Vain luuseri ei pärjää aikuisena omillaan

Vain-luuseri-PohattaMinä itse. Noin kolmen vuoden iässä se alkaa ja siitä lähtien on kunnia-asia selvitä omillaan. Auta armias, jos vielä aikuisiässäkin vanhempasi, isovanhempasi tai joku muu tuttava auttaa sinua elämässä eteenpäin. Kaikkein syövyttävintä ovat tietenkin rahalliset avustukset. Ne on syytä pitää visusti piilossa, että kukaan ei vain saa tietää. Olethan silloin muita huonompi – he kun tulevat omillaan toimeen, mutta sinä et.

Suomessa on niin vahva omillaan pärjäämisen mentaliteetti, että ei ole merkitystä, mikä sinut on saattanut huonoon jamaan. Vaikka olisit juuri valmistunut, työtön tai muuten vain pienituloinen, ei avun vastaanottaminen ole helppoa. Laura kertoi artikkelissa pienituloisen säästäminen siitä, miten avun vastaanottaminen saa kokemaan syyllisyyden tunteita, vaikka apu tulisi kuinka tarpeeseen. Syyllisyys nousee pintaan riippumatta siitä mistä apu tulee. Jopa omilta vanhemmilta vastaanotettu apu saa syyllisyyden tunteen aikaiseksi.

Syyllisyyden ja häpeän tunteeseen vaikuttaa se, että kokee jollain tavalla itse epäonnistuneensa ja aiheuttaneen oman ahdinkonsa. Eikä se ole mikään ihme, koska tällainen asenne tarttuu. Ulkopuolisen silmin katsottuna kyse on aina henkilön omasta viasta.

Jos et pärjää omillasi tai rahallisesti toimeentuleminen tuottaa vaikeuksia, aiheuttaa se häpeää. Häpeä on pelkoa siitä, että sinut hylätään. Luonnollisena seurauksena hävettävät asiat halutaan piilottaa. Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että ainoa tapa päästä eroon häpeästä, on jakaa se. Vain julkituomalla häpeän aiheuttaja, voidaan ongelmakohtiin löytää yksilön ulkopuolisiakin syitä.

Eroon syyllisyydestä

Syyllisyys ei auta asioiden korjaamisessa, eikä mennyttä kannata hävetä. Kaikkeen ei voi edes itse vaikuttaa. Omaan taloudelliseen tilanteeseen liittyvän häpeän ei pitäisi siirtyä avun vastaanottamiseen. Mitä, jos syyllisyyden sijaan avun vastaanottaminen voisi olla yksi parhaista kokemuksistasi?

Avun vastaanottaminen aiheuttaa häpeää. Klikkaa ja Twiittaa

Kuinka moni avunantaja toivoo, että avunsaaja kokee syyllisyyttä omasta tilanteestaan tai avun vastaanottamisesta? Ei yksikään! Avun antamisen ja vastaanottamisen ainoa tarkoitus on tehdä jokaisen elämästä parempaa. Lahja annetaan, jotta se toisi iloa tai apua lahjan vastaanottajalle. Parhaimmillaan se tarjoaa jopa uuden mahdollisuuden tehdä asiat paremmin.

Minä itse

Minä itse -asenne on erittäin vaarallinen lähtökohta, koska se ruokkii samaa asennetta ympärilleen. Ei tietenkään aina, mutta silti aivan liian usein. Sen sijaan, että autettaisiin toista, saatetaan helposti ajatella, että koska minä olen pärjännyt itse, niin myös sinun on pärjättävä itse. Fakta vain on se, että paska valuu aina jonkun nilkkaan ja elämässä nallekarkit eivät mene tasan – eivät lähtötilanteessa, eivät elämän aikana, eivätkä sen lopussa.

Totta kai saa olla ylpeä siitä, että on pärjännyt itse. Ja pitääkin olla! Mitä paremmin on pärjännyt ja mitä huonompi lähtötilanne on ollut, sitä suuremmasta saavutuksesta on kysymys. Vaan se ei oikeuta silti ajattelemaan, että kaikkien muidenkin pitää pärjätä omillaan, koska on itse pärjännyt.

