P.Ohatta <3 Radio Rock (5.9. klo 9)

Radio-Rock-PohattaEi tarvitse palata ajassa kovinkaan pitkälle taakse päin, kun omat aamuni eivät olleet niitä kaikkein aurinkoisimpia. Suoraan sanottuna oli tatti otsassa heti herätessä. Synkkään tunnelmaan on kuitenkin usein löytynyt valoa radiosta. Lukemattomia kertoja Radio Rockin Korporaatiota kuunnellessa on meinannut happi loppua nauraa räkättäessä. Yritä siinä nyt sitten mököttää.

Kyse ei suinkaan ole maksetusta mainoksesta, vaan sen sijaan minulle tarjottiin tilaisuus laittaa ilo kiertämään huomisessa Korporaatiossa.

Luvassa on varmasti melko kiperiä tilanteita ja sensuroimatonta keskustelua säästämisen ihanuudesta. Toivotaan, että edes osa huvista välittyisi teille ansiostani eikä pelkästään kustannuksellani.

Tunnelma on odottava, mutta innostunut. Toivottavasti taas muutama ihminen lisää herää ajattelemaan omaa talouttaan.

Virittäkää radiot oikealle taajuudelle huomenna ma 5.9.2016 klo 9:00 alkaen.

Edit. 5.9.2016: Kuuntele vierailu tästä.

18 vastausta artikkeliin “P.Ohatta <3 Radio Rock (5.9. klo 9)”

  1. Jätkästä on tullu ihan linssilude viime aikana. Millon oot telkussa, millon lehdessä tai radiossa. Toisaalta hyvä jos sitä kautta saa jonkun ajattelemaan talouttaan. Vaikka yhdenkin. Joko olet tarjonnu itteäs Nordnetin rahapodiin? Kuitenkin sijoittamista ja vaurastumista sielläkin käsitellään.

    1. Onhan sitä ollut viimeaikoina vientiä. Vaan eiköhän tämä tästä jo kohta tasaannu noustakseen pintaan taas joskus muutaman vuoden päästä. En ole tarjonnut, mutta voisi kuvitella, että taloudellinen riippumattomuus olisi rahapodin kuuntelijoille normaalia arkea. Tosin tottahan toki suostun, jos kutsu tulee.

  2. Sainiolla ja Moisiolla jutuista päätellen olisikin tarvetta jätkän säästötipseille 🙂 Ovat enempi semmosia Amex-miehiä! Tsemppiä lähetykseen!

  3. Radiota onkin helpompi seurata työpäivän lomassa, varsinkin jos on ihan fyysisesti konttorilla. Mielenkiintoisimpa haastatteluja on ne missä haastattelija kyseenalaistaa haastateltavan ajatusmaailmaa ja saadaan keskustelua aikaan.

  4. Hei Mikko ja onnea julkisuudesta!
    Itse olen seurannut blogiasi pitkään, sillä itselläni samat tavoitteet, vaikka vasta puolessa välissä perästä tullaan. Taitaa olla ensimmäinen kommenttini, joka on aika pitkä, mutta tärkeästä aiheesta 😉

    ***************************

    Kannattaa pysähtyä välillä miettimään korkean säästämisen vaikutuksia kansantalouden tasolla. Erityisesti siitä näkökulmasta, jos sinä ja muut vastaavat bloggarit pystyisitte tekemään siitä todella suosittua Suomessa.

    Vaikka korkea säästäminen yksilötasolla näyttäytyy järkevänä toimintana, niin kansantaloudellisesti se ei useimmiten ole sitä. Alla muutamia perusteluja, miksi korkea säästöaste on haitallista kansallisella tasolla.

    Kotimaisen kulutuksen kasvu on Suomessa (ja muissa kehittyneissä maissa) se, joka ylläpitää talouskasvua. Käytännössä korkean säästöaseen sivuvaikutus on nimenomaan kotimaisen ja eniten työllistävän palvelusektorin heikentyminen tai kitulias kasvu, sillä palveluista on helpointa karsia kulutusta ensimmäisenä.

    Kehittyneissä maissa on varsin selvä ilmiö, että ne joilla olisi varaa kuluttaa huomattavasti enemmän ovat liian säästeliäitä ja laittavat rahan kiertoon liian hitaasti. Vastaavasti ne henkilöt, joilla kulutushaluja olisi enemmän, ovat liian velkaantuneita. Tämä on omiaan hidastamaan rahan kiertoa ja talouskasvua, sillä rahavarallisuus vielä keskittyy sille ihmisjoukolle, jolla on jo ennestään pääomia ja ovat säästeliäitä. Tässä myös yksi syy siihen, miksi EKP haluaa painaa seisovien rahavarojen korot pakkaselle.

    Edes rahasto- ja osakesijoitukset eivät suoraan hyödytä Suomen kansantaloutta, sillä suurimmaksi osaksi ei ole kyse yritysten lisäpääoman hankkimisesta, vaan jo olemassaolevien osakkeiden omistaja vaihtamisesta (varakkaat ostavat omistuksia toisilta varakkailta).

