä asioissa oma kärsivällisyyteni on hyvin rajallista. Ilmoitin, että en todellakaan aio odotella niin kauan tuloksia ja kysyin, että eikö ole mitään nopeampaa mallia. Apteekin työntekijä kakisteli hieman ja kertoi sitten, että tuolla lasten hyllyssä olisi noita nopeampia, mutta ne eivät varmaan kelpaa kun ovat noita muumi-mallisia. No totta hemmetissä muumi-mallinen käy, jos hinta on about sama, mutta mittaaminen käy nopeammin! Siinä sitten kaksi isoa miestä ihmeteltiin yhdessä muumimittareita. Loppu hyvin kaikki hyvin. Ei kai siinä ole mitään väärää, jos isotkin miehet pitävät muumeista?

Aika rauhoittua

Mutta sitten taitaa olla aika siirtyä pukin odotukseen ja jatkaa tarinointia vasta muutaman päivän ylipursuavan tankkauksen jälkeen. Samaa suosittelen sinulle, koska tänään läppärillä tai muulla laitteella surffailu voi tuottaa vain hukkaan heitettyjä hetkiä. Ehkä se Joulun tärkein komponentti on kuitenkin läheisten kanssa vietetty aika.

Joulupukista tuli mieleen vielä hauska kertomus joka sattui korviini kuluneella viikolla. Erään tuttavani sisko uskoi aikanaan varsin pitkään Joulupukkiin. Jostain syystä tämä kamala salajuoni paljastui tytön ollessa 12-vuotias, kun koulussa kavereiden kesken käyty juttutuokio sai ikävän sivujuonteen ja tyttö tajusi tulleensa huijatuksi. Pettymys otti luonnollisesti koville ja keskustelu jatkui tytön ja tämän äidin kesken koulupäivän päätyttyä. Tai enemmän kuin keskustelusta, kyse oli itkupotkuraivareista. Eikä mistään pienistä sellaisista. Useamman hetken riehumisen jälkeen kiivas keskustelu päättyi tytön sanoihin: ”Mä en kyllä voi luottaa enää ollenkaan siihen mitä sanot. Jos sä oot valehdellu mulle tästä, niin mistäköhän kaikesta muustakin oot mulle valehdellu.”

Kuten sijoitusmaailmassa, niin myös Joulussa: Jos jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se todennäköisesti myös on sitä.

Antoisaa Joulua!

Kuulisin mielelläni mielipiteesi artikkelista esimerkiksi kommenttien kautta. Mikäli koit artikkelin hyödylliseksi, ilahtuisin jos autat jakamalla sen eteenpäin ja tykkäät sivustani P.Ohatta myös Facebookissa. Twitteristä löydät minut kätevästi nimimerkillä @RahaPohatta. Voit myös tilata tulevat artikkelit sähköpostiisi liittymällä sisäpiiriin.

Käännekohdassa

kaannekohdassa-pohatta

kaannekohdassa-pohattaEi – blogini ei sittenkään tullut tiensä päähän, vaikka radiohiljaisuutta on kestänyt jo melkein kokonaisen kuukauden. Ajatuksia pyörii päässä välillä vähän turhankin paljon. Erikoista on se, että ne ovat hyvin paljon toisistaan poikkeavia. Tästä johtuen niiden muotoileminen tarinoiksi ottaa joskus oman aikansa. Tämä on ainakin puolet tarinasta.

Toinen puoli totuudesta on se, että päätin olla ottamatta paineita blogin kirjoittamisesta. Teen sitä silloin kun se hyvältä tuntuu. Viimeaikoina oma huomioni on keskittynyt enemmän oikeassa elämässä elämiseen (vaihtelevalla menestyksellä), kuin kirjainten näpyttelyyn. Osa teistä ehti jo hiljaisuudesta huolestua ja oli mahtavaa kuulla, että olisi taas mukava lukea kirjoituksiani. Sen voin luvata, että artikkeleita on tulossa. Itse asiassa blogi pysyy hengissä seuraavat kolme vuotta, jos tahti jatkuu nykyisellään vaikka en keksisi yhtään uutta aihetta.

Seuraava artikkeli on aina vain ajan kysymys – joskus lyhemmän, joskus pidemmän.

Kohti oikeaa tunnelmaa

Jotain ajatusmaailmastani myllerryksestä kertoo se, että kirjoitin tämän artikkelin ensin otsikolla P.Ohatan nousu ja tuho. Mitä pidemmälle tämä artikkeli eteni, sitä enemmän aloin ymmärtämään, että olen saapunut käännekohtaan.

Tämän ajatusmyrskyn selvittämiseksi täytyy palata historiassa hieman taakse päin. Kaikki alkoi jonkin aikaa sitten kirjoittamastani postauksesta, jossa kerroin elämyksestäni Teslan kyydissä. Moni oli sitä mieltä, että olen myynyt sieluni paholaiselle. Sain paljon palautetta siitä, miten ihmiset kokivat itsensä huijatuiksi. Blogiani verrattiin jopa yhteen surullisimmista blogitarinoista, jossa blogi käytännössä katsoen kuoli kaupallistumisen myötä (Dividend Mantra, tosin kirjoittajan näkökulmasta kyse oli varmasti oikein hyvästä diilistä).

Tuntuu ehkä oudolta palata ikivanhaan tarinaan, mutta se herätti itsessäni yllättävän paljon ajatuksia. Alla pari herkullisinta poimintaa kommenteista hienoisella värikynällä tehostettuna, jotta saadaan tunnelma kohdilleen. (Oikeat löydät mainitun artikkelin pohjalta).

”Eihän oikea P.Ohatta ikinä voisi kirjoitta tuollaista paskaa. Ei monen sadan euron käyttämistä lyhytkestoiseen auton vuokraamiseen voi millään perustella taloudellisesti järkevänä ratkaisuna.”

”Olo on petetty. En tilannut uutiskirjettä lukeakseni turhia mainoksia. Kiva nähdä, että blogi on myynnissä ja onnea valitsemallasi tiellä”

”Teslan vuokraaminen ei vie kenenkään eläkettä eteenpäin. Kyllä sen tietävät kaikki P.Ohatta mukaan lukien. Tällaisella blogaamisella ei todellakaan viedä säästämiseen ja sijoittamiseen liittyviä blogeja eteenpäin, vaan päinvastoin.”

Blogin neljäs vuosi on juuri startannut, takana on satoja kirjoitustunteja sekä tekstiin vuodatettua verta, hikeä ja kyyneleitä. Sanomattakin on selvää, että tuntuu todella pahalta lukea tämän kaltaista palautetta. Toiset saattavat ajatella, että turha itkeä, jos itse kuset blogisi – ja tästä olemme samaa mieltä.

On valitettavaa, että postauksen sanoma hukkui mainokseen. Varmasti olisin pystynyt kirjoittamaan aiheesta paremman postauksen ja tämän otan täysin omaan piikkiin. Onneksi blogin yksinvaltiaana voin ottaa käyttööni rajattoman määrän uusia yrityksiä. Ehkä tällä kertaa yleinen huomio keskittyy olennaiseen.

Lopulta kyse on paljon isommasta asiasta kuin yksittäisestä elämyksestä tai vastaavan rahasumman säästämisestä. Käytän Teslaa esimerkkinä, koska se on lähellä omaa elämääni, mutta yhtä lailla sen tilalla olisi voinut olla ihan mitä tahansa muuta.