Yhtä väärä ajatus on se, että koska minä en pärjää omillani, muiden on pakko auttaa minua. Elämässä on pakko tehdä vain kaksi asiaa ja kumpikaan ei liity suoraan auttamiseen – kuolla ja maksaa veroja. Toki veroissa on kysymys paitsi yhteiskunnan palveluiden ylläpitämisestä, myös jonkinlaisesta tulonsiirrosta. Niiden lisäksi toisten auttaminen on tässä maassa täysin vapaaehtoista, jos nyt ei ihan heitteillejätöstä puhuta. Edes vanhempien ei ole pakko tukea omaa aikuista lastaan ja esimerkiksi Osinkokuningas pohti tätä artikkelissaan pitäisikö vanhempien tukea aikuisia lapsiaan rahallisesti.

Oma häpeäni

Voisi kuvitella, että häpeän tunne liittyy vain siihen, että kokee epäonnistuneensa. Muutama päivä sitten huomasin itse tuskailevani samankaltaisen häpeän kanssa. Oman häpeäni aiheuttamiseen riitti pelkkä lahjan saaminen. Ja  vaikka sitä ei uskoisi, niin näköjään pelkästään lahjan saamiseen voi liittyä häpeän tunne. Ehkäpä se vain korostaa sitä, miten vahva oikeasti on täällä vallitseva omillaan toimeen tulemisen kulttuuri.

Ensimmäinen ajatukseni oli, että miten saan piilotettua tämän isoäidiltäni tulleen 3950 euron lahjoituksen kenenkään huomaamatta. Seuraava ajatukseni oli, että miten voin kirjoittaa uskottavasti blogia, kun saan tukea enkä edes pärjää omillani. Varmasti minut leimataan vähintään huijariporvariksi, koska en jokaista euroani ole ansainnut ahertamalla niska limassa pimeässä kellarissa.

Lopulta päädyin siihen, että moinen ajattelu pilaa auttamisen puolin ja toisin. Päätin, että jatkossa tunnen häpeän sijaan ainoastaan suurta kiitollisuutta jokaista lahjaa ja sen antajaa kohtaan.

Kylmä fakta on se, että jos en koskaan olisi saanut rahaa lahjaksi, ei minulla varmaan olisi myöskään osakesalkkua. Jos minulla ei olisi osakesalkkua, en olisi koskaan kiinnostunut sijoittamisesta. Jos en olisi koskaan kiinnostunut sijoittamisesta, ei myöskään P.Ohattaa olisi olemassa. Jos P.Ohattaa ei olisi olemassa, en varmastikaan voisi auttaa muita taloudenhallinnan haasteissa.

Koskaan en ole rahaa pyytänyt tai niillä kerskaillut. Sen sijaan olen ollut kiitollinen omasta lähtötilanteestani ja siitä, että sijoitusvarallisuuteni historia on alkanut jo ennen kuin olen ymmärtänyt asiasta hölkäsen pöläystä. Ehkäpä juuri näistä syistä olen pyrkinyt olemaan aina vain ahkerampi eläkekassan kartuttaja.

On jokaisen vanhemman oma valinta säästääkö lapselleen, mutta jos pystyy nipistämään kuukausittain edes vähän suoraan lapselle ja ylläpitämään tahdin koko lapsuusiän ajan, saa lapsi melkoisen etulyöntiaseman itsenäisen elämän alkaessa.

Kuinka paljon lapselle voisi säästää pelimerkkejä?

Nordnetin Martin Paasi heitti aikoinaan ilmoille hyvin mielenkiintoisen ajatuksen siitä, miten jokaisesta Suomalaisesta tulisi miljonääri eläkeikään mennessä, jos lapsilisät sijoitettaisiin osakkeisiin. Aikuisiän kynnykselläkin kasassa olisi jo muutaman kymmenentuhatta euroa. Verosuunnittelun näkökulmasta maksimi on 3999 euroa joka kolmas vuosi, jos haluaa välttyä kokonaan perintöverolta.

On mahdotonta sanoa, mikä olisi täydellinen pesämuna. Voisi kuvitella, että jos rahaa on niin paljon, että lapsen ei ikinä tarvitse edes ajatella työntekoa, kasvaa lapsesta helposti kiittämätön paskiainen. Toisaalta ilman minkäänlaista starttipakettia juuttuu nuori ihminen liian helposti siihen mentaliteettiin, että hän ei edes ansaitse vaurastua – riittää kun on leipää pöydässä ja pysyy hengissä.

