Viimeinen tavallinen työpäivä

Näkemiin-työelämä-PohattaNyt se on sitten vietetty. Tänään oli näillä näkymin viimeinen tavallinen työpäiväni. Helposti voisi kuvitella, että päivä olisi ollut täynnä riemunkiljahduksia ja juhlintaa, mutta tilanne oli täysin päinvastainen. Vaikka kaikkeni yritin, niin jo aamusta oli tippa linssissä.

Vielä aamulla olin yhteiskunnan mallioppilas ja reippaana possuna kuljin kohti työpaikkaani, jossa tulisin täyttämään päiväni tekemällä tärkeitä asioita. Minä pitäisin yhteiskunnan pyörimässä. Nyt vähitellen alan ymmärtämään, että seuraavasta arkipäivästä lähtien olen hylkiö. Kun muut kunnon kansalaiset aloittavat maanantaiaamuna matkan kohti oravanpyörää, oma viikonloppuni vain jatkuu. Kun muut jatkavat työntekoa, minä istun yksin kököttämässä oman näyttöni ääressä.

Eläkkeestä ei voida tässä kohtaa puhua, mutta silti takaraivossa kummittelee samankaltaisia ajatuksia kuin sen oikean eläkkeen alkaessa. Mihin lähden aamulla, kun työ ei enää kutsu? Mistä löydän uusia sosiaalisia kontakteja työkavereiden tilalle?

Onneksi minulla on jo suunnitelma ja tiedän mitä tehdä.

En todellakaan kadu valintaani eli älkää ymmärtäkö väärin. Silti kannattaa pitää mielessä, että asioilla on aina kaksi puolta. Jokainen varmaan keksii vaikka kuinka monta asiaa mitä ei työelämästä tulisi ikävä, mutta tässä muutama asia joita minä jään kaipaamaan:

  • Sosiaalinen kanssakäyminen & työkaverit
  • Se tunne, että kuuluu johonkin
  • Yksinkertainen ja helppo ruokahuolto
  • Tuki ja nykyisten rutiinien tuoma turva
  • Säännöllinen ja varma palkka

Työpaikallani meitä oli noin 10 hengen porukka avokonttoriin ahdettuna. Kun viitenä päivänä viikossa vietät keskimäärin 8 tuntia joka arkipäivä samojen ihmisten kanssa, ei yksinkertaisesti voi olla tutustumatta kohtalotovereihinsa. Paitsi, että he olivat hyviä työkavereitani, on osasta tullut jo enemmän – he ovat ystäviäni. Enää en tule heitä näkemään yhtä usein ja täytyy tunnustaa, että ikävä iskee varmasti.

Siitä en nyt enää ole ihan varma, että onko tunne molemminpuolinen. Läksiäisiäni on nimittäin nyt juhlittu jo pidemmän aikaa.

Vähitellen herää kysymys, että kuinka innoissaan muut voivat olla päästessään minusta eroon?

Ensimmäisen kerran läksiäisiäni vietettiin noin kuukausi takaperin samalla kun muut juhlivat myös uuden kauden starttia. Olen aina tehnyt parhaani enkä ole koskaan kehuja työstäni kerjännyt, mutta ilahduin suuresti kun sain kuulla työkavereiltani, miten paljon olen onnistunut heitä auttamaan. Yritän ehdottomasti laittaa hyvän kiertämään mahdollisimman usein ja ehkä myös sinä voit tehdä samoin. Pienet ystävälliset sanat voivat joskus tuoda hymyn huulille vielä pitkän ajan kuluttua.

Olen muistanut kehua työpaikkani mainiota ruokahuoltoa jokaisen kuukausikatsauksen yhteydessä. Ei siis varmaan tule yllätyksenä, että myös työkaverini ovat huomanneet sikamaisen ruokahaluni (isohkot annokset). Olen saanut kuulla leikkimielistä naljailua ruokailutottumuksistani aamupalan, lounaan ja välipalojen yhteydessä. Läksiäisten yhteydessä pääsivät työkaverini yllättämään minut mitä mainioimmalla läksiäislahjalla.