Fakta: Joskus säästäminen tuntuu turhalta

Oma ajatusmaailmani on muuttunut merkittävästi siitä mitä ajattelin aloittaessani eläkeprojektin. Ensin halusin rikastua, välillä halusin pakoon työtä ja vähän aikaa sitten päätin jahdata unelmiani. Viimeisin oppitunti on ollut se, että vaikka puhutaan eläkkeestä ja taloudellisesta riippumattomuudesta, todellisuudessa tarkoitetaan hyvää tai parempaa elämää.

Elämä ei kuitenkaan odota sateenkaareen päässä, vaan se on tässä ja nyt.

Onneksi elämä pitää sisällään sekä säästämistä että kuluttamista. Olen puhunut paljon säästämisen puolesta ja siitä miten se on enemmän asioiden saavuttamista kuin niistä luopumista. Säästämisessä kaikki perustuu tasapainoon – en säästä liian paljon enkä liian vähän, vaan juuri sopivasti.

Usein minulta on kysytty, että mitä teen jos minulle tulee perhettä. Joka kerta olen vastannut, että teen aina sen valinnan, jonka avulla uskon saavani elämältäni enemmän.

Itse asiassa eläkeprojektin alussa iso osa ajatusmaailmaani oli se, että saan eläkkeellä viettää enemmän aikaa perheeni kanssa. Myös tässä suhteessa ajatukseni ovat muuttuneet, mikä johtuu pitkälti siitä, että viimeaikoina olen saanut punoa juoniani lähinnä keskenäni. Väkisin mieleen hiipii ajatus, että mitä järkeä on tällaisessa projektissa, jos sitä ei saa jakaa kenenkään kanssa. Toivottavasti kyse on vain inspiraation puutteesta.

Olen tähän asti noudattanut ja tulen myös jatkossa noudattamaan rahan kultaista sääntöä – teen aina sen valinnan, jonka avulla uskon löytäväni paremman tasapainon ja saavani enemmän elämältä. Joskus se tarkoittaa säästämistä, joskus ei. Ehkä tämä antaa jonkinlaisia viitteitä siitä minkälaisiin ajatuksiin tulen keskittymään tulevana vuonna. Vaan tulevasta vuodesta lisää myöhemmin, kun nyt saadaan ensin tämä kuluva paketoitua.

Miten tästä päästään siihen, että Teslan vuokraaminen olisi taloudellisesti järkevää?

No ei helvetissä ole ja tästä tuskin tarvitsee kättä vääntää. Jokainen tässä blogissa ymmärtää, että rahan käyttäminen on rahan käyttämistä. Mutta se ei suinkaan ollut artikkelin pointti.

Mielenkiintoisemmaksi keskustelu muuttuu siinä kohtaa, kun vedetään punainen lanka eläkkeestä nykyhetkeen ja siihen, miten aina pitää tehdä se valinta, jolle uskoo saavansa eniten vastinetta. Talouden kannalta valinta on aina säästäminen, mutta tavoiteltaessa mielekkäämpää elämää, saattaa valinta muuttua.

Tämä keskustelu on siitä mukava, että yksikään ihminen ei voi sanoa toiselle, että mikä on se asia mihin hänen kannattaa rahaa käyttää. Säästäminen ja sen myötä kuluttaminen on jokaisen oma valinta.

En itse asiassa olisi ikinä uskonut, että joudun omassa blogissani perustelemaan sitä, miksi kannattaa kuluttaa säästämisen sijaan.

Näkökulmasta riippuen olen joko oppinut jotain mitä en voinut kuvitella olevan olemassa tai sitten olen vain pahainen takinkääntäjä. Ehkäpä kyse on jonkinlaisesta käännekohdasta.

Entistä kollegaa lainatakseni – ennen oli ennen, nyt on nyt.

Tuijotatko yksittäistä viivaa vai näetkö koko kuvion?

Aina kun puhutaan säästämisestä pitää ymmärtää, että puhutaan kokonaisuudesta. Yksittäiset teot määrittävät kyllä säästämisessä menestymistä, mutta vain kokonaisuudella on merkitystä. Oletusarvoisesti voidaan sanoa, että esimerkiksi säästämällä 50 % tuloistaan, on ihminen erittäin ”hyvä” säästämään. Yli 75 %:ssa voidaan puhua jo todella komeista numeroista. Sillä mihin tuon kulutukseen jäävän 25 % päättää käyttää, on hyvin vähän merkitystä. Vaikka ostaisi tynnyrillisen paskaa, on silti todennäköisesti säästänyt tarpeeksi.

Mietin pitkään, että miksi säästäminen tuntuu joskus turhalta. Ehkä kyse on jonkinlaisesta laskevasta rajahyödystä, vaikka säästämisessä jokainen prosentti edesauttaa eläköitymistä merkittävästi. Hahmottelin itselleni alla olevan esimerkin ymmärtääkseni paremmin mistä nyt kiikastaa.

Kuvitellaan, että ihminen säästää mainitun 75 % nettotuloistaan ja muutetaan se 26 250 euroksi. Tämä summa puolestaan tarkoittaisi 35 000 euron nettotuloja (n. 2900 / kk). Ajatellaan, että samassa tilanteessa olevalla henkilöllä on kolme vaihtoehtoa:

  1. Säästää 400 euroa lisää (1,14 prosenttiyksikön lisäys säästöprosenttiin)
  2. Tuhlata 400 € johonkin yleisesti hyväksyttävään (myös FI harrastajien keskuudessa)
  3. Toteuttaa pitkäaikainen unelma (esim. Tesla)

Sitten alkaa pohdinta. Taloudellisesti fiksuin päätös olisi laittaa raha säästöön. Elämän kannalta lisäarvo säästöprosentin nostamisessa 1,14% prosenttiyksiköllä tuntuu melko mitättömältä. Toki tuo raha kasvaisi korkoa korolle hamaan tappiin saakka.

Toisaalta rahalla voisi vaikka lähteä jonnekin reissuun ja se olisi itseasiassa aika normaali valinta.

Vasemmalla olkapäälläsi istuva punainen menninkäinen kuiskuttelee korvaasi sulosäveliä yleisesti hyväksyttävän tuhlauskohteen puolesta ja oikealla olkapäällä toinen kehottaa säästämään rahat. Mitä teet?

Tunget sormet korviin ja teet oman pääsi mukaan! Rahan säästäminen on ihan yhtä tyhmää kuin sen kuluttaminen, jos ei toteuta niitä asioita mitä itse haluaa tehdä. Voit olla hyvä säästämään, mutta elää silti ihan paskaa elämää.

Onneksi hyvän elämän mittari on vain ja ainoastaan se, oletko itse tyytyväinen vai et.

Stereotypiat

Minun oletetaan ajattelevan vain säästämistä ja ehkä P.Ohatastakin on jo muodostunut jonkinlainen stereotypia. Vaan siitä huolimatta aion myös jatkossa tehdä valintoja sen mukaan mitä pidän itselleni parhaina. Suosittelen, että sinä teet samoin. Oli jännä huomata, miten myllerryksen aiheuttaneen artikkelin kommenteissa sanottiin, että kaikki minua seuranneet tietävät, että en ikinä olisi vuokrannut Teslaa päiväksi.

Totuus on kuitenkin täysin toinen.