Ei ole mitään väärää siinä, että tyytyy vähään, koska jokainen meistä kaipaa erilaisia asioita. Se on kuitenkin väärin, että kaikki eivät osaa, ymmärrä tai saa tehdä vaurastumiseen johtavaa valintaa.

Me muut

Lapset eivät usein ymmärrä sen lahjan arvoa, jonka nuorempana saavat, mutta jokainen aikuinen ymmärtää auttamisen arvon oli kyse sitten rahasta tai vaikka ajasta. Avun saaminen ja antaminen ovat yksi eniten elämässä iloa tuottavista asioista. Paitsi avunsaaja, myös auttaja voi saada omalle elämälleen suuremman merkityksen.

Kuten erään TV:ssä aikoinaan pyörineen mainoksenkin tunnusmusiikki kaikui: ”Jokainen joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa”. Uskon itse vahvasti tähän ajatukseen. Jos joskus on saanut apua, ymmärtää miten arvokasta se on ja varmasti pyrkii auttamaan myös muita. Takavuosina aiheesta on myös tehty mielenkiintoinen elokuva Anna hyvän kiertää. Tätä postausta varten googlaillessani silmiin osui myös jonkinlainen aate, joka noudattaa samaa kaavaa. Ilmeisesti myös Suomi on tässä ollut jossain määrin mukana, vaikka kyseinen päivä onkin itseltäni mennyt ohi.

Ehkäpä tässä ajatuksessa piilee vielä taikaa, jonka ymmärtää vain jos on joskus saanut apua.

Lopuksi

Epäonnistuminen ei ole häpeällistä, avun antaminen ei ole häpeällistä eikä edes avun vastaanottaminen ole häpeällistä.

Avusta kuuluu nauttia, sitä kuuluu arvostaa ja vaikka pakko ei ole, niin toivottavasti sen saa myös joskus antaa seuraavalle.

Kuulisin mielelläni mielipiteesi artikkelista esimerkiksi kommenttien kautta. Mikäli koit artikkelin hyödyllikseksi, ilahtuisin jos autat jakamalla sen eteenpäin ja tykkäät sivustani P.Ohatta myös Facebookissa.

Follow my blog with Bloglovin

30 vastausta artikkeliin “Vain luuseri ei pärjää aikuisena omillaan”

    1. Hyvää tekstiä ja niinhän tuo on, että kyllä paljon voi helpottaa lapsen elämää jo pienelläkin säästämisellä. Ja omaa tekemistä sillä, että tosiaan aloittaa saman tien kun lapsi on pihalla.

  1. Minulla itsellä on ollut se ongelma, kun isovanhempani antavat minulle edelleen rahaa (50 €) syntymäpäivälahjaksi. He ovat eläkkeellä ja heillä ei koskaan ole ollut varallisuutta. Ei heillä varmaan erityisen tiukkaakaan ole, kun käyvät aika usein ulkomailla, mutta silti mielestäni he tarvitsevat sitä rahaa paljon enemmän kuin minä. Näin ollen lahjan tulo aiheuttaa minussa melkeinpä enemmän pahaa mieltä kuin hyvää, mutta en myöskään halua viedä heiltä sitä iloa, jonka he varmastikin lahjan antamisesta saavat.

    Toisaalta olen vanhempieni osalta yrittänyt viedä joulua siihen suuntaan, ettei annettaisi lahjoja toisillemme ollenkaan. Minä en halua antaa enkä saada mitään tarpeetonta rojua, ja jos tarvitsen jotain, minun mielestäni kuuluu ostaa se itse (eikä pihistellä niin, että muut toimivat maksumiehenä). Jos saan ensin vanhempani hyväksymään lahjattomuuden idean, niin ehkä sitten on helpompi saada vaivihkaa isovanhempanikin luopumaan rahalahjoista.

    Ja vielä tähän blogitekstiin liittyen: Jos isovanhempani olisivat varakkaita, niin minulla ei varmaankaan olisi ongelmaa ottaa heiltä rahaa vastaan – onhan se verotehokas tapa siirtää sitä varallisuutta sukupolvelta toiselle. Toisaalta tunnistan sen kuvaamasi häpeäntunteen, joka varsinkin isojen rahalahjojen vastaanottamiseen liittyy – varsinkin näin säästöbloggaajana.