    On mahdollista, että säästetyt pääomat synnyttävät Suomeen hyviä uusia investointejakin, mutta ainakaan pelkillä pörssiomistuksilla tätä ei suoraan tapahdu. Lisäksi toimiva kotimarkkina ja kotimaiset kuluttajat ovat monelle Start-upillekin tärkeä ponnistuslauta, joten parasta olisi jos Suomessa olisi intoa ostaa uusia tuotteita ja palveluita nykyistä paljon enemmän.

    Itse ainakin toivon, että mahdollisimman moni suomalainen pitää kansantalouden rattaat pyörimässä ja kuluttaa suurimman osan tuloistaan kotimaisiin tuotteisiin ja palveluihin. Näin itsellekin jää siinä sivussa parempi mahdollisuus vaurastua säästämällä sekä myymällä tuotteita ja palveluita kulutushalukkaille suomalaisille.

    Uskon oppimani perusteella, että kaikki eivät voi olla täyskapitalisteja, jotta kapitalismi toimii. Toivottavasti ehdit vastailemaan, sillä tästä aiheesta täällä tai muissakaan blogeissa ei ole juuri keskusteltu :).

    1. Minusta taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu on yksi niistä harvoista terveistä reaktioista jolla nykyiseen tilanteeseen voi enää vastata. Kulutuksen vähentämisen näen pelkästään vastuullisena tekona. Myöskään velkakierre ei ole yksilön kannalta hyvä asia (vaikka pankit ym. sitä rakastavatkin).

      On valitettavaa, surullista ja huolestuttavaa mikäli taloustieteilijät eivät pysty kaiken oppimansa perusteella rakentamaan tasapainoista järjestelmää, jossa hyvinvointi ja vastuullisuus näkyisivät. Voisiko uusia ajatuksia koittaa simuloida ja oppia sitä kautta uutta, vai onko kaikki tietämisen arvoinen tiedetty jo 1000 vuotta? Mistä me tiedämme etukäteen, mikä on tietämisen arvoista ja mikä ei?

      Jos vastuullisuus ja tasapaino tarkoittaa vanhan korjausta tai uuden suunnittelua, niin se saattaa olla ainoa keino jättää tämä maailma paremmaksi kuin millainen se oli tänne saapuessa.

      1. On myös yksinkertaista ajatella taloudellisen ”riippumattomuuden” olevan edes mahdollista nykyjärjestelmässä ilman, että pääosa ihmisistä kuluttaa saman verran tai enemmän kuin aiemmin. Yritysten myyntihän perustuu juuri siihen, että tuotteita ostetaan. Jos ihmiset vähentävät tuotteiden ostamista romahtaa yhtiön tulos ja usein yhtiö ajautuu konkurssiin. Jos ihmiset vaikka päättäisivät luopua autoistaan niin autojen myynti romahtaisi ja autoja ja niiden varaosia tekevien yritysten arvo romahtaisi murto-osaan aiemmasta ja monta yritystä lopettaa toimintansa.

        Jos kulutuksen vähentäminen tulisi laajamittaiseksi ilmiöksi, pörssikurssit romahtaisivat ja toisin kuin yleensä, romahdus ei kestäisi vain muutamaa vuotta vaan vähintään kymmenien vuosien ajan. Nimittäin jokaisesta romahduksesta toipuminen on vaatinut sitä, että on saatu ihmiset jälleen kuluttamaan.

        Toki säästäminen on hyvä asia, mutta nykyisessä järjestelmässä tosiasia vain on, että oikeastaan mitään ”taloudellisellista riippumattomuutta” ei ole, ellei sitten elä omavaraistaloudessa. Jos omistaa vaikka osakkeita niin osakekurssi ja osingot ovat suoraan riippuvaisia siitä, miten muut ostavat kyseisiä tuotteita, eli toisin sanoen kuluttavat. Osakkeita ostavatkin haluavat, että ihmiset lisäävät kyseisten yritysten tuotteiden ostamista, jotta taloudellinen ”riippumattomuus” olisi mahdollista. Jos nimittäin muutkin vähentäisivät kulutusta, taloudellinen riippumattomuus olisi mahdotonta…

      2. Ensiksi on todettava, että oman elämäni aikana tällaista tilannetta, että säästettäisiin liikaa ei tulla näkemään. Hauska aiheella on tietysti spekuloida, mutta ennemmin taitaa osua lottokuponki kohdalle, kuin se että kaikki alkaisivat säästämään.

        Tilanne on tietysti kovin hankala, koska kulutamme jo nyt liikaa eli kulutuksen lisääminenkään ei ole hyvä vaihtoehto.

        Mutta mitä tapahtuisi, jos kaikki alkaisivat säästämään? Ei harmainta aavistustakaan, mutta haluan uskoa näin:

        – Jos kulutetaan vähemmän, tarvitsee valmistaa vähemmän.
        – Jos tarvitsee valmistaa vähemmän, tarvitsee tehdä vähemmän töitä
        – Jos tarvitsee tehdä töitä vähemmän, on meillä jokaisella enemmän aikaa tehdä niitä asioita mistä nautimme.