Teslan vuokraaminen ei suinkaan lähtenyt alulle siitä, että joku olisi ottanut minuun yhteyttä. Päinvastoin, halusin itse päästä tuota kokeilemaan ja Googlailin mahdollisuuksia tällaiseen toimintaan. Olin itseasiassa jo laittamassa varausta sisään. Viime hetkellä päätin kuitenkin vielä kysyä mahdollisuutta jonkinlaiseen diiliin, koska koin aiheen sopivan mainiosti blogiin. Loppu onkin historiaa.

Ne ketkä tuntevat minut oikeasti, osasivat olla innoissaan puolestani. Sain pari aivan hemmetin siistiä päivää ja hyvän tekosyyn hakea kavereita kyytiin. Minulle se aika minkä sain Teslan ratissa viettää, olisi helposti ollut 400 euron arvoista. Luonnollisesti se oli sponsoroituna entistä hauskempaa. Minulle se olisi ollut oikea valinta toteutustyylistä riippumatta.

P.Ohatan bucket list

Kirjoittaessani tätä artikkelia mieleeni juolahti lista asioista, joita haluan tehdä. Lista on tehty vuosi sitten, mutta se ei koskaan päätynyt artikkeliksi asti. Ehkäpä lähitulevaisuudessa (sopivan aasin sillan kautta) on loistava tilaisuus ottaa lista tapetille. Osa listan asioista tulee maksamaan enemmän, osa vähemmän, mutta kaikki ovat itselleni tärkeitä asioita.

Ei silti kannata säikähtää, koska listasta huolimatta tulen yhä säästämään leijonan osan tuloistani. Ehkäpä jo seuraavassa artikkelissa olen taas vahvasti säästämisen kannalla, mikä vain korostaa taloudellisen riippumattomuuden ja eläköitymisen moninaisuutta.

Juuri kun luulet tietäväsi oikean vastauksen, opit jotain uutta, mikä muuttaa ainakin vastauksen vivahdetta.

Entä sinä?

Se mitä minä teen ei tietenkään ole mikään perustelu sille, että se olisi myös sinulle kannattava vaihtoehto. Jokaisen täytyy tehdä omat valintansa ja punnita vaihtoehdot ottaen vaikuttavat tekijät huomioon.

Sinun tehtäväsi on siis miettiä, että miten saat enemmän irti omasta elämästäsi ja miten voit tehdä valitsemasi asiat mahdollisimman fiksusti taloutta unohtamatta.

Jokaisen ostoksen pystyy perustelemaan itselleen ja kaiken rahan saa kyllä käytettyä. Toisaalta itsensä voi näännyttää hengiltä säästämällä liikaa. Säästäminen ei ole pelkästään yksittäisiä tapahtumia vaan osiensa summa. Lopulta vain kokonaisuudella on merkitystä.

Monet kysyvät neuvoani talousasioissa ja aloitan vastauksen aina yhdellä ja samalla lauseella.

Muista, että sinä olet yksin vastuussa omista taloudellisista päätöksistäsi. Olet viimekädessä ainoa, joka joutuu niiden päätösten kanssa elämään loppuun saakka.

Kuulisin mielelläni mielipiteesi artikkelista esimerkiksi kommenttien kautta. Mikäli koit artikkelin hyödylliseksi, ilahtuisin jos autat jakamalla sen eteenpäin ja tykkäät sivustani P.Ohatta myös Facebookissa. Twitteristä löydät minut kätevästi nimimerkillä @RahaPohatta. Voit myös tilata tulevat artikkelit sähköpostiisi liittymällä sisäpiiriin.

Niiku paras päivä ikinä

SuomiAreena-EläkeAreena-Pohatta-min

SuomiAreena-EläkeAreena-Pohatta-minUskoisitko, jos sanoisin sinulle, että olen viime maanantaina hengaillut päivän (=90min) yhdessä Baba Lybeckin, Riku Rantala, Tapio Pajuharjun, Maija Vilkkumaan, Merja Ylä-Anttilan ja Suvi-Anne Siimeksen kanssa? En itsekään uskoisi enkä voi ketään syyttää, jos kuulostaa pahasti palturilta. Onni onnettomuudessa on kuitenkin siinä, että tämä kohtaaminen tallennettiin kuvan ja äänen kera.

Taltiointi löytyy Katsomosta otsikolla Kadonneen luottamuksen metsästys (Nro. 16, jos kännyn sovelluksella selailee SuomiAreenan tallenteita). Omasta ja täysin puolueellisesta näkökulmastani parhaat palat alkavat noin kohdasta 48:10.

On mahtava seurata miten median ammattilaisilta vastaukset kinkkisiinkin kysymyksiin löytyvät salamannopeasti.

Itse olen hidasälyisenä blogin kirjoittajana tottunut hiomaan sanomisiani yleensä useampaan otteeseen, joten on aika laittaa käyntiin jälkipuinti. Huolimatta siitä, että maineeni sekopäisenä bloginkirjoittajana saattaa saada tuulta purjeisiin, keskustelen nyt itseni kanssa sovelletun haastattelun muodossa.

P.Ohatta, miten tämä eläke oikein on mahdollinen?

Tapahtumassa annoin mutkia oikoen esimerkin siitä, mikä on ajatus eläkeprojektin takana.

Jos säästää vuodessa 50 % tuloistaan, saa säästöön yhden vuoden menoja vastaavan eläkekassan. Kun samaa toimintaa jatkaa 10 vuoden ajan, saa kassan kasvatettua kymmenkertaiseksi eli säästössä on yhteensä 10 vuotta. Jos tämän kassan sijoittaa ja saa sijoitukselle 10 % tuoton, tuottaa kassa joka vuosi yhden vuoden menojen verran – ja voilà, enempää ei ihminen vuodessa tarvitse. Eläkkeelle säästäminen ei siis ole salatiedettä.

Lopulta kyse on vain yksinkertaisesta matematiikasta.

Monet eivät pidä siitä, että sanon näin, koska se saa heidän olonsa tuntumaan tyhmältä. Jotenkin he onnistuvat yhdistämään A:n C:hen. Virheellinen ajatus kulkee suurin piirtein näin:

”Koska tämä on näin yksinkertaista, niin minä olen sitten varmaan tyhmä, kun en ole tuota tehnyt. P.Ohatta taisi juuri haukkua minua tyhmäksi, joten annan takaisin samalla mitalla, enkä pysähdy miettimään sitä mitä juuri kuulin”.

Missään ei ole sanottu, että säästäminen on oikea ratkaisu. Tietyissä tilanteissa säästäminen tuo turvaa ja itse nautin siitä turvasta suunnattomasti. Kaikki eivät tietenkään arvosta samoja asioita ja siitä syystä jokaisen on tehtävä oma ratkaisunsa säästämisen suhteen. Valintaa ei voi kukaan kritisoida, koska olemme kaikki yksilöitä – toinen ei säästä mitään, toinen säästä enemmän. Tärkeintä säästämisessä on se, että säästöprosentti on henkilökohtaisiin arvoihin sopiva.

Monesti aikaisemminkin olen todennut, mutta otetaan tämä taas kerran tapetille. Aina ei voi säästää vaikka haluaisi. Jos olet esimerkiksi yksinhuoltaja, sinulla on neljä lasta ja jäät työttömäksi, niin säästäminen on varmasti mahdotonta. Usein mahdottomuus on myös valintoja. Kuinka moni pystyisi säästämään, jos olisi säilyttänyt menot sillä tasolla, missä ne olivat opiskeluaikoina? Kuinka suuri osa menojen noususta johtuu puhtaasti omista valinnoista?