    1. Oletko ajatellut niinpäin, että 4.17 / kk ei välttämättä ole isovanhemmillesi kovin iso raha kahdestaan maksettuna. Tuon summan, 4.17/kk saanee kasaan pienellä ostoskäyttäytymisen seurannalla tai tuottavilla sijoituksilla. Useimmat isovanhemmat pystyvät tuollaisen summan haalimaan tai säästämään kokoon, ja voihan sitä ajatella perinnön jakamisena ennakkoon. Ei tule sitten suuria riitoja. Ehkä he katsovat saavansa rahalleen vaikkapa aineetonta vastiketta. Tiedon siitä, että sinulla menee hyvin, hyvän mielen tai tarkoituksen eläkepäivilleen. Ehkä sinä olet heille sijoitus, etkä välttämätön menoerä. Ehkä se on raha, jonka vaari laittoi aiemmin tupakanpolttoon tai mummosi lottoon?

      Monessa vaurastumista käsittelevässä kirjoituksessa puhutaan hyväntekeväisyyden tärkeydestä ja siitä, että jokin osuus kaikista tuloista tulisi pistää takaisin kiertoon. Sinä saatat olla heidän valitsemansa kohde, koska he tietävät sinun hyötyvän siitä rahasta ja saavansa investoinnin moninkertaisena takaisin.

      Sen sijaan että tuntisit syyllisyyttä saamastasi rahasta, koita olla ylpeä siitä, että he ovat päättäneet sijoittaa juuri sinuun. Pohdi vaikka jokin tapa, miten voisit omalta osaltasi antaa heille vastiketta tuolle sijoitetulle rahalle.äisi täysin äidin hoidettavaksi.

      1. Joo niinhän sen olen ajatellutkin, että he saavat hyvää mieltä lahjan antamisesta ja ei heillä tosiaan käsittääkseni niin tiukkaa ole, että tuo mahdoton panostus heiltä olisi. Tilanne on vaan se, että minä olen kovapalkkaisissa töissä ja olen kerännyt varallisuuttakin ihan hyvän määrän lyhyessä ajassa ja heiltä taas ei varmastikaan ole perintöä tulossa kenellekään, niin siinä on minun silmissäni selvä epäsuhta.

        Toisaalta he eivät todennäköisesti tiedä kuinka hyvin minulla on asiat ja minä en myöskään tiedä, miten heidän raha-asiansa todellisuudessa ovat. Se on tätä suomalaisuutta, että rahasta ei keskustella. En myöskään halua viedä heiltä sitä lahjan antamisen iloa sillä, että kerron todellisuuden raha-asioistani. Heille tulee parempi mieli (parempi tuotto sijoitukselle), kun luulevat minun elävän kädestä suuhun, kuten useimmat muut.

      2. Luulen, että tässä tilanteessa on nimenomaan niin, että isovanhempasi saavat todella paljon iloa sillä, että antavat sinulle lahjan. Mitä iloisempi ja kiitollisempi olet, sitä paremman vastineen he saavat lahjalleen. Todennäköisesti summa ei kovin paljon vaikuta heidän talouteensa ja vaikka jokin vaikutus sillä silti on. He tosiaan itse valitsevat mihin rahan laittavat ja ainoa ajatus tässä on ilahduttaa sinua. Ensi kerralla extra leveä hymy naamalle, niin kaikki voittavat.

    2. Yksi mahdollinen ”ratkaisu” olisi sijoittaa tämä 50 euroa takaisin isovanhempiin esim. elämyksen a ( ooppera, elokuva, keilaus, sulkapallo tai tennisvuoro) tai muun lahjan muodossa. Heille tulee hyvä mieli, kun saavat tukea sinua ja sinä tiedät, että käytät tämän heidän kanssa yhdessä, jolloin lopulta huono omatuntu katoaa. Näin ainakin itse kokeilisin ja katsoisin mitä käy.

  2. Minulla pyörii päässä juuri sama aihe. Sain tietää että saan ensimmäisen lahjan sukulailtani (3 v sitten tehtiin velkakirja sukulaisilta, jossa kirjallisesti oli jo ensimmäinen osa lahjana, mutta ajattelin sen koko ajan kokonaan velkana, ja taloussuunnitelmassa se on kokonaan kohdassa velka. Olen yrittänyt maksaa lainaa koko ajan takaisin, mutta sitä ei ole huolittu, nyt 3 v päästä sukulaiseni ilmoittivat että antavat loput myös lahjana, vissiin ovat antaneet muillekin ja tämä on verosuunnittelua, ihan ok, mutta joku häpeä siihen silti liittyi). Ihan käsittämätöntä. Kiitollinen tässä pitäisi olla.

