Kuukausikatsaus 04 2016 - 200 688

Kuukausikatsaus 04 2016 - 200 688

Eläke on jälleen yhden kuunkierron lähempänä ja on aika tehdä katsaus kuukauden tapahtumiin. Jotta löydän perille ja tiedän mitä olen matkalla tehnyt, kerään joka kuukausi mustaa valkoiselle tuloista, menoista, varallisuudesta ja muista tapahtumista. Kuukausikatsauksen alussa on kerrottu tarkemmin ilmoittamistani luvuista. Tällä hetkellä kuukausikatsaukset sisältävät vain henkilökohtaiset lukuni yhden hengen taloudessa.

Tulot, menot ja säästöprosentti 04 / 2016

  • Nettotulot 3468 €
  • Kustannukset 722 €
  • Säästöprosentti 79,2 %

TULOT & MENOT

Huhtikuussa ansiotuloja kertyi 2380 euroa ja osinkoja 1088 euroa. Ansiotuloissa näkyy positiivisesti työpaikan vaihto ja aikaisempaan verrattuna palkka on hieman muhkeampi. Myös osinkokevät lähti mukavasti käyntiin. Osinkokeväästä saan nautiskella vielä toukokuussa, mutta sen jälkeen jo hiljenee, joten valitettavan lyhyeksi jää tämä nautinto omalla kohdallani. 

Henkilökohtaisten tulojen lisäksi kerrytän sivutuloja yhden miehen osakeyhtiöni nimiin. Raportoin yrityksen tulot tilinpäätöksen yhteydessä vuoden lopussa.

Kulujen puolesta huhtikuu oli pettymys. Oma asuntolainani on lyhennysvapaalla, mutta siitä huolimatta kulut olivat aikaisempien kuukausien tasolla. Liikkumiseen meni normaalia enemmän rahaa, kuten myös ruokaan. Makukysymykseksi jää se, että pitäisikö ruokakulujen olla jossain toisessa kategoriassa, koska suurin lisäys johtui kavereiden kyläilyistä. Hauskaa oli joten kulutusta en sinäänsä sure. Koiralle ostin murkinaa tarjouksesta etupainotteisesti ja sen pitäisi riittää useammaksi kuukaudeksi. Autoa minun on mahdollista käyttää polttoaineen hinnalla, mutta omaa en omista.

Jatkossa puhelinkulut tulevat olemaan megalomaaniset, koska puhelinetu vähennetään palkastani. Tältä osin kassavirta ei todellakaan tullut kuntoon. Kyseessä on oikeastaan jonkin sortin aivopieru ja olisi pitänyt jättää koko puhelinetu ottamatta, mutta nyt on taas myöhäistä alkaa itkemään.

VARALLISUUS & TUNNUSLUVUT

Alla nykyinen varallisuustilanne ja vertailu edelliseen kuukauteen.

Merkittävin muutos varoissa ja veloissa on tekemäni lisäostos osinkosalkkuun. Lisäksi tein vakio-ostoksen firman kautta, josta meni automaattisesti 400 euroa Seligsonin rahastoihin. Toukokuusta alkaen teen muutoksia automaattisijoituksiin. Laitan jatkossa Seligsonin rahastoihin sekä omalta että yritykseni tililtä 500 euroa. Tällä 1000 euron kuukausisijoituksella olen huolehtinut pakolliset sijoittamiset heti kuun alusta. Se mitä tämän jälkeen jää käteistä yli, tulee menemään osinkosalkun täydennykseksi muutaman kuukauden välein.

Nettovarallisuuteen huomioin kaiken omaisuuden, jonka arvon oletan vähintäänkin säilyvän. Sijoitusvarallisuudesta olen vähentänyt käteisen, oman asunnon ja asuntooni liittyvän velan. Sijoituksissa ei ole lainkaan velkavipua käytössä.

Edelliseen kuukauteen verrattuna nähtävissä on suotuisan kurssikehityksen ja tulojen vaikutus. Siitä alkaakin olemaan kokolailla vuosi, kun olen edellisen kerran ollut 200K kerhossa, joten täytyy ottaa kaikki ilo irti niin kauan kuin tätä kestää.

Muut tapahtumat

Muutamat varmaan jo huomasivatkin, mutta tein kuukauden aikana hieman päivitystä blogin rakenteeseen. Sivun yläreunan valikosta löytyy linkki sisäpiiriin. Pääset sisäpiiriin tilaamalla uutiskirjeen. Sisäpiiri ja uutiskirje ovat yksi lisävaihtoehto siihen, miten voit seurata blogiani. Ainakin toistaiseksi uutiskirje kattaa vain blogin artikkelit sähköpostin muodossa ja itseni tuntien julkaisutahti on sopivan rauhallinen. Uutiskirje lähtee omasta sähköpostistani, joten voit halutessasi vastata, kysyä tai kommentoida artikkelia myös suoraan sähköpostin välityksellä. Lisäksi sisäpiirin kautta löydät kaikki tekemäni taulukot sekä työkalut. Sisäpiiri on nyt ja tulee jatkossakin olemaan täysin maksuton.

Tein myös päätöksen, että tulen ulos kaapista. Ehkä vähitellen on jo aika paljastaa kuka on P.Ohatan takana. Tosin uteliaimmat tämän ovatkin jo selvittäneet. Tästä lisää tulevalla viikolla. Vaikka totuus tulee julki, niin nimimerkkiin ja blogiin olen sen verran kiintynyt, että niistä en luovu ikinä koskaan. Ehkäpä pitäisi harkita oman nimen päivittämistä…

Ratkiriemukasta Vapun jatkoa!

<<
>>

Sivusto ei tallenna sinusta mitään tietoja tai käytä evästeitä, kun luet artikkeleita. Toiveita, kommentteja ja kysymyksiä voi laittaa tulemaan myös meilillä.

Huom! Kommentointi käyttää evästeitä. Nimi, sähköposti ja verkkosivusi tallennetaan selaimeesi, jotta voit jatkossa kommentoida helpommin samoilla tiedoilla. Kentät vapaaehtoisia ja voit jättää ne halutessasi tyhjiksi.

Kommenttien alkuun ↑