Kuukausikatsaus 8 2016 – 222 282

kuukausikatsaus-tulot-menot-varallisuus-tunnusluvut-minEläke on jälleen yhden kuunkierron lähempänä ja on aika tehdä katsaus kuukauden tapahtumiin. Jotta löydän perille ja tiedän mitä olen matkalla tehnyt, kerään joka kuukausi mustaa valkoiselle tuloista, menoista, varallisuudesta ja muista tapahtumista. Kuukausikatsauksen alussa on kerrottu tarkemmin ilmoittamistani luvuista. Tällä hetkellä kuukausikatsaukset sisältävät vain henkilökohtaiset lukuni yhden hengen taloudessa.

Tulot, menot ja säästöprosentti 08 / 2016

  • Nettotulot 2366 €
  • Kustannukset 626 €
  • Säästöprosentti 73,5 %

TULOT & MENOT

Kuukauden aikana ansiotuloja kertyi 2289 euroa ja osinkoja 77 euroa.

Henkilökohtaisten tulojen lisäksi kerrytän sivutuloja yhden miehen osakeyhtiöni nimiin. Raportoin yrityksen tulot tilinpäätöksen yhteydessä vuoden lopussa.

Kustannukset_8_2016

Olin elokuussa pari viikkoa lomalla, mutta tämä ei juurikaan näy kuluissani. Lyhyt visiitti Tallinnassa riitti tällä kertaa tyydyttämään matkustushaluni. Muut kulut menivät vaatekaapin täydennykseen ja idiotismia oli heinäkuussa hankkimani parkkisakon erääntyminen maksuun. Päätökseni nauttia joka työpäivä lounas työpaikan ravintolassa näkyy selkeästi ravintolakuluissa.  Autoa minun on mahdollista käyttää polttoaineen hinnalla, mutta omaa en omista. Lisäksi asuntolaina on vielä lyhennysvapaalla, mutta syyskuussa tulee taas paluu arkeen tältä osin.

VARALLISUUS & TUNNUSLUVUT

Alla nykyinen varallisuustilanne ja vertailu edelliseen kuukauteen.

varat-ja-velat_8_2016

Merkittävin muutos varoissa ja veloissa oli kuukauden aikana tekemäni rahastojen tasapainotus. Lisäksi automaattisijoitukset menivät suunnitelmani mukaan eli Seligsonin rahastohankintoihin lähti vakiosumma 500 euroa sekä omissa, että yritykseni nimissä.

Nettovarallisuuteen huomioin kaiken omaisuuden, jonka arvon oletan vähintäänkin säilyvän. Sijoitusvarallisuudesta olen vähentänyt käteisen, oman asunnon ja asuntooni liittyvän velan. Sijoituksissa ei ole lainkaan velkavipua käytössä. Eläkekassa vuosina on laskettu jakamalla sijoitusvarallisuus edellisen 12 kuukauden kulujen keskiarvolla. Se kuvaa hyvin yksinkertaistettuna sitä kuinka monta vuotta pystyisin elämään nykyisellä eläkekassallani.

tunnusluvut_8_2016

Edelliseen kuukauteen verrattuna nähtävissä on pientä muutosta oikeaan suuntaan.

MUUT TAPAHTUMAT

Lomailut on lomailtu, mutta paluu arkeen ei ollut omalla kohdallani kovin helppo. Ensimmäisenä työpäivänä jouduin poistumaan suhteellisen aikaisin, kun työpisteellä istuminen aiheutti melkoista hengenahdistusta. Toisena päivänä iski sitten flunssa kimppuun ja pari päivää meni vuodepotilaana. Näistä on nyt jo toivuttu ja arki alkaa taas maistumaan. Onneksi epätoivo oli vain tilapäistä ja homma rokkaa taas vanhaan malliin!

Olen kiitollinen siitä, että olen saanut viimeaikoina harjoitella julkista esiintymistä ja pääsääntöisesti esiintymisiä on voinut pitää jopa onnistuneina. Elokuun lopulla vierailin Huomenta Suomessa keskustelemassa kotitalouden budjetista. On erittäin mukava huomata, että henkilökohtaiseen talouteen liittyvä keskustelu lisääntyy myös valtamedioissa.