    1. Noissa tilanteissa on olemassa veroriski. Jos isommasta summasta aina kolmen vuoden välein annetaan anteeksi se summa, joka on verotuksellisesti mahdollista, niin verottaja on saattanut katsoa tilanteen niin, että koko summa on alusta asti tarkoitettu antaa lahjaksi (niin kuin se yleensä onkin). Siinä vaiheessa verottaja pistää maksuun maksamattomat lahjaverot ja sanktiot päälle.

      Jos siis haluaa välttää nuo verot, niin kannattaa pysyä hiljaa noista kuvioista, koska vaikka se saattaa vaikuttaa täyttävän lain kirjaimen, niin todellisuudessa se ei verottajan silmissä eroa maksamattomista veroista ja asia todennäköisimmin päätyy verottajan tietoon ilmiannon kautta. Lainkuuliaisena kansalaisena voi toki vaan maksaa ne verot. Verojen maksaminen ei toisaalta varmastikaan tullut mieleenkään, jos lahjan saaja on ajatellut asiaa lainana, mutta lahjan antaja on eri mieltä.

  3. Minusta ihmisten pitää antaa tehdä mitä haluavat rahoillaan. Pitäisi olla otettu jos joku haluaa sen vaivalla hankkimansa rahan antaa sinulle. Ennen minuakin hävetti ottaa rahaa vastaan, vaarini antoi minulle aina rahaa käydessäni mikä tietenkin kääntyi joidenkin nupissa niin että käyn sielä rahan takia. No vaarii ja minä tiesimme totuuden ja se riitti mutta monista juoksin sielä lypsääkseni vanhukselta rahoja vaikka olin käynyt sielä koko elämäni tasaisin väliajoin. Se oli vaarini tapa osoittaa että olin hänelle tärkeä ja huolehtia minusta. Hän olisi ollut pahasti loukkaantunut jos olisin vienyt häneltä sen kunnian että hän voi tehdä jotain hyväkseni kuten antaa minulle rahaa. Omille lapsilleni meinaan antaa rahaa ja turvata heidän tulevaisuuttaan koska emme voi tietää onko julkista terveyden hoitoa esimerkiksi 20v tai pidemmän ajan päästä, tai jos he vaikka vammautuvat eivätkä pysty huolehtimaan itsestään. Mitä tahansa saattaa sattua. Lähtevät lomalle Meksikoon ja saavat jonkun kohtauksen ja vakuutus ei korvaa. Mutta opetan heille myös rahan arvon, että se ei vaan tipahda taivaasta vaan sen eteen tehdään töitä ja sen sijaan että ostat itsellesi uuden (iphonen tai mitä ne ikinä lienevätkään kun lapseni on nuori aikuinen) voit ostaa halvemman mallin ja sijoittaa loput… kaikkea rahaa ei käytetä kokonaan vaan aina osa säästöön. ja toivon kädet ristissä että oppi menee perille ettei tarvi samoja karikoita kulkea kun äitinsä =D

    1. Tässä tullaan taas mielenkiintoisen aiheen pariin eli onko soveliasta säästää lahjaksi saamansa rahat? Toiset ihmiset ymmärtävät säästämisen ja sijoittamisen sekä niiden vaikutuksen elämänlaatuun. Kuten sinä, itse olisin otettu, jos joskus tulevat lapseni laittaisivat lahjasta rahaa säästöön.

      Vertailuksi voidaan ottaa taas ihmiset, jotka eivät välitä säästämisestä. He suorastaan loukkaantuvat, jos rahan laittaa jemmaan, koska onnea voi saada vain ostamalla! Jos he eivät itse ole löytäneet säästämisestä saatavaa riemua, eivät he usein myöskään ymmärrä miten hyvältä voi tuntua, kun jättää rahat käyttämättä.

      Sitten päästään taas siihen mistä jo mainitsitkin, että ei ole oikeata tai väärää. Jokaisen pitäisi saada tehdä rahoillaan mitä haluaa ja mikä ikinä tuottaa hänelle itselleen eniten lisäarvoa.