        Jos siis kaikki alkaisivat säästämään, olisimme jokainen vähän lähempänä tasapainoisempaa elämää, kun ei enää olisi pakollista tehdä töitä aamusta iltaan. Tällöin ei tietenkään puhuttaisi taloudellisesta riippumattomuudesta, mutta hyvästä tasapainosta silti.

        Luonnollisesti se minkä yksi näkee lisääntyneenä vapaa-aikana, toinen näkee työttömyytenä. Vaan eipä tällaista tilannetta edelleenkään tulla ikinä näkemään. Jos tällaiseen joskus tullaan, niin sitten olen dorienin kanssa samoilla linjoilla, että järjestelmä ja ihmiset sopeutuvat siihen. Se mitä se tulisi tarkoittamaan vaikkapa taloudellisen riippumattomuuden silmin on täysi arvoitus.

        Hartaasti toivon, että talouskasvu syntyisi jatkossa siitä, että asioita tehdään paremmin, eikä siitä, että poltamme tämän planeetan vielä nykyistäkin nopeammalla tahdilla. Tai sekin olisi suotavaa, että kulutus keskittyisi fiksumpiin asiohin.

        Täytyy tähän aiheeseen palata vielä jatkossa oikein kunnon spekuloinnin kera!

    1. On myös yksinkertaista ajatella, että se mikä tänään on totta, pitää olla totta myös aina tulevaisuudessa niin minulle kuin kaikille muillekin, jotka minun jälkeeni tulevat.

      Vaikka järjestelmä nykyään perustuukin tuolle logiikalle on jo pidemmän aikaa voitu nähdä selvä vastarinta, kyseenalaistaminen ja uhmaaminen. Jotkut ovat jopa kunnioitettavasti onnistuneet omavaraisuudessa ja riippumattomuutensa saavuttamisessa. Se ei siis ole mahdotonta, vaikka vaikeaa onkin ja laajamittaisesti toteutuessaan kuvaavasi järjestelmä joutuu muuttumaan. Jos skenaario laajenisi, olisi luultavasti etsittävä järjestelmän ulkopuolisia ratkaisuja, sillä tuo järjestelmä ryhtyy uhatuksi tullessaan puolustamaan itseään juurikin kuvaamallasi tavalla. Se toimii siis vain tiettyyn kriittiseen pisteeseen asti ja joutuu sen jälkeen joko väistymään tai muuttumaan.

      Koska en tiedä vielä millainen uusi järjestelmä olisi, en voi myöskään sanoa sitä huonoksi tai hyväksi. Koska kaikilla on omat värittyneet intressinsä, hyvyys ja huonous riippuu aina siltä, keneltä asiaa kysytään.

    2. @Timo: Toki saa tiedustella, mutta eipä tuolla toistaiseksi juuri vaikutusta ole ollut. Tosin tekemistä on jo ihan sopivasti nykyiselle aikataululleni. Tuskin tuosta oikeata työtä koskaan tulee, mutta täytyy sitten vain paketoida tuote uudestaan, jos sitä enemmän haluaa tehdä.

  5. Olen tyytyväinen siitä, että aloin P.Ohatan valmennettavaksi jo ennen kuin hänet huomattiin laajemminkin! Mieshän on painonsa arvoinen kultaa 🙂

  6. Oletko miettinyt E-kirjan kirjoittamista taloudellisen riippumattomuuden tavoittelusta ja säästämisestä? Blogisi liikenne on varmaan kasvanut mediahuomion myötä räjähdysmäisesti, joten digipalvelut voisivat mennä hyvin kaupaksi ja ne ovat sitä kuuluisaa passiivista tulovirtaa. Lyhyen n. 50 sivuisen kirjasen kirjoittaa parissa kuukaudessa, mutta tuloja siitä voi saada vielä vuosienkin päästä. Voisi lyödä leiville paremmin kuin TPT-palvelut.

    1. Kyllä sitä on tullut mietittyä aika paljon. Pidempää kirjaa aloin jo kesälomalla kirjoittamaan, mutta sitä en ehdi jatkamaan ennen seuraavaa lomaa. Tämä on siis kyllä kielenpäällä ja ei se ainakaan TPT:tä huonommin voi käydä kaupaksi.

      Ehkä isoin asia on se, miten saan niin hyvää settiä e-kirjaan, että voin siitä veloittaa ja pystyn tuomaan jotain sellaista pöydälle mitä blogista ei saa.

    2. IMHO ainakin voit koostaa e-kirjan selkeäksi ja ennalta suunnitelluksi, vaihe vaiheelta eteneväksi paketiksi, jota seuraamalla lukijassa voi herätä ajatuksia laittaa omaakin taloutta kuntoon. Vaikka samat artikkelit löytyisikin lukemalla arkistot läpi, joutuu blogin kautta kuitenkin itse arvioimaan jyvät akanoista eikä eteneminen ole systemaattista. Ja sitten saattaa seassa olla hutiartikkeleitakin, jotka ei välttämättä e-kirjaan mahdu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.