Muuttaminenko kallista?

Täytyy sanoa, että asunnon vaihtaminen pienempään on hieno keksintö.

Neliöitä on lähes puolet vähemmän kuin edellisessä, joten yhtä suuresta osasta tavaraa piti myös päästä eroon. Tarkoitus oli, että vanhoja tavaroita saisi myytyä mahdollisimman paljon ja että ne asiat mitä pitäisi hankkia uuteen kotiin ostettaisiin käytettynä.

Myyntiin lähti esimerkiksi nojatuoli, senkki, kirjoja, työpöytä, astioita, lasiesineitä, vaatteita ja tauluja. Turhien tavaroiden myymisestä tulot yhteensä noin 1045 euroa.

Myymättä jäivät työtuoli ja vanha sänky. Nämä eivät kelvanneet edes Kierrätyskeskukseen. Työtuolista keräsin käyttökelpoiset osat talteen ja loput tuolista meni kätevästi sekajätteeseen. Sängyn purin myös osiin. Metalliosat sai heittää maksutta Sorttiin, kangasosat energiajätteeseen ja puuosista tuli uuden asunnon varastoon hyllyt.

Suurin hankinta uuteen asuntoon oli parvisänky. Onni kuitenkin potkaisi ja saimme aivan tuliterän maksutta tori.fin kautta. Tässä säästyi monta sataa euroa. Patjan jouduimme kuitenkin hankkimaan ja siihen hurahti 120 €.

Lisäksi uuteen asuntoon hankittiin pari mattoa, kolme hyllyä, peili, naulakko, ruohomatto ja joitain taloustavaroita. Matot löytyivät käytetettyinä, mutta voimien ehtyessä loput tavarat tuli haettua Ikeasta. Hintaa kertyi yhteensä 200 euroa.

Muita kustannuksia olivat auton bensakulut ja muutama viinipullo, jotka menivät muutoapureille kiitokseksi.

Tulot 1045€, menot 320€ ja risat, nettovoitto yhteensä noin 680 euroa.

5 vastausta artikkeliin “Muuttaminenko kallista?”

  1. kröhöm…
    Siis jos puhutaan nyt omistusasumisesta, niin unohdit täysin välittäjän perimän välityspalkkion sekä varainsiirtoveron. Noista tulee niin iso paukku, että muuttamista kannattaa venyttää todella pitkälle

    1. Olet aivan oikeassa, tosin tämä taitaa olla tulkinta kysymys. Sinun logiikallasi unohdin myös asunnon hankintahinnan, johon varainsiirtovero lasketaan. Välittäjän palkkion maksaa myyjä, joten tässä olen korkeintaan välillisesti ollut osallisena.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.