      1. Tuo onkin mielenkiintoinen kysymys.
        Itse ajattelisin siitä niin, että jos rahaa nimenomaisesti pyydetään – vaikkapa merkkipäivän nimissä – niin silloin sille on olemassa jo suunniteltu jokin välitön käyttökohde ja oletan sen menevän ainakin pääosin siihen.

        Jos se taas on mekkipäivän, valmistumisen tai muun vastaavan nimissä annettu lahja ilman nimenomaista pyytämistä, niin silloin on saajan oma asia, miten hän sen käyttää, säästää tai sijoittaa.

        Jos taas tiedetään että lahjan antaja ei hyväksy säästämistä, niin ehkä rahan voisi käyttää johonkin hyödylliseksi katsomaansa kohteeseen, joka parhaimmassa tapauksessa tuottaisi itse kassavirtaa tai vähentäisi nykyisiä menoja. Esimerkkinä Saiturin partahöyläartikkeli 🙂

        Välttämättä lahjan saajanhan ei tarvitse tietää paljonko ostettuun asiaan oikeasti meni. Vaihtorahat toivoisin itse laitettavan jemmaan kasvamaan.

  4. Eikö rahan lahjaksi antamisen idea ole juuri se, että saaja voi käyttää rahan miten haluaa? Esim. lahjakortissa on se huono puoli, että se käy vain sinne, mihin se on osoitettu. Kannatan tässäkin asiassa ihmisen omaa päätäntävaltaa 🙂

    Vanhemmat ja isovanhemmat usein tukevat rahallisesti aikuisia lapsiaan vielä opiskeluaikana rahallisesti ja vaikka asunnonostotilanteessa takaamalla lainoja. Kyllä näistä haasteista tulisi jokaisen itse kyetä selviytymään, mutta omien lapsien taloudellisen tukemisen myös ymmärtää. Eikös jokainen sukupolvi halua lapsilleen paremmat eväät elämään kuin itse saivat?

    1. Nyt kun otit puheeksi niin ei ole tosiaan ihan yksi tai kaksi kertaa, kun olen omien isovanhempien puhuvan tyyliin: ”Toivottavasti tekemämme kova työ ei ole mennyt hukkaan” viitaten juuri tuohon mainitsemaasi, että jälkipolville pyritään jättämään paremmat eväät kuin mitä itsellä on ehkä ollut.

  5. Kiitos maininnasta. Itselleni ei ole ikinä tuntunut erikoiselta ottaa rahaa vastaan. Toisaalta sitä ei ole montaa kertaa tullutkaan. Tuossa linkkaamassasi tekstissäni kerroin kolmikymppisestä ystävästäni joka saa kuukausirahaa vanhemmiltaan, ilmaisia lomamatkoja ja asunnon. Ja hän on kuitenkin hyväpalkkaisessa työssä. Mitä sinä ajattelisit jos hän olisi sinun kaverisi ja valittaisi sinulle rahapulastaan? =D

    1. No riippuu vähän… itsekin sanon vähän väliä, että ei ole varaa siihen sun tähän. Tosin en nyt varsinaisesti rahapulaa valita. En tiedä millaisista summista on kyse, mutta ehkäpä hyvän maun raja menee juuri valittamisen kohdalla.

      Sillä ei sinäänsä ole merkitystä onko kyse kuukausirahasta tai esimerkiksi merkkipäivästä johtuvasta lahjasta. Lopputulos kun on kuitenkin sama.

  6. Minulla on pieni punainen kirjekuori, jossa on isoäidiltä saatu kaksikymppinen vielä parin vuoden takaa ja muutama muu käteissumma. Lisäksi löytyy pino lahjakortteja, joiden viimeinen käyttöpäivä lähestyy. Olisi kiva käyttää nuo johonkin turhuuteen, mutta luonne ei anna periksi. Siellä ne odottavat hyllyllä sitä, että tulee tarvetta vaikka uudelle pölynimurille, lastenpyörälle tai joku muu tarvitsee lahjan, jonka voin ostaa noilla.

    Niin ja itsekin kiltisti maksan 150 euroa lainaa takaisin vanhemmilleni, vaikka ovat sanoneet, että sen voi laittaa toistaiseksi jäihin. Tosin on hyvä tietää, jos tulee mutkia omaan säästösuunnitelmaani, on jotain mistä karsia.

