ASP-tili vai indeksirahasto?

Blogini saavutti viime viikolla historiallisen merkkipaalun, kun kaikkien aikojen ensimmäinen lukijakysymys saapui sähköpostiini.

”Olemme miettineet asunnon ostoa avopuolisoni kanssa noin viiden vuoden kuluttua. Itse olen tällä hetkellä vakituisesti töissä ja avopuolisoni opiskelee vielä vähän aikaa. ASP-tilille säästäminen toisi mukanaan merkittäviä etuja, mutta olisin toisaalta kiinnostunut sijoittamaan indeksirahastoihin. Tekisi mieli aloittaa indeksirahastoihin sijoittaminen jo nyt, mutta kannattaisiko tällä hetkellä tallettaa enimmäismäärä ASP-tilille ja aloittaa indeksirahastoihin sijoittaminen vasta asunnon oston jälkeen?”

Minne rahat kannattaisi tällä hetkellä laittaa? Oikeaa vastausta tuskin on olemassa. Kysymys herätti kuitenkin mielenkiintoni ja kun aloin sitä pohtimaan huomasin, että tässä voisi olla sopiva viikon aloituksen aihe.

Mikä on ASP-tili?

ASP eli asuntosäästöpalkkiotilin tarkoitus on tukea ensiasunnon ostossa. Tilille kerätään pääoma ensiasunnon ostoa varten. Kun on kasassa 10 % asunnon hinnasta, pankki myöntää lainan asunnon ostoon. ASP säästämisen etuja ovat esimerkiksi:

  • Valtion korkotuki 10v, kun lainan korko ylittää tietyn pisteen (3,8 %)
  • Koko säästöajan 1 % verovapaa korko talletukselle
  • Verovapaa lisäkorko 2- 4 % enintään viideltä vuodelta, kun asunto ostetaan
  • Valtion takaus asuntolainalle (50K)
  • Varma laina, kun ehdot täyttyvät ( *sekä normaalit luotonmyöntämisehdot)

KAIKISTA PANKEISTA EI SAA SAMOJA EHTOJA. Paras pankki tarjoaa 4 % lisäkoron viiden vuoden ajalta. Lisäkorkoa maksetaan kullekin talletuserälle. Lisäkorko maksetaan kerralla asuntoa ostettaessa, joten valitettavasti korkoa korolle efektiä ei synny. ASP-lainan voi nostaa eri pankista, kuin missä alkuperäinen ASP-tili on, joten lainaa nostettaessa kannattaa vertailla eri pankkien tarjoamat marginaalit.

Viiden vuoden aikana ASP-tilin ensimmäisen talletuksen tuottoa vastaavaan tuottoon päästäisiin 4,581 % vuotuisella pääomaan lisättävällä korolla. Ottaen huomioon, että kyse on verovapaasta ja lähes riskittömästä tuotosta, vaikuttaa ASP-tili suorastaan erinomaiselta sijoitukselta.

Entäpä sitten indeksirahastot? Riippuu paljon rahastosta, mutta käytetään vertailuna osakemarkkinoita, joiden keskimääräinen tuotto taitaa olla noin 8 %. Jos tästä joutuu vielä verot vähentämään, niin tuotto jäisi hieman ASP-tiliä paremmaksi, mutta merkittävästi isommalla riskillä.

Viisi vuotta olisi lyhyt aika sijoittaa osakemarkkinoille ja on hyvin epätodennäköistä, että tuotto olisi lähelläkään keskiarvotuottoa. Nopealla katsauksella Helsingin pörssin osakeindeksin viiden vuoden tuotto on 2000-luvulla ollut -52 % ja + 68 % välillä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ilman ennustajan lahjoja, ei viiden vuoden tähtäimellä kannata sijoittaa penniäkään osakemarkkinoille sellaisista rahoista, jotka tarvitsee asuntoon tai mihin tahansa muuhun käyttöön lyhyellä tähtäimellä.

ASP-tili näyttäisi paremmalta vaihtoehdolta, mutta sen ongelma on, että tuoton saa vain asuntoon käytettävälle rahalle. Asunto ei puolestaan ole lainkaan varallisuutta, joten siihen kannattaa nykyisellä korkotasolla sitoa mahdollisimman vähän pääomaa.

On syytä erottaa kaksi asiaa tosistaan; mitä tekisin nyt ja mitä tein aikanaan. Kun aihe oli minulle ajankohtainen muutamia vuosia sitten, avasin ASP-tilin Nordeaan, koska varallisuuteni oli aina ollut siellä. En ymmärtänyt, että kaikkialta ei saa samoja ehtoja. Säästin ASP-tilille erinäisiä summia rahaa sen kummemmin asiaa miettimättä. Vuosineljännekset tulivat täyteen, tilille kertyi mukava potti ja sillä olisi ostanut ensiasunnon.

Päätin kuitenkin vetää lisäkorot ja edut pöntöstä alas lopettamalla ASP-tilin ja ostamalla sen sijaan sijoitusasunnon numero 1. Asunto ei todellakaan ole ollut menestys, vaan paratiisissa on ollut ongelmia. Tällä hetkellä asunto 1 on myynnissä. Todennäköisesti tuotot päätyvät hyvin lähelle nollaa tai pahimmillaan jopa tappiolle, joten sijoituksena tuo on ollut täysi susi.