Voisiko asiaa katsoa positiivisesti, vaikka se on meille suomalaisille kovin vaikeata?

Vaikka matematiikka on yksinkertaista, ei se tarkoita sitä, että pidän muita ihmisiä tyhminä. Tyhmäksi muuttuu vasta silloin, kun ei ota vaihtoehtoja huomioon avoimin mielin. Ja onneksi usein huomataan myös kolikon valoisampi puoli joka Baban sanoin menee näin:

”Sunhan kannattais tehdä niin kuin P.Ohatta” 

Paljon parempi ajatus on siis se, että jos kerran hidasälyinen blogin kirjoittaja, niin miksi en myös minä. Samaa luuta ja nahkaa me tässä olemme. Parasta asiassa on se, että ei haittaa vaikka ikää olisi jo hieman enemmän mittarissa. Alan parhaat ovat tykittäneet projektit maaliin alle 10 vuodessa.

Yhtä kaikki – älä tyrmää ajatusta ennen kuin olet tehnyt tarvittavan taustatyön. Jos taustojen kartoittamisen jälkeen haluat laulaa EI, niin se on sinun päätöksesi.

Maija, eläkkeellä oleminen on sitä, että tekee mitä lystää? Etkö sinä jo teekin mitä lystäät eli olet vähän kuin eläkkeellä?

Omien kriteerieni mukaan Maija Vilkkumaa on jo eläkkeellä. Itse hän näki asian niin, että ei halua koskaan jäädä eläkkeelle. Kun ei tee töitä rahasta, ei ole myöskään mitään järkeä lopettaa työntekoa. Ainoa mitä tästä voi päätellä on se, että voi olla täysin eri mieltä asiasta ja silti olla siitä 100 % samaa mieltä.

Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin Maijan kohdalla ei tainnut täyttyä eläkkeeni toinen kriteeri eli se, että ei joudu stressaamaan taloudestaan. Ei ainakaan tässä lähetyksessä esiin tulleiden tietojen valossa, vaikka muualla mediassa ihan komeita ansaintalukuja on esiteltykin.

Jos jäät kolmevitosena eläkkeelle, niin mitä sä sitten teet?

Tarkemmin ajateltuna tähän ei tarvitakaan ennustajaa. Kyse on kuitenkin omasta elämästäni, joten voin aika pitkälti vaikuttaa siihen mitä sitten teen. Pohdinnan jälkeen päädyin siihen, että löydän itseni yhdestä näistä kolmesta sijainnista:

  1. Aasiasta jonkun hotellin katolla sijaitsevan uima-altaan reunalta Pepsi kädessä.
  2. Teltasta keskeltä Lapin erämaata kera hyttysmyrkyn.
  3. Ruuhkasta Kehä I:n varrelta matkalla töihin.

Mitä pomosi sanoo eläkeprojektistasi? Vai oletko pitänyt sen salassa?

Tätä kysymystä ei tällä kertaa tullut, mutta se on sellainen mikä mietityttää ihmisiä. Taustaoletus on usein se, että työpaikallani voitaisiin pitää projektia negatiivisena. Kun jään eläkkeelle, en ehkä enää tule töihin. Nykyään todellisuus on sitä, että työpaikka vaihtuu melko usein eläkkeistä riippumatta. Nykyisessä työpaikassani asia on tulkittu niin, että olen sellaisessa paikassa missä haluan olla. Kun talous ei aiheuta murheita, voin huoletta keskittyä työntekoon.

Työpaikallani siis tiedetään blogistani ja satunnaisesti joku tulee jopa nykimään hihasta säästövinkkien toivossa. En ehkä ole muistanut nykyistä työpaikkaani tarpeeksi kehua, mutta myös se kertoo paljon, että välittömästi tilaisuuden jälkeen meiliin kilahti viesti pomoltani – tai oikeastaan pomoni pomolta. Keskustelua oli kuulemma seurattu livenä työpäivän ohessa ja viestin sävy oli hyvin positiivinen ja innostunut.

Pitäisikö sun alkaa pitämään meille kurssia?

No tässä kohtaa olisi pitänyt huutaa kovaan ääneen, että löytyy jo ja tervetuloa osoitteeseen www.taloudenpersonaltrainer.fi. Olihan kyseessä kuitenkin maikkarin show niin ei kai tuo täysin sopimatonta olisi ollut.

Mutta kurssien pitämisestä tullaan omiin haaveisiini. Iso toiveeni on, että pääsen joskus puhumaan näistä asioista nuorille. Kouluissa opetetaan sen verran vähän oman talouden hallintaa, että tuskin yhdestä talouden oppitunnista by P.Ohatta olisi kovasti haittaa. Nuoret uskovat täysillä omiin mahdollisuuksiinsa ja näihin liekkeihin olisi hyvä kaataa hieman bensaa. Avoin mieli ja vahva usko tulevaan ovat mielenkiintoinen ja voimakas yhdistelmä.

EläkeAreenasta saan lisää uskoa siihen, että pystyn itse kommunikoimaan myös puhumalla.

Mitä sanot eläkevakuutuksesta ja vähän muuta?

Eniten ajatuksia omaan päähän tuli Maija Vilkkumaan lausunnoista. Varmasti johtuu siitä, että näkemyksemme ovat niin eri maailmoista. Ehkäpä tästä saadaan jonkinlainen klassikko aikaiseksi? Oman elämänsä pankkiiri vs yhteiskuntaan luottava taiteilija?

Vaatii älyttömästi rohkeutta lähteä toteuttamaan itseään ja ihailen suuresti Maijaa siitä, että hän on uskaltanut lähteä tekemään sellaista mistä todella nauttii. Tai kuten hän itse sanoi, ala valitsi hänet eikä toisin päin. Sen verran ymmärrän, että musiikkialalla ei ole helppo menestyä ja silti jokainen suomalainen tietää kuka on Maija Vilkkumaa.

Olen myös huolissani Maijasta, kuten hänen isänsäkin. Säästämisen avulla olisi mahdollista tasata musiikista tulevia tuloja, eikä tarvitsisi elää samanlaisessa epävarmuudessa. Pelkään kuitenkin, että Maija ei anna säästämiselle edes mahdollisuutta. Sellaisessa tapauksessa eläkevakuutuskin saattaa olla parempi vaihtoehto kuin, että ei varaudu lainkaan tulevaan. Varmasti tuo on ollut myyjälle hyvä bisnes, mutta on myös Maijan onni, että edes jotain menee säästöön.

Talous haltuun kirjoitti kesäkuussa siitä, miten sijoittamiseen voi löytää inspiraatiota yllättävästä suunnasta. Artikkeli tuli mieleeni kun mietin, mitä Maija Vilkkumaa voisi tehdä taloudellisen epävarmuuden lieventämiseksi. Ja merkittävää on se, että esimerkkiä voi katsoa samalla alalla toimivalta Apulannalta. Lisää Apulannan sijoittamisesta Nyt:stä ja Kauppalehdestä.

Taiteilija ja pankkiiri voivat kulkea käsikädessä.

Ajatusmaailman lisäksi toinen merkittävä ero meillä kahdella on se, että kun Maija laulaa, se täyttää areenat ja ihmiset kerääntyvät kauempaakin kuuntelemaan. Kun minä laulan, ihmiset joutuvat joko pakokauhun valtaan tai vähintään ovat kuolla myötähäpeästä.