    Aloitin juuri oman säästötavoitteen raportoinnin ja vinkkejä otetaan mielellään vastaan: http://kuusivuotissuunnitelma.blogspot.fi

    1. Eivät kai nuo lahjakortit nimettyjä ole eli miksi et vaihtaisi niitä rahaksi? Varmasti löytyy joku joka tuon imurin tarvitsee ja vaikka et ihan 100 % vastinetta saa lahjakortille, niin vaihtoehtona parempi kuin jonkun turhuuden hankkiminen.

  7. En usko, että häpeän tunne johtuu pelkästään siitä, että kokee epäonnistuneensa. On se pitkälti sitä, mutta minusta asiaan vaikuttaa myös tuo ”minä itse” -ilmapiiri ja muiden leimaaminen. Tuomitseva ilmapiiri itsessään opettaa häpeämään asioita, vaikka ei oikein ymmärtäisi mitä hävettävää niissä on.

    Kun lähdin opiskelemaan, en pitänyt sitä lainkaan outona, että vanhemmat haluavat auttaa tarvittaessa. Kuitenkin huomasin opiskelupaikalla sellaista asennetta, että apua saava ihminen on kotona makaava laiskamato, joka ei itse viitsi tehdä mitään. Kyllä siinä huomasi, että alkoi hävetä sitä, että sai välillä apua vanhemmilta. Näin jälkeenpäin ajateltuna oli aika hassua, että tuo asenne tuli oikeastaan poikkeuksetta niiltä, jotka ovat aina pärjänneet yksin. Minusta on hienoa, jos kykenee selviämään täysin ilman apua, mutta en ymmärrä miksi sitten tulee tarve tuomita muut.

    1. Ehdottomasti vaikuttaa ja juuri niin siinä usein käy, että ympäristö sanelee ehdot toiminnalle. Jossain kohtaa vain jää unholaan se, että ympäristöäkin pitäisi kyseenalaistaa ja sen ehtoihin ei tarvitse aina taipua.

      Mutta juuri näin, hieno juttu, jos pärjää itse, mutta turha siinä on muita tuomita.

  8. Ensiksi kiitos mielenkiintoisesta blogista! Luen usein, mutta olen laiska kommentoimaan. 🙂

    Mielenkiintoinen aihe, jota olen itsekin miettinyt viime aikoina. Itse olen saanut rahaa vanhemmiltani aikuisena. Opiskelemaan lähdin useamman sadan kilometrin päähän juuri täysikäistyttyäni. Ehtona taloudelliselle tuelle läpi opintojen oli se, että teen kesät ahkerana töitä. Mielestäni oli reilua, että tavallaan oma panos (työ+ahkera opiskelu) piti olla ensin. Olen hyvin kiitollinen siitä, että sain näin opiskella ilman lainaa.

    Opintojen loppuvaiheessa tein melko paljon töitä, sillä säästimme tiukasti ensiasuntoon. Tähän saumaan syntyi myös esikoinen. Ja siitä asti on kyllä tasaiseen tahtiin menoeriä riittänyt. 😀

    Opiskelujen jälkeen minulle on ollut tärkeää, että perheemme pärjää omillaan. Puolisolle miehenä ehkäpä vieläkin tärkeämpää. Siitä huolimatta vanhempani haluavat satunnaisesti suuremmissa hankinnoissa auttaa. Itse olen järkeillyt asian siten, että omillaan pärjätään, mutta jos jotakin ekstraa tai arjen helpotusta on tarjolla, sen saa ottaa vastaan. Toivottavasti voin itse vastaavasti tukea lapsiani niissä tilanteissa, kun rahan kanssa on mahdollisesti tarkempaa.

    1. Kiitos itsellesi ja mukavaa, että intouduit myös kommentoimaan!

      Vastikkeellinen tuki ei sinäänsä ole ollenkaan hullumpi ajatus, koska jos tuntee ansainneensa tuen, on se helpompi ottaa tyytyväisenä vastaan.

      Omillaan toimeentuleminen on myös hieno asia, mutta kun on saanut tukea, tapahtuu usein juuri kuten sanoit, että haluaa tukea vastaavasti omia lapsiaan.

  9. Aika provokatiivinen otsikko, ilmeisesti ihan tarkoituksellakin. Kiivasta ja varsin rikastakin keskustelua on herännyt täällä.