Seuraava vierailu mediassa meni syyskuun puolelle, mutta otetaan se tähän samaan ajankohtaisuuden johdosta. Kävin kääntymässä Radio Rockin Korporaatiossa (podcast). Tämä on ollut ylivoimaisesti haastavin tilaisuus mihin olen osallistunut ja jälkikäteen tulvii aina mieleen ajatuksia siitä mitä kaikkea olisi voinut sanoa paremmin. Voin vain todeta, että ei ole niin helppoa muotoilla sanojaan suorassa lähetyksessä. Lisää haasteita tuotti se, että olin vakikasvoihin nähden aika eri linjoilla raha-asioista. Tästä johtuen pitäisi saada aikaiseksi parempia keskusteluita, mutta tällä kertaa varsinkin alku oli aika tahmea. Tämä on tietysti vain omaa tyhmyyttäni, koska kysymykset ovat olleet tähän asti joka kerta hyvin samankaltaisia. Ehkäpä olen liian ankara itselleni. Taitaa luonteessani olla sellainen ominaisuus, että haluan aina tehdä asiat paremmin.

Jatkoa varten tein itselleni muistilistan:

  1. Muista, että valtamediassa suurin osa katsojista/kuulijoista on aina uusia, joten kerro perusasiat selkeästi: Eläkkeen resepti on yksinkertainen, kulutan vähemmän kuin ansaitsen ja sijoitan erotuksen. Sijoittamisen teen säännöllisesti ja automaattisesti kuukausittain passiivisiin indeksirahastoihin (pääasiassa).
  2. Vasta taustan jälkeen peliin klassikko esimerkki ja kokonaan yhteen putkeen, jotta ajatus ei katkea.
  3. Mieti etukäteen, mikä on se viesti minkä haluat sanoa: Säästäminen on mielenkiintoista ja se tuo lisää sisältöä elämään – kyse ei ole luopumisesta tai siitä, että ei olisi varaa ostaa.
  4. Muista nauttia! Jokainen tilaisuus on mahdollisuus.

Lopuksi

Julkisuus on kaksijakoinen asia. Osa teistä lukijoistani on ollut iloinen puolestani. Toisilla taas on varmasti jo sellainen tunne, että olisi aika palata takaisin asiaan. Sen verran voin paljastaa, että jotain iloa julkisuudesta tulee olemaan myös teille. Näkyvyyden myötä sain muutaman mielenkiintoisen yhteydenoton ja olen istuskellut kahvikupin ääressä korvat kuuntelusta punoittaen. Näistä keskusteluista pyrin muodostamaan artikkeleita aikataulun salliessa. Inspiraatiosarja tulee täydentymään uusilla kertomuksilla ja Lauran tarina saa rinnalleen uusia, täysin erilisia artikkeleita.

Vaikka hauskaa on ollut, niin eiköhän tällä kertaa julkisuus riitä. Kaikki olennainen on tullut kerrottua suurelle yleisölle jo useampaan kertaan. On suhteellisen kuluttavaa ravata siellä täällä varsinkin, kun itse stressaan tilaisuuksista aina muutaman ylimääräisen päivän. Nyt näyttäisi rauhoittuvan ja hyvä niin – ehtiipähän taas rauhassa kirjoitella mitä mieleen juolahtaa.

Kuulisin mielelläni mielipiteesi artikkelista esimerkiksi kommenttien kautta. Mikäli koit artikkelin hyödylliseksi, ilahtuisin jos autat jakamalla sen eteenpäin ja tykkäät sivustani P.Ohatta myös Facebookissa. Twitteristä löydät minut kätevästi nimimerkillä @RahaPohatta. Voit myös tilata tulevat artikkelit sähköpostiisi liittymällä sisäpiiriin.

19 vastausta artikkeliin “Kuukausikatsaus 8 2016 – 222 282”

  1. Taas onnistuit punnertamaan plussalle, hienoa! Tuli mieleen kysymys tuosta kohdasta lainan lyhennys ja kulut (88€). Miten noin pieni lyhennyserä kuukausittain? Eikö tuossa ole vain pelkät korot?

    Itse olen katsonut kaikki lähetykset. Mielestäni olet kehittynyt puhujana mutta muista nyt että korporaation poikien kanssa kuka tahansa olisi häsessä =D Mutta juu siinä olen samaa mieltä että säästämisvinkkei on tulvinut joka tuutista ja ainakin meillä töissä alkaa ihmiset jo valittaa kun koko ajan puhutaan samasta aiheesta.