Älkää siis ainakaan tehkö niin kuin minä tein. Toisaalta asuntosijoitus olisi voinut mennä paremminkin. Asuntoon voisi sijoittaa varoja, jotka tarvitsee oman asunnon ostoon 5 vuoden kuluttua. Kun asunto vaihdetaan asuntoon, on markkinariski melko pieni. Varsinkin vaihdettaessa pienempää asuntoa isompaan, mutta riski on silti reilusti ASP-tiliä suurempi.

Mitä P.Ohatta tekisi nyt? Ratkaisu on yksinkertainen. Säästäisin mahdollisimman nopeasti ASP-tilille minimi summa, jonka tarvitsen riittävän lainan saamiseen. Säästämiseen menisi alle vuosi ottaen huomioon, että tilille kannattaa tallettaa korkeintaan 14 500 euroa. ASP-tilin talletusrajoista johtuen alkaisin sijoittamaan indeksirahastoihin välittömästi ensimmäisestä vuosineljänneksestä lähtien. Sijoittaisin vain sellaisia rahoja, joita en uskoisi tarvitsevani ainakaan 10 vuoteen.

Pienemmillä tuloilla ja vähemmän extremellä säästämisellä lähtisin yhä siitä, että ensin asunto ja vasta sitten indeksirahastot. Omistusasunto on pidemmän päälle parempi ratkaisu. Asuntoon käytettäville rahoille paras paikka on ASP-tili ja hyvin pitkäaikaisille säästöille puolestaan indeksirahasto.

Toivottavasti pohdinnoistani on apua kysyjälle. Jokainen tekee omat ratkaisunsa ja ne joko onnistuvat tai sitten niistä oppii. Blogin valistuneet lukijat ovat varmasti pohtineet samaa aihetta, joten toivottavasti mahdollisimman moni jakaa omat neuvot ja kokemukset kommenteissa.

Edit 4.8. Kommenteissa Pankin täti kertoo, että korko maksettaisiin kerralla viiden vuoden aikana säästetyn summan päälle, eikä viiden vuoden ajalta kullekin talletuserälle. Jos pankkisi toimii näin, todennäköisesti kannattaa vaihtaa pankkia. ASP -tiliä avatessasi kannattaa selvittää mikä on pankin käytöntö ja huomioida asia etsiessä parasta kokonaisuutta.

18 vastausta artikkeliin “ASP-tili vai indeksirahasto?”

  1. ”tilille kannattaa tallettaa korkeintaan 14 500 euroa.”

    Mielestäni koron saa myös muusta talletetusta pääomasta, jotka menevät yli tuon summan. Itse suosisin pelkästään ASP-säästämistä, koska riski käytännössä olematon (Valtion kaatuminen). Molemmille omat tilit siihen hommaan, jotta ei tarvitse sitten mahdollisen eron tullessa rueta niitä osittelemaan. Tylsäähän se varmasti on, mutta viisasta.

    1. Kiitos kommentista! Varmasti koron saa myös ylimenevästä summasta, jos kaiken käyttää asunnon ostamiseen. Itse sitoisin asuntoon vain minimi määrän omaa pääomaa ja se olisi enintään 14 500 euroa eli 10 % enimmäislainan määrästä 145 000 euroa. Jos lainaa tarvitsee vähemmän, niin luonnollisesti tilille talletettava summa putoaa.

  2. Hei,

    me oltiin tyttöystävän kanssa liian laiskoja säästämään rahoja tuonne asp tilille. Loppupeleissä saatiin säästettyä 1500€ kumpikin omille tilillemme ja sitten otettiin lainaa 95% asunnon arvosta. Loput rahat kaivoimme jostain.

    Jotenkin osakesijoittaminen vei aina mukanaan eikä tuonne asp tilille sitten tullut juuri mitään säästettyä. Nyt on kuitenkin asunto alla, mutta hiukan enemmän velkaa =)

  3. Korjaisin muutaman virheellisen tiedon jutustasi.

    ”Varma laina, kun ehdot täyttyvät”
    -Näin ei todellakaan ole, vaan normaalit luotonmyönnön ehdot tulee täyttyä, jotka ovat joka pankilla hieman erilaiset. Tulojen tulee siis olla myös riittävät näiden säästöjen ohella, luottotiedot kunnossa jne.

    ”Paras pankki tarjoaa 4 % lisäkoron viiden vuoden ajalta. Kannattaa huomata, että lisäkorkoa ei lisätä vuosittain pääomaan, vaan tämä maksetaan kerralla, kun asunto ostetaan.”
    -Kun asunto ostetaan, tulee 4% korko 5v. aikan säästetyn säästetyn summan päälle. Esim. säästössä 10.000e, lisäkorko 400e. Ei siis 400e x 5 jos rahat kerätty viidessä vuodessa tai 4% vuosittain kerätystä summasta säästövuosien määrällä kerrottuna.