Kultaisen keskitien metsästäjät

Keskustelun lopussa tuli myös puhetta siitä, että Maija ei ole varautunut eläkkeeseen mitenkään. Edes Teoston maksamista tuloista ei makseta eläkemaksuja. Oletuksena tuntui olevan se, että yhteiskunta kyllä pitää huolen eli kyllä muut hoitavat laskun. Tästä herää kysymys, että jos on mahdollista varautua eläkkeeseen, mutta ei sitä tee, niin onko se oikein?

Maija kuvailee tilanteen näin:

”Hyvinvointivaltion perusajatus on, että kerätään veroja ja maksuja. Nämä sitten jaetaan oikeudenmukaisesti, eikä niin että jokainen junailee itse ja on oman elämänsä pankkiiri. Se ei ole se yhteiskunta, joka tuo turvaverkon mistä itse nautin ja mihin koko mielenterveyteni perustuu”.

Vaan eipä mennyt kovinkaan kauan, kun Maija käänsi kelkkansa täysin. Hetkeä myöhemmin hän peräänkuulutti itselleen parempia verosuunnittelun mahdollisuuksia. Tästä artikkelista voisi äkkiseltään vetää sellaisen johtopäätöksen, että verotus on hyvä juttu, kunhan ei itse tarvitse niitä veroja maksaa. Lausuntojen ansiosta Maijalle myönnettiin myös päivän byrokraatti -palkinto.

Valitettavasti yhteiskunta ei toimi, jos kaikki ajattelisivat samalla tavalla.

Minä en halua elää yhteiskunnassa, missä oletetaan, että kyllä muut aina hoitavat laskun. Enkä varsinkaan yhteiskunnassa missä oletetaan, että muut hoitavat laskun ja vielä sen lisäksi peräänkuulutetaan lisää verosuunnittelun mahdollisuuksia itselle. Tähänkin pätee vanha yökerhosta tuttu sanonta – jos haluaa saada, täytyy myös antaa.

Tekopyhäksi en silti ala ja kaksinaamaisuutta on toki huomattavissa monessa meistä: Rakastamme muiden maksamia veroja, mutta omasta pussista menevät kirpaisevat.

Rakastamme muiden maksamia veroja, mutta omasta pussista menevät kirpaisevat. Klikkaa ja Twiittaa

Oman elämänsä pankkiirina toimiminen ei ole yhteiskunnan kannalta myöskään se paras ratkaisu, jos tuijottaa vain omaa napaansa. Ei voi ajatella vain itseään ja olettaa että kyllä kaikki muutkin osaavat, pystyvät ja haluavat säästää sekä sijoittaa. Huomionarvoista on se, että oman elämänsä pankkiirina toimiminen mahdollistaa sen, että voi keskittyä myös muiden auttamiseen, koska oma talous on hallussa. Lisäksi pankkiirien puolustukseksi on sanottava se, että sijoittaminen ei ole ”junailua”. Se ei ole keneltäkään pois, jos itse huolehtii omista rahoistaan.

Luovan alan palkkaan liittyviä ongelmia en tarkemmin tunne, mutta artikkelin perusteella kohtelu vaikuttaa epäreilulta. Jos kerran tavalliset ihmiset (tietyin ehdoin) ja urheilijat voivat laskuttaa tulonsa yritysten nimiin, niin kyllä sen pitäisi olla kaikille muillekin mahdollista. Ehkäpä aihe kaipaa lisää perehtymistä ja kommenteissa on jopa suotavaa minua sivistää.

Laillinen verosuunnittelu on jokaisen oikeus ja verojen kanssa voi elää, kunhan ne pysyvät kohtuullisella tasolla. Verosuunnitteluun palataan tulevaisuudessa tässä blogissa.

Minä itse on yhtä väärin kuin se, että kyllä muut hoitavat laskun. Todellinen helmi löytyy jostain pankkiirin ja taiteilijan välistä – sieltä missä kaikki panostavat yhteiseen päämäärään, mutta ovat myös valmiina tekemään kompromisseja sen eteen.

Mitä jos ei ole aikaa sijoittamiseen ja sijoitusten tutkimiseen?

Sijoittamiseen ei vaadita juurikaan aikaa, mutta markkinoiden voittamiseen ei välttämättä riitä edes kokonainen elinikä. Sen sijaan markkinoiden mukaan voi sijoittaa hyvin helposti. Oma valintani olisi laajasti hajautettu ja mahdollisimman edullinen passiivinen indeksirahasto tai vastaava ETF.

Sijoittamisesta on myös tulossa kokonaan oma tarinansa tulevaisuudessa.

Luotatko eläkelupaukseen?

Avoin keskustelu on hyvä lähtökohta, mutta pitää myös päästä puheista tekoihin. Tutkimukset näyttivät, että ihmisillä on luotto melko vähissä eläkejärjestelmää kohtaan. Ehdottomasti paras tapa palauttaa luottamus on tehdä sellaiset muutokset, joiden jälkeen ihmiset voivat taas luottaa.

Eläkejärjestelmään on luonnollisesti pakko palata ihan kokonaisen postauksen muodossa. Sain areenalla syljettyä suustani vain pienen murto-osan siitä mitä minulla on sanottavana. Ehkäpä vielä hetken aikaa saan nauttia eläkehaltioiden ja haltiattarien huomiosta, joten aiheeseen on tartuttava nyt kun se on tapetilla.

Ja ehkä saan annettua edes pienen sysäyksen siihen, että tehdään nykyisestä tai jopa uudesta vieläkin parempaa.

P.Ohatta kiittää ja kumartaa

Olen äärimmäisen kiitollinen, että sain kutsun tapahtumaan ja jos muille kyseessä oli normipäivä toimistolla, niin itselleni kokemus oli ainutlaatuinen ja pelkästään positiivinen. On uskomatonta miten voi tuntea itsensä niin tervetulleeksi täysin vieraiden ihmisten keskellä. Iso kiitos siitä menee eläkeyhtiöille, jotka onnistuivat luomaan mainion ilmapiirin ja pöhinän tapahtumalle.

Pidä kaima lippu korkealla!

Pakko antaa tunnustusta myös Pori kaupungille. Pori on siitä mukava kaupunki, että siellä saa parkkeerata auton aivan niin kuin lystää vain 45 eurolla!

Tapahtuman koko tunnelma ei ihan välittynyt Katsomon lähetyksen läpi, mutta paikanpäällä myös yleisö oli oikein mukavasti mukana menossa. Eikä haittaa, jos kukaan muu äitini lisäksi ei lähetystä katso. Itse kelaan sitä repeatilla koko loppu viikon. On uskomattoman hieno tunne, kun vieraatkin ihmiset tulevat jälkeenpäin puristamaan sinua kädestä, kiittämään ja kehumaan. Unohtamatta tietenkään positiivista palautetta täällä blogin puolella. Kaiken huipennus oli kuitenkin se, kun annoin ensimmäisen nimmarini (muuten kuin päivittäisen lounaan oston yhteydessä). Menin sen verran hämilleni, että en tiennyt kirjoitanko oman nimeni vai P.Ohatan.

Minä muistan päivän lopun elämääni, joten vilpitön kiitos siitä ihan jokaiselle.

Miten meni noin niiku sun mielestäsi?