    1. Pelkät korothan tuossa on, mutta mulla kuuluvat samaan kategoriaan niin en ole alkanut otsikkoa vaihtmaan. Tekstissä on kyllä kerrottu, että laina on lyhennysvapaalla.

  2. Siinä vaiheessa kun ihmiset alkavat valittaa liiasta saman aiheen jauhamisesta on tosiaan hyvä kohta rauhoittua ja palata oman sorvin äärelle ja omaan piiriinsä. Ne, jotka ovat asiasta kiinnostuneita on todennäköisesti jo kiinnostunut.

    Minustakin tuntuu välillä siltä, että olen jo samat asiat kertonut niin moneen kertaan, että pidän joitain kohtia selviönä kaikille. En osaa välttämättä huomioida uusia kuulijoita. Silloin on hyvä vetäytyä hetkekesi piiloon ja perusasioiden äärelle (mikä itsessään ei ole aina helppoa!).

    Odotan mielenkiinnolla mitä Vieraskynäilyt pitävät sisällään. Ne ovat varmasti hyvää virkistystä blogiin 🙂

    1. Taidat olla oikeassa, että eiköhän tässä ole jo mukaan tarttuneet ne ketkä ovat kiinnostuneita. Ja siinä vaiheessa kun itse kyllästyy niin varmaan moni muukin alkaa puutua.

  3. En tiedä meneekö ilkeilyn puolelle, mutta kuten huomaamme, sinulta puuttuu kulutuksestasi kohta 195 euroa huvituksiin (esimerkiksi juuri se auton vuokraus). Tässä on juuri se epäsuhta, joka aiheutti närkästystä lukijoissa. Normaalibudjettiin suhteutettuna tuollainen lisäys on aivan valtava, kuten varmaan itsekin näet. Selkeästi vain viestintä kuntoon sen suhteen, että mikä on sponsoroitua ja miten mahtavaa on päästä ilmaiseksi tekemään ja että olet ottanut sellaisen linjan blogin suhteen. Se haittaa ainakin minua paljon vähemmän kuin se, että tulee olo, että blogaaja yrittää huiputtaa minua.

    1. Hmm… Jotain täytyy olla vinossa, jos muut alkavat sanelemaan sitä mikä mahtuu mun budjettiin ja mikä ei. Ehkäpä tässä on nyt iso kuva unohtunut, mutta palailen siihen myöhemmin.

      Huiputtaminen on kyllä ehkä vähän ylilyönti, jos ihan selkeästi kerron että onnistuin keikalla tienaamaan ja kategoria on sponsoroitu. Huiputtamisen näen enemmän tarkoituksellisena toimintana, mutta siitä ei ollut kyse. Sen sijaan olen aivan samaa mieltä, että opiksi pitää ottaa ja laittaa viestintä kuntoon!

      1. Tarkoitukseni ei tietenkään ole sanella kuinka budjettisi tulisi olla, vaan tuoda esille se ristiriita, joka herää lukijan mielessä. Konkreettisena ideana voisin esittää, että toisit esille aiempia kertoja kun olet päättänyt nauttia elämästä ja käyttää rahaa johonkin mukavaan.

        Huiputtaminen on puoleltani huono sanavalinta. Tarkoitan siis, että se oli ensimmäinen tunne mikä viestinnästäsi voi tulla ja kun pitkäaikaisellekin lukijalle yllätyksenä yhtäkkiä onkin sponsoroitu juttu (jota ei sellaiseksi heti tajua, ja tällöin ensifiilis jää huonoksi). Selvästi haluat pelata avoimin kortein, joten olen varma että pystyt viestimään jatkossa onnistuneesti.

    2. Pohatta mainitsi Tesla-tekstissä että ei autoa vuokrannut vaan jopa tienasi vähän. Lisäksi kategorioissa oli maininta sponsoroinnista. Uskaltaisin väittää että tämän kaverin tulot ja menot on pennilleen rehellisiä näissä kuukausikatsauksissa.