    Terveisin pankin täti 🙂

    1. Kiitos korjauksista! Itse sain ensimmäiseen kohtaan hieman erilaisen käsityksen aikanani omasta pankistani, mutta tuo kuulostaa kyllä täysin loogiselta.

      Toisesta kohdasta olen kanssasi mukisematta täysin samaa mieltä. Kiitos vielä kerran ja täytyypä päivittää postausta!

    2. Tuosta lisäkorosta liikkuu monenlaista käsitystä. Nordean asp-ehdoissa asia muotoillaan näin:

      ”Pankki maksaa tilillä oleville varoille asuntosäästöpalkkiosopimuksessa sovitun suuruisen lisäkoron. Lisäkorkoa maksetaan tallettamisen aloittamisvuodelta ja tämän jälkeen enintään viideltä kalenterivuodelta.

      Lisäkorkoa hyvitetään kunkin talletuserän tallettamisesta ensimmäiseen nostoerään saakka sitä vuosittain pääomaan lisäämättä.”

    3. Kiitos tiedosta! Näin olin alunperin muotoillut postauksen ja tämän käsityksen sain aikanaan juuri Nordeasta. Eipä olisi ihan mukisematta kannattanut ottaa edellistä korjausta huomioon, vaan luottaa siihen että omat kotiläksyt on tehty. Toisaalta itselläni ei ole tietoa, että pankin tätikään olisi väärässä. Tämä vain vahvistaa sitä, että pankkien välillä on eroja ja vertailu todella kannattaa.

    4. ASP-tileissä tosiaan pankkikohtaisia eroja. Eipä kannata ottaa aspia ainakaan tuolta edellä mainitulta pankin tädiltä. Tuossa esimerkissä 10 000 € säästölle saisi viiden vuoden ajalta vain 400 € lisäkorkoa. Ei siis edes inflaation verran! (jos talletus tehty etupainotteisesti) Danskessa ok ehdot aspiin, kannattaa tsekata.

  4. Lisäisin tähän juttuun vahvan, lähes varman mutu-tietoni, jonka mukaan kaikkia asp-tilin säästöjä ei ole käytettävä asunnon hankintaan (ainoastaan 10 % kauppahinnasta), mutta lisäkorko kuitenkin lasketaan koko tilin saldolle. Tässä tilanteessa asp-tiliä parempaa säästökohdetta ei olekaan, jos on lähes varmasti asunnon asp-lainaehdoilla viiden vuoden kuluttua ostamassa.

    1. Kappas! Tuo oli itselleni tuttua, että koko säästettyä summaa ei ole pakko käyttää asuntoon, mutta se että lisäkoron saisi koko summalle olisi kyllä upea juttu. Tässä voidaan jo puhua ilmaisesta lounaasta!

    2. Tarkistin asian vielä luottopäälliköltä, joka taas oli asian valtionkonttorilta tarkistanut. Eli asia on niin kuin muistelin eli lisäkoron saa koko asp-tilin loppusaldolle, vaikka siitä käyttäisi ainoastaan pakollisen 10 % asunnon hankintaan. Tämä tarkoittaisi sitä, että asp-tilille kannattaa laittaa kaikki rahat kiinni, mitä ei ole ennen asunnonhankintaa käyttämässä, muistaen toki maksirajan 3000e/vuosineljännes.

    3. Täytyi itsekin vielä asiaa tutkia ja valitettavasti sain erilaisen tulkinnan sekä pankista, että valtionkonttorista. Ainoastaan asuntoon käytettävälle rahalle voi saada ASP:iin kuuluvat etuudet. Kaunis ajatus, mutta ei tuo taida kuitenkaan onnistua.

    4. Olisi kuulostanut todella utopistiselta saada kaikelle säästämälleen rahalle 5% verotonta korkoa. Tuohon kun opiskelija olisi tyrkännyt nollakorkoiset opintolainat ja kaikki muut ylimääräiset rahat niin valmistuessa voisi lähes nauraa matkalla pankkiin.

  5. Kävin tänään avaamassa OP:ssa ASP-tilin ja tarjosivat siihen suoraan 4% lisäkoron. Siirsin tosin kaikki tilini ja asiointini samalla OP:sta toiseen, mutta kumminkin. Toisaalta sopimusta tehdessä tehtiin hyvin selväksi että tuo lisäkorko maksetaan ainoastaan sille summalle joka kattaa 10% asunnon hankintahinnasta. Eli sinne ei kannata säästää 5v aikana 50 000€ ellei aio ostaa 500 000€ asuntoa, koska jos ostaakin 200 000€ asunnon saa lisäkoron ainoastaan 20 000€ summalle. Selkeänä ehtona oli myös että laina pitää sitten ottaa heiltä ja jos sitä ei oteta riippuu ihan siitä toisesta pankista maksavatko lisäkorkoa ollenkaan.

    1. Mielenkiintoista olisi tietää, kuka tuon lisäkoron pankeille sitten käytännössä kustantaa?

      Pankkihan saanee sitten omansa pois kun säästötavoitteen täyttyessä asuntolaina otetaan ja aletaan maksaa pankkilainan korkoja pois.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.