Kuulisin mielelläni mielipiteesi artikkelista esimerkiksi kommenttien kautta. Mikäli koit artikkelin hyödylliseksi, ilahtuisin jos autat jakamalla sen eteenpäin ja tykkäät sivustani P.Ohatta myös Facebookissa. Twitteristä löydät minut kätevästi nimimerkillä @RahaPohatta.

Minun 60 sekuntiani kuuluisuudessa

Pohatta-julkkis

Pohatta-julkkisElämä on siitä erikoinen asia, että kaikki mitä teet tänään vaikuttaa myös tulevaan. Joskus se mitä teet voi tuntua kovin yksinkertaiselta, mutta siitä huolimatta johtaa varsin erikoisiin tapahtumiin. Jopa niin yksinkertainen asia, kun kaikenlaisen kuran kirjoittelu tietokoneelle voi johtaa seuraamuksiin. Nyt on päässyt käymään niin, että P.Ohatta nähdään maanantaina Porin keskustassa SuomiAreenan vieraana.

Tarina juontaa jo useamman kuukauden taakse jolloin syystä tai toisesta Tela Ry kiinnitti huomiota blogiini. Yhteistä minulla ja Telalla on se, että me molemmat olemme varsin kiinnostuneita eläkkeestä. Näkökulma ja mittakaava saattavat kyllä hieman erota. Pitkä tarina meni lyhyesti niin, että he kysyivät ja minä vastasin, joten torilla tavataan jo maanantaina.

Kun katsoo tapahtuman puhujalistaa, ei voi olla huomaamatta että melko nimekkääseen seuraan olen joutunut. Ei ole ihan joka päivä, kun pääsee samaan tapahtumaan henkilöiden kanssa joiden titteleitä ovat esimerkiksi presidentti, ministeri, mediapersoona tai oikeasti kova pisnesmies/nainen. Samassa keskustelussa kanssani eivät sentään kaikki edellä mainitut ole.

Itse osallistun eläkeyhtiöiden yhdessä järjestämään keskusteluun teemalla ”Kadonneen luottamuksen metsästys”. Muut samaan keskusteluun osallistuja ovat:

  • Tapio Pajuharju (Harvian toimitusjohtaja)
  • Riku Rantala (seikkailija)
  • Maija Vilkkumaa (muusikko)
  • Merja Ylä-Anttila (MTV Uutisten vastaava päätoimittaja)
  • Suvi-Anne Siimes (Telan toimitusjohtaja)

Jos joku kiinnostuu enemmän mistä on kyse, niin esimerkiksi näistä uutisista pääsee jyvälle:

Kuten arvata saattaa keskustelua on käyty esimerkiksi tuon MTV3 sivuilla olevan uutisen kommenteissa internetiin soveltuvalla tavalla. Yksi kommenteista nousi kyllä yli muiden.

”Luottamusta ei ainakaan lisätä sillä, että keskustelemaan on valittu näin yksinäkökantainen porukka!”

Kyllä meinasi olla naurussa pidättelemistä. Tai ehkä sitä ei voi enää sanoa pidättelemiseksi, jos makaa lattialla kippurassa ja nauraa keuhkoja pihalle. Luotan siihen, että kommentoijalla on sarkasmi vahvasti hallussa, koska mieleeni ei ihan heti tule se, että miten saataisiin vielä eroavampi joukko keskustelemaan aiheesta.

Ken oikein tarkkaan kolmosen uutisen luki, niin saattoi huomata, että eipä ole mennyt ihan putkeen oman etunimeni kanssa. No alkukirjain on kuitenkin sama, niin annetaan tämän mennä. Toisaalta jos julkisuudesta olisin kiinnostunut, niin varmaan myöskin kirjoittaisin omalla nimelläni P.Ohatan sijaan.

Olen otettu ja kiitollinen, että minut on kelpuutettu tällaiseen joukkoon. Mielenkiinnolla odotan mitä maanantai tuo tullessaan ja viikonloppu taitaa vierähtää taustatutkimusta tehdessä. Nyt sinulla on mainio tilaisuus laittaa kommenteissa tulemaan mielipiteitä, hyviä vinkkejä keskusteluun tai linkkejä lähteisiin keskustelun taustalle.

Jos joku sattuu paikanpäälle eksymään niin nähdään maanantaina Antinkatu 5:ssä klo 13:30. Saa tulla vetämään hihasta ja jauhamaan kakkaa, jos siltä tuntuu. Ilmeisesti tulossa on myös live streemaus ja tallenne Katsomoon, joten pitäkäähän peukkuja.

Mutta mitä me tästä kaikesta opimme?

Olkaahan lapset varovaisia, kun kirjoittelette omia ajatuksianne netin ihmeelliseen maailmaan – koskaan ei voi tietää mihin se lopulta johtaa.

Olkaa varovaisia blogien kirjoittamisessa - koskaan ei tiedä mihin se johtaa! Klikkaa ja Twiittaa

Kuulisin mielelläni mielipiteesi artikkelista esimerkiksi kommenttien kautta. Mikäli koit artikkelin hyödylliseksi, ilahtuisin jos autat jakamalla sen eteenpäin ja tykkäät sivustani P.Ohatta myös Facebookissa. Twitteristä löydät minut kätevästi nimimerkillä @RahaPohatta.

Vain luuseri ei pärjää aikuisena omillaan

Vain-luuseri-Pohatta

Vain-luuseri-PohattaMinä itse. Noin kolmen vuoden iässä se alkaa ja siitä lähtien on kunnia-asia selvitä omillaan. Auta armias, jos vielä aikuisiässäkin vanhempasi, isovanhempasi tai joku muu tuttava auttaa sinua elämässä eteenpäin. Kaikkein syövyttävintä ovat tietenkin rahalliset avustukset. Ne on syytä pitää visusti piilossa, että kukaan ei vain saa tietää. Olethan silloin muita huonompi – he kun tulevat omillaan toimeen, mutta sinä et.

Suomessa on niin vahva omillaan pärjäämisen mentaliteetti, että ei ole merkitystä, mikä sinut on saattanut huonoon jamaan. Vaikka olisit juuri valmistunut, työtön tai muuten vain pienituloinen, ei avun vastaanottaminen ole helppoa. Laura kertoi artikkelissa pienituloisen säästäminen siitä, miten avun vastaanottaminen saa kokemaan syyllisyyden tunteita, vaikka apu tulisi kuinka tarpeeseen. Syyllisyys nousee pintaan riippumatta siitä mistä apu tulee. Jopa omilta vanhemmilta vastaanotettu apu saa syyllisyyden tunteen aikaiseksi.

Syyllisyyden ja häpeän tunteeseen vaikuttaa se, että kokee jollain tavalla itse epäonnistuneensa ja aiheuttaneen oman ahdinkonsa. Eikä se ole mikään ihme, koska tällainen asenne tarttuu. Ulkopuolisen silmin katsottuna kyse on aina henkilön omasta viasta.

Jos et pärjää omillasi tai rahallisesti toimeentuleminen tuottaa vaikeuksia, aiheuttaa se häpeää. Häpeä on pelkoa siitä, että sinut hylätään. Luonnollisena seurauksena hävettävät asiat halutaan piilottaa. Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että ainoa tapa päästä eroon häpeästä, on jakaa se. Vain julkituomalla häpeän aiheuttaja, voidaan ongelmakohtiin löytää yksilön ulkopuolisiakin syitä.

Eroon syyllisyydestä

Syyllisyys ei auta asioiden korjaamisessa, eikä mennyttä kannata hävetä. Kaikkeen ei voi edes itse vaikuttaa. Omaan taloudelliseen tilanteeseen liittyvän häpeän ei pitäisi siirtyä avun vastaanottamiseen. Mitä, jos syyllisyyden sijaan avun vastaanottaminen voisi olla yksi parhaista kokemuksistasi?

Avun vastaanottaminen aiheuttaa häpeää. Klikkaa ja Twiittaa

Kuinka moni avunantaja toivoo, että avunsaaja kokee syyllisyyttä omasta tilanteestaan tai avun vastaanottamisesta? Ei yksikään! Avun antamisen ja vastaanottamisen ainoa tarkoitus on tehdä jokaisen elämästä parempaa. Lahja annetaan, jotta se toisi iloa tai apua lahjan vastaanottajalle. Parhaimmillaan se tarjoaa jopa uuden mahdollisuuden tehdä asiat paremmin.

Minä itse

Minä itse -asenne on erittäin vaarallinen lähtökohta, koska se ruokkii samaa asennetta ympärilleen. Ei tietenkään aina, mutta silti aivan liian usein. Sen sijaan, että autettaisiin toista, saatetaan helposti ajatella, että koska minä olen pärjännyt itse, niin myös sinun on pärjättävä itse. Fakta vain on se, että paska valuu aina jonkun nilkkaan ja elämässä nallekarkit eivät mene tasan – eivät lähtötilanteessa, eivät elämän aikana, eivätkä sen lopussa.

Totta kai saa olla ylpeä siitä, että on pärjännyt itse. Ja pitääkin olla! Mitä paremmin on pärjännyt ja mitä huonompi lähtötilanne on ollut, sitä suuremmasta saavutuksesta on kysymys. Vaan se ei oikeuta silti ajattelemaan, että kaikkien muidenkin pitää pärjätä omillaan, koska on itse pärjännyt.

Yhtä väärä ajatus on se, että koska minä en pärjää omillani, muiden on pakko auttaa minua. Elämässä on pakko tehdä vain kaksi asiaa ja kumpikaan ei liity suoraan auttamiseen – kuolla ja maksaa veroja. Toki veroissa on kysymys paitsi yhteiskunnan palveluiden ylläpitämisestä, myös jonkinlaisesta tulonsiirrosta. Niiden lisäksi toisten auttaminen on tässä maassa täysin vapaaehtoista, jos nyt ei ihan heitteillejätöstä puhuta. Edes vanhempien ei ole pakko tukea omaa aikuista lastaan ja esimerkiksi Osinkokuningas pohti tätä artikkelissaan pitäisikö vanhempien tukea aikuisia lapsiaan rahallisesti.

Oma häpeäni

Voisi kuvitella, että häpeän tunne liittyy vain siihen, että kokee epäonnistuneensa. Muutama päivä sitten huomasin itse tuskailevani samankaltaisen häpeän kanssa. Oman häpeäni aiheuttamiseen riitti pelkkä lahjan saaminen. Ja  vaikka sitä ei uskoisi, niin näköjään pelkästään lahjan saamiseen voi liittyä häpeän tunne. Ehkäpä se vain korostaa sitä, miten vahva oikeasti on täällä vallitseva omillaan toimeen tulemisen kulttuuri.

Ensimmäinen ajatukseni oli, että miten saan piilotettua tämän isoäidiltäni tulleen 3950 euron lahjoituksen kenenkään huomaamatta. Seuraava ajatukseni oli, että miten voin kirjoittaa uskottavasti blogia, kun saan tukea enkä edes pärjää omillani. Varmasti minut leimataan vähintään huijariporvariksi, koska en jokaista euroani ole ansainnut ahertamalla niska limassa pimeässä kellarissa.

Lopulta päädyin siihen, että moinen ajattelu pilaa auttamisen puolin ja toisin. Päätin, että jatkossa tunnen häpeän sijaan ainoastaan suurta kiitollisuutta jokaista lahjaa ja sen antajaa kohtaan.

Kylmä fakta on se, että jos en koskaan olisi saanut rahaa lahjaksi, ei minulla varmaan olisi myöskään osakesalkkua. Jos minulla ei olisi osakesalkkua, en olisi koskaan kiinnostunut sijoittamisesta. Jos en olisi koskaan kiinnostunut sijoittamisesta, ei myöskään P.Ohattaa olisi olemassa. Jos P.Ohattaa ei olisi olemassa, en varmastikaan voisi auttaa muita taloudenhallinnan haasteissa.

Koskaan en ole rahaa pyytänyt tai niillä kerskaillut. Sen sijaan olen ollut kiitollinen omasta lähtötilanteestani ja siitä, että sijoitusvarallisuuteni historia on alkanut jo ennen kuin olen ymmärtänyt asiasta hölkäsen pöläystä. Ehkäpä juuri näistä syistä olen pyrkinyt olemaan aina vain ahkerampi eläkekassan kartuttaja.

On jokaisen vanhemman oma valinta säästääkö lapselleen, mutta jos pystyy nipistämään kuukausittain edes vähän suoraan lapselle ja ylläpitämään tahdin koko lapsuusiän ajan, saa lapsi melkoisen etulyöntiaseman itsenäisen elämän alkaessa.

Kuinka paljon lapselle voisi säästää pelimerkkejä?

Nordnetin Martin Paasi heitti aikoinaan ilmoille hyvin mielenkiintoisen ajatuksen siitä, miten jokaisesta Suomalaisesta tulisi miljonääri eläkeikään mennessä, jos lapsilisät sijoitettaisiin osakkeisiin. Aikuisiän kynnykselläkin kasassa olisi jo muutaman kymmenentuhatta euroa. Verosuunnittelun näkökulmasta maksimi on 3999 euroa joka kolmas vuosi, jos haluaa välttyä kokonaan perintöverolta.

On mahdotonta sanoa, mikä olisi täydellinen pesämuna. Voisi kuvitella, että jos rahaa on niin paljon, että lapsen ei ikinä tarvitse edes ajatella työntekoa, kasvaa lapsesta helposti kiittämätön paskiainen. Toisaalta ilman minkäänlaista starttipakettia juuttuu nuori ihminen liian helposti siihen mentaliteettiin, että hän ei edes ansaitse vaurastua – riittää kun on leipää pöydässä ja pysyy hengissä.

Ei ole mitään väärää siinä, että tyytyy vähään, koska jokainen meistä kaipaa erilaisia asioita. Se on kuitenkin väärin, että kaikki eivät osaa, ymmärrä tai saa tehdä vaurastumiseen johtavaa valintaa.

Me muut

Lapset eivät usein ymmärrä sen lahjan arvoa, jonka nuorempana saavat, mutta jokainen aikuinen ymmärtää auttamisen arvon oli kyse sitten rahasta tai vaikka ajasta. Avun saaminen ja antaminen ovat yksi eniten elämässä iloa tuottavista asioista. Paitsi avunsaaja, myös auttaja voi saada omalle elämälleen suuremman merkityksen.

Kuten erään TV:ssä aikoinaan pyörineen mainoksenkin tunnusmusiikki kaikui: ”Jokainen joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa”. Uskon itse vahvasti tähän ajatukseen. Jos joskus on saanut apua, ymmärtää miten arvokasta se on ja varmasti pyrkii auttamaan myös muita. Takavuosina aiheesta on myös tehty mielenkiintoinen elokuva Anna hyvän kiertää. Tätä postausta varten googlaillessani silmiin osui myös jonkinlainen aate, joka noudattaa samaa kaavaa. Ilmeisesti myös Suomi on tässä ollut jossain määrin mukana, vaikka kyseinen päivä onkin itseltäni mennyt ohi.

