Yhteenveto 2013 – osa 1: varaudu mätkyihin

Vuosi 2013 on nyt eletty ja on aika tehdä yhteenveto vuodesta ja samalla varautua tulevaan.

Ensimmäinen puolikas vuodesta vierähti tiukasti koulun penkillä istuen ja samalla tuli tehtyä osa-aikaisesti töitä. Kesäkuusta lähtien olen ollut täysipäiväisesti töissä ja samoihin aikoihin päätin lähteä tosissani toteuttamaan haavettani aikaisesta eläkkeestä.

Päivätyön lisäksi tuloja syntyi sivutoimisesta yrittäjyydestä koko vuoden ajalta. Yrittäjyys oli viime vuoden valopilkku ja saavutin kaikkien aikojen ennätyksen sivutuloissa.

Ansiotulojen mediaanipalkan saavuttaminen jää tämän vuoden tavoitteeksi, mutta suhteellisen lähelle pääsin vain puolen vuoden täysipäiväisellä työllä.

Eläkekassan kerään pääasiassa indeksirahastoihin ja viime vuonna teinkin ensimmäiset rahastosijoitukseni. Kaikki rahastot ovat kasvurahastoja eli osingot kerryttävät pääomaa ja vältyn veroseuraamuksilta osuuksien myyntiin asti. Suorien osakesijoituksieni osinkotuloista sain onneksi maksaa verot.

Summasin tulot ja menot taulukkoon nähtäville. Taulukon tulot ovat bruttotuloja.

Kustannukset jäivät alle tulojen, mutta elin kuluneen vuoden silti reilusti yli varojeni. Osittain tarkoituksella, mutta osittain myös epähuomiossa. Suurin osa varoista meni sijoituksiin eli en varsinaisesti näitä tuhlannut, mutta velkaa onnistuin silti hankkimaan.

Tuloista syntyneet velat tulkitsen lähes ilmaiseksi lainaksi. Nämä huomioin jo tässä vaiheessa vuotta, jotta myöhemmin ei synny ongelmia. Näin edullisia ”lainoja” ei vain kannata maksaa pois, ennen kuin on aivan pakko.

Kolme konstia lähes ilmaisen lainan keräämiseen:

1. Aikaisemman työhistorian johdosta verokorttini ennakonpidätysprosentti oli aivan liian alhainen, enkä sitä itse korottanut. Tämän lisäksi aikaisemmin sivutuloni ovat olleet niin pienet, että niistä ei ole tarvinnut maksaa ennakkoveroja ja en tätä tehnyt vapaaehtoisesti. Saavutettu laina 4100 euroa.

2. Nettovuokratuloni ovat alle 7000 euroa, joten näistäkään en ole maksanut ennakkoveroja. Verottajan ohje vuokratulojen ilmoittamisesta. Saavutettu laina 400 euroa. 

Molemmat voisin maksaa ennakontäydennysmaksuina, mutta kun summa jää alle 4784 euron, en käytännössä maksa lainkaan korkoa. Verovelkaa eli mätkyjä sain kerättyä yhteensä 4500 euroa ja näistä ensimmäinen osa erääntyy joulukuussa 2014. Verottajan ohje ennakontäydennysmaksusta.

3. Nostin alkuvuonna opintotukea ja nämä täytyy maksaa ohjeistuksen mukaan takaisin 31.5.2014 mennessä, jotta vältyn koroilta. Saavutettu laina 1100 euroa.

Ilmaista velkaa kertyi yhteensä lähes 5600 euroa. Jotenkin tuntuisi älyttömältä maksaa näitä ”pikavippejä” pois etukäteen, kun sijoitusasuntolainojeni korot ovat reilusti suuremmat.

Täytyy vain muistaa huolehtia, että lyhytaikaisten lainojen erääntyessä minulla on rahat valmiina niiden maksuun.

2 vastausta artikkeliin “Yhteenveto 2013 – osa 1: varaudu mätkyihin”

  1. Mielenkiintoinen taktiikka. Jos ymmärsin siis oikein niin ei kannata ”jahdata” veronpalautuksia nostamalla veroprosenttia ylisuureksi vaan jos mätkyjä on tulossa ja omaa esimerkiksi asuntolainaa jossa korkoprosentti on yli 2% niin samantien antaa tulla mätkyjä kunnolla? Kunhan jää alle tuon 4784e summan jolloin välttyy kaikenlaiselta korolta kokonaan ja voi käyttää ”säästetyn” rahan vaikka asuntolainan ylimääräiseen lyhentämiseen?

    1. Tilanne on aina sitä parempi, mitä aikaisemmin rahat sää käteen. Eipä taida tuossa veronpalautusten jahtaamisessa olla tästä näkökulmasta mitään järkeä. Tämä on sama asia, kun antaisi valtiolle lainaa, jolle ei saa juurikaan korkoa. Parempi siis, että saa eurot itselle käteen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Voihan noista laittaa sitten halutessaa joulurahat sivuun tai käyttää vaikka korollisten lainojen lyhentämiseen. Näin rahat ovat käytössä jo vuotta aikaisemmin, kuin palautukset olisivat.

      ”Laina” on tosiaan ilmainen tuohon rajaan asti. Maksamalla esimerkiksi asuntolainaa saa tavallaan tuottoa ilmaiselle lainalle, kun pienentää asuntolainan korkoja. Tässä täytyy sitten vain muistaa olla tarkkana, että on rahat valmiina, kun mätkyt erääntyvät.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.