    Keskustelu on pyörinyt paljon rahallisen avun ympärillä, mutta minulle heräsi ajatus, että taloudellinen tukeminen ei (välttämättä) tarvitse olla aina rahallista. Moni vanhempi on rakentanut lapsilleen salkun ja tämä osuus tietenkin on rahallista tukea, mutta vähintään yhtä tärkeää olisi taloustaitojen opettaminen lapselle jo ennen kuin hän lähtee kotoa.

    Rahallista tukea olen itsekin saanut ja olen siitä ollut hyvin kiitollinen. Kuitenkin suhtautuminen rahaan on ollut ristiriitaista. Ymmärrykseni rahaa kohtaan rajoittui vain siihen, että ”sen eteen on pakko myydä itsensä” ja ”rikkaat on rikollisia”. Kumpikin on osoittautunut vääräksi.

    Joten olen itsekkäänä ja kiittämättömänä paskana käyttänyt saamaani rahallista tukea tukemaan taloudellista tilannettani sekä parantamaan ymmärrystä ja asennettani sitä kohtaan. Jotten itse sabotoisi haitallisella asenteella huomistani.

    1. Pakko hiukkasen herätellä ihmisten mielenkiintoa.

      Itsekin kuulun juuri näihin ketkä ovat saaneet salkun. Toki sittemmin olen parhaani mukaan laittanut lisää vettä myllyyn.

      Samoja harhakäsityksiä on monella ja yksi syy siihen voi olla se, että rahasta ei puhuta avoimesti. Keskustelun kautta korjautuisi monta epäkohtaa, mutta eipä kovin moni taida näistä asioista tykätä keskustella – tai ei ainakaan sellaisella tasolla, että siitä olisi mitään hyötyä.

  10. Eksyin jostain blogiisi ja luin tämän jutun, koska otsikko oli niin provokatiivinen, että pakkohan sitä oli klikata! Jäin miettimään, että millainen maa Suomi olisi, jos tosiaan kaikki sijoittaisivat lapsilisät. Sehän muuttaisi yhteiskunnan rakennetta valtavasti. Kuka valitsisi taloudellisesti riippumattomana tehdä palkkatyötä? Varsinkaan raskasta ja epäkiitollisa sellaista kuten lähi- ja sairaanhoitajan, siivoojan, keittäjän, sähkömiehen, putkimiehen jne. työtä. Saisiko se työpaikat katoamaan (koska ketään ei kiinnosta ostaa mitään tai tehdä mitään työtä) vai synnyttäisi niitä lisää (yritysten saadessa sijoittajilta pääomaa olisi varaa investoida – myös työvoimaan)? Haettaisiinko ulkomailta orjia, jotka pakotettaisiin tekemään ne hommat, jotka on pakko tehdä, mutta joita kukaan näistä uuden sukupolven taloudellisesti riippumattomista ei halua tehdä. Yhteiskunta kai kuitenkin tarvitsee aina sen tuottavan ala- tai keskiluokan, joka tekee työt ja kuluttaa sen minkä tienaa palauttaen rahan kiertoon, jotta se voi taas kasvaa. Vain sillä tavalla pieni vähemmistö voi kasvattaa varallisuuttaan. Jos varallisuutta kasvattavien joukko olisi hyvin suuri, se horjuttaisi talouden ja yhteiskunnan tasapainoa perustavanlaatuisella tavalla.

    1. Yhdyn siihen, että jos joukko yhtäkkiä muuttuisi suureksi, tarkoittaisi se yhteiskunnan tasapainon horjumista. Vaan rauhallisesti toteutettuna yhteiskunta ehtisi siihen sopeutua, resurssit kohdistettaisiin nykyistä paremmin tai ainakin parempiin asioihin. Joka tapauksessa ollaan menossa siihen suuntaan, että työ on muuttumassa. Asioita tehdään automaattisemmin ja toiset työt tulevat häviämään. Ehkäpä jossain vaiheessa jopa työn jakaminen tulee kyseeseen.

      Aika harva ihminen viitsii vain takamuksellaan koko elämäänsä viettää ja itse jatkan luultavasti jatkan työntekoa eläkkeelläkin. Se on sitten toinen juttu, että kuka kokee millaisen työn palkitsevaksi.

      Vaan eipä tästä taida kannattaa huolestua, kun eipä taideta tällaista muutosta säästämisen ja sijoittamisen suosiossa koskaan nähdä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.