Ehkäpä tässä ajatuksessa piilee vielä taikaa, jonka ymmärtää vain jos on joskus saanut apua.

Lopuksi

Epäonnistuminen ei ole häpeällistä, avun antaminen ei ole häpeällistä eikä edes avun vastaanottaminen ole häpeällistä.

Avusta kuuluu nauttia, sitä kuuluu arvostaa ja vaikka pakko ei ole, niin toivottavasti sen saa myös joskus antaa seuraavalle.

Kuulisin mielelläni mielipiteesi artikkelista esimerkiksi kommenttien kautta. Mikäli koit artikkelin hyödyllikseksi, ilahtuisin jos autat jakamalla sen eteenpäin ja tykkäät sivustani P.Ohatta myös Facebookissa.

Follow my blog with Bloglovin

Viimeinen tavallinen työpäivä

Näkemiin-työelämä-Pohatta

Näkemiin-työelämä-PohattaNyt se on sitten vietetty. Tänään oli näillä näkymin viimeinen tavallinen työpäiväni. Helposti voisi kuvitella, että päivä olisi ollut täynnä riemunkiljahduksia ja juhlintaa, mutta tilanne oli täysin päinvastainen. Vaikka kaikkeni yritin, niin jo aamusta oli tippa linssissä.

Vielä aamulla olin yhteiskunnan mallioppilas ja reippaana possuna kuljin kohti työpaikkaani, jossa tulisin täyttämään päiväni tekemällä tärkeitä asioita. Minä pitäisin yhteiskunnan pyörimässä. Nyt vähitellen alan ymmärtämään, että seuraavasta arkipäivästä lähtien olen hylkiö. Kun muut kunnon kansalaiset aloittavat maanantaiaamuna matkan kohti oravanpyörää, oma viikonloppuni vain jatkuu. Kun muut jatkavat työntekoa, minä istun yksin kököttämässä oman näyttöni ääressä.

Eläkkeestä ei voida tässä kohtaa puhua, mutta silti takaraivossa kummittelee samankaltaisia ajatuksia kuin sen oikean eläkkeen alkaessa. Mihin lähden aamulla, kun työ ei enää kutsu? Mistä löydän uusia sosiaalisia kontakteja työkavereiden tilalle?

Onneksi minulla on jo suunnitelma ja tiedän mitä tehdä.

En todellakaan kadu valintaani eli älkää ymmärtäkö väärin. Silti kannattaa pitää mielessä, että asioilla on aina kaksi puolta. Jokainen varmaan keksii vaikka kuinka monta asiaa mitä ei työelämästä tulisi ikävä, mutta tässä muutama asia joita minä jään kaipaamaan:

  • Sosiaalinen kanssakäyminen & työkaverit
  • Se tunne, että kuuluu johonkin
  • Yksinkertainen ja helppo ruokahuolto
  • Tuki ja nykyisten rutiinien tuoma turva
  • Säännöllinen ja varma palkka

Työpaikallani meitä oli noin 10 hengen porukka avokonttoriin ahdettuna. Kun viitenä päivänä viikossa vietät keskimäärin 8 tuntia joka arkipäivä samojen ihmisten kanssa, ei yksinkertaisesti voi olla tutustumatta kohtalotovereihinsa. Paitsi, että he olivat hyviä työkavereitani, on osasta tullut jo enemmän – he ovat ystäviäni. Enää en tule heitä näkemään yhtä usein ja täytyy tunnustaa, että ikävä iskee varmasti.

Siitä en nyt enää ole ihan varma, että onko tunne molemminpuolinen. Läksiäisiäni on nimittäin nyt juhlittu jo pidemmän aikaa.

Vähitellen herää kysymys, että kuinka innoissaan muut voivat olla päästessään minusta eroon?

Ensimmäisen kerran läksiäisiäni vietettiin noin kuukausi takaperin samalla kun muut juhlivat myös uuden kauden starttia. Olen aina tehnyt parhaani enkä ole koskaan kehuja työstäni kerjännyt, mutta ilahduin suuresti kun sain kuulla työkavereiltani, miten paljon olen onnistunut heitä auttamaan. Yritän ehdottomasti laittaa hyvän kiertämään mahdollisimman usein ja ehkä myös sinä voit tehdä samoin. Pienet ystävälliset sanat voivat joskus tuoda hymyn huulille vielä pitkän ajan kuluttua.

Olen muistanut kehua työpaikkani mainiota ruokahuoltoa jokaisen kuukausikatsauksen yhteydessä. Ei siis varmaan tule yllätyksenä, että myös työkaverini ovat huomanneet sikamaisen ruokahaluni (isohkot annokset). Olen saanut kuulla leikkimielistä naljailua ruokailutottumuksistani aamupalan, lounaan ja välipalojen yhteydessä. Läksiäisten yhteydessä pääsivät työkaverini yllättämään minut mitä mainioimmalla läksiäislahjalla.

Sain lahjaksi laatikollisen lempimyslipussejani! Kaikki eivät ehkä osaisi arvostaa, mutta minulle tuo on lähes täydellinen lahja. Selviän ainakin vähän aikaa hengissä myös nyt toimiston avaimen palauttamisen jälkeen (ensimmäinen pussi on jo korkattu). Täydellisen läksiäislahjasta teki kirjahyllyn täytteeksi saatu Jim Collinsin kirja Hyvästä Paras (From Good to Great), josta on toivottavasti apua uusissa seikkailuissani. Parempia lahjoja en olisi voinut toivoa!

Toisen kerran läksiäisiäni vietettiin eilen juhlalounaan muodossa (ravintola Gaijin). Ehkä ymmärrän nyt myös aavistuksen paremmin miksi ihmiset tykkäävät käyttää huomattaviakin summia ulkona syömiseen. Niin paljon en kuitenkaan ajatuksesta innostunut, että ihan heti menisin tekemään saman omaan piikkiin. Ehkä sitten eläkkeellä!

Tämä päivä oli sitten yhtä läksiäistä aamusta iltaan. Ehdin myös tekemään viimeiset työhommatkin. Ei ole niin helppoa lopettaa, ei edes viimeisenä päivänä. Nautiskelin työkavereiden seurasta viimeiseen asti, mutta lopulta oli aika poistua.

Kultakuumeen Tony Beetsin sanoin: ”When it’s time to go you gotta go”.

Vaikka ikävää iskee varmaan jo heti alkuviikosta, olen riemuissani, että saan vihdoin tehdä mitä haluan. Ensimmäistä kertaa aikoihin odotan maanantaita enemmän kuin perjantaita. Yleensä maanantaiaamuisin on tehnyt vain mieli kääntää kylkeä, mutta luulenpa, että tulevana en malta edes nukkua siihen asti, että kello minut herättää.

Toisaalta kaikki uusi on aina hienoa ja mahtavaa – ehkäpä keskiviikkoon mennessä tunnelma alkaa siirtymään enemmän realismin puolelle, mutta toivotaan että niin ei käy.

Tällä hetkellä perhoset ovat vallanneet vatsanpohjani ja kasvoilla on leveä hymy.