    3. Kylläpä on ihmiset herkkiä vetämään herneet nenuun. Itse olen ymmärtänyt että herra Pohatan on tarkoitus tavoitelle eläkkeelle jäämistä (niin halutessaan) 35 ikäisenä ja ainut mikä tähän lopputulokseen johtaa, on positiivinen ja tuottava kassavirta. Tulee se kassavirta, sitten osakkeista, rahastoista, työstä, blogista tai vaikka sponsorihommista, niin aivan sama.
      Tsemii Pohatalle!

  4. Moro!
    Ite oon just aloittanu opiskelut ja ylimääräistä varallisuutta noin 15k. Vieläkö pidät hyvänä vaihtoehtona aloittaa asp-sijoittamisen ja laittaa sinne mahdollisimman paljon?
    Itsellä menee myös nordnetin etfiin n.250/kk

    1. Hola! En lähtisi ihan heti puhumaan ASP-sijoittamisesta. Tuo on hyvä tapa säästää omaan asuntoon, jos on laskutehtävät tehnyt omistusasuntoon päätynyt. Pitkällä aikavälillä tarkasteltaessa lähtisin ehkä ennemmin siitä, että minimi asuntoon kiinni ja loput muihin sijoituksiin.

      Toki, jos velka rasittaa takamuksessa (esim. itse en velasta juuri perusta) niin mikään ei estä laittamasta maksimia ASPiin. Taloudellisesti ajatellen sijoittaminen olisi todennäköisesti parempi vaihtoehto, mutta pitää valita se mikä passaa omaan luonteeseen.

  5. Terve, mitä mieltä oot OP:n indeksirahastoista? Aloitin säästämään niihin muutama vuosi sitten ja nyt on ~10k sijoitettuna. Oon tässä nyt kuitenkin miettinyt ETF-rahastoihin sijoittamista niiden pienempien hallinnointipalkkioiden vuoksi, tosin saahan OP-rahastoista bonusta joka tavallaan pienentää niiden 0,75% kuluja… Jos alan säästää kuitenkin ETF:iin, niin kannattaisikohan nuo OP:n rahastot lunastaa vai antaa niiden olla. Osa on plussalla ja toiset tappiolla tällä hetkellä.

    1. Sen verran mitä OP:n rahastoja tutkin, niin pidin niitä liian hintavina. Sitä puolta en tutkinut, että kuinka paljon vaikuttavat bonuksiin.

      Kannattaa laskea, että kuinka paljon ja kuinka kauan ajattelit rahastoihin sijoittaa sekä miten arvioit niiden arvojen kehittyvän. Tämän perusteella saat arvauksen kuluista. Vertaa sitä sitten edullisemmalla kululla tehtyyn laskelmaan ja katso mikä on ero. Suoraan vastausta ei valitettavasti löydy.

  6. Säästämisprosenttisi ovat kyllä lähes poikkeuksetta aika hurjia. Olen itselleni asettanut tavoitteeksi, että muutamaa isompikuluista kuukautta lukuunottamatta, yritän pitää kuukausisäästöprosenttini yli 60%. Se on jo vaikeaa, enkä usko, että olen kertaakaan päässyt vielä 70% paremmalle puolelle. Vielä kun tulee ostettua lentoliput jenkkeihin tässä kuussa, tietää jo valmiiksi, että koko kuukausi on säästöprosentin osalta pilalla, vaikka matkaakin odotan kuin kuuta nousevaa.

    Pitänee myös itsekin vaihtaa kvartaaliseurannasta kuukausiseurantaan, koska kuukausitasolla blogin seuraaminen on erittäin mukavaa etenkin kun itselläsi on aina tämän tarkalleen sama muoto. Saatan ottaa mallia enemmän tai enemmän 😉

    1. Kyllä se säästöprosentti siitä tasoittuu, kun lainan lyhennykset jatkuvat. Säästöprosenttia ei paljon kannata surra, jos hyvä reissu on tiedossa!

      Ja siitä vain mallia, jos sopivalta tuntuu!

  7. Saako muuten kysyä mihin seligsonin rahastoon/rahastoihin sulla menee kuukausittain tuo 500+500? Itteäni kans houkuttaa tuo eläkesäästäminen, vaikka ikää on vasta 22. KK-säästöä oon miettiny täs jonki aikaa. Kun kaikki kysyy miksi säästän, vastaan säästäväni ensimmäistä miljoonaani. Ja sitten he kysyvät entäs sen jälkeen, niin sitten säästän toista miljoonaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.