Sain lahjaksi laatikollisen lempimyslipussejani! Kaikki eivät ehkä osaisi arvostaa, mutta minulle tuo on lähes täydellinen lahja. Selviän ainakin vähän aikaa hengissä myös nyt toimiston avaimen palauttamisen jälkeen (ensimmäinen pussi on jo korkattu). Täydellisen läksiäislahjasta teki kirjahyllyn täytteeksi saatu Jim Collinsin kirja Hyvästä Paras (From Good to Great), josta on toivottavasti apua uusissa seikkailuissani. Parempia lahjoja en olisi voinut toivoa!

Toisen kerran läksiäisiäni vietettiin eilen juhlalounaan muodossa (ravintola Gaijin). Ehkä ymmärrän nyt myös aavistuksen paremmin miksi ihmiset tykkäävät käyttää huomattaviakin summia ulkona syömiseen. Niin paljon en kuitenkaan ajatuksesta innostunut, että ihan heti menisin tekemään saman omaan piikkiin. Ehkä sitten eläkkeellä!

Tämä päivä oli sitten yhtä läksiäistä aamusta iltaan. Ehdin myös tekemään viimeiset työhommatkin. Ei ole niin helppoa lopettaa, ei edes viimeisenä päivänä. Nautiskelin työkavereiden seurasta viimeiseen asti, mutta lopulta oli aika poistua.

Kultakuumeen Tony Beetsin sanoin: ”When it’s time to go you gotta go”.

Vaikka ikävää iskee varmaan jo heti alkuviikosta, olen riemuissani, että saan vihdoin tehdä mitä haluan. Ensimmäistä kertaa aikoihin odotan maanantaita enemmän kuin perjantaita. Yleensä maanantaiaamuisin on tehnyt vain mieli kääntää kylkeä, mutta luulenpa, että tulevana en malta edes nukkua siihen asti, että kello minut herättää.

Toisaalta kaikki uusi on aina hienoa ja mahtavaa – ehkäpä keskiviikkoon mennessä tunnelma alkaa siirtymään enemmän realismin puolelle, mutta toivotaan että niin ei käy.

Tällä hetkellä perhoset ovat vallanneet vatsanpohjani ja kasvoilla on leveä hymy.

12 vastausta artikkeliin “Viimeinen tavallinen työpäivä”

  1. Onnea valitsemallesi tielle! Muista että aina välillä tulee takapakkia mutta sitten pitää vain painaa eteenpäin =)

    Muistathan pitää meidät lukijasi luupissa miten yrittäjänä menee. Ja nyt kannattaa alkaa syömään vähemmän sillä kaikki menee omasta pussista… ;P

    1. Tack! Pidetään mielessä ja pidetään. En kyllä ehkä vielä puhuisi yrittäjyydestä, mutta jos nyt ensin saisi jotain tuloja aikaiseksi ja ehkä jossain vaiheessa itsensä työllistettyä. Tulkoon yrittäjyys sitten aikanaan.

      Pitää ehkä alkaa syömään epäterveellisemmin, mutta vähemmän ei taida onnistua kun jo nykyisillä määrillä on paino pudonnut aika mukavasti viimeisen vuoden aikana.

  2. Onnea matkaan.

    Vapaudella (mitä yrittäjyyskin tavallaan on) on plussat ja miinuksensa. Itse olen tyytyväinen palkansaaja, tosin toiminimen kautta on välillä hauskaa vaeltaa hieman toiselle puolelle.

    Parhaimmillaan palkkatöissä voi keskittyä siihen asiaan, joku muu hoitaa byrokratian ja kokkaa ruuan henkilöstöravintolaan. Heikoimmillaan palkkatöissä pitää myydä ilmeistä ideaa 18 miltei-johtaja-titteliselle jotta saa luvan tehdä sen kaikkien kannalta hyvän asian, jonka olisi tehnyt jo.

    Jälkimmäinen esimerkki oli lievää liioittelua, mutta vain lievää.

    1. Olen samaa mieltä, että välillä on ollut hauskaa vaeltaa hieman toiselle puolelle. Saa nähdä, että onko tuo sitten hauskaa enää suurempana annoksena.

      Pystyn hyvin ymmärtämään tuon viimeisen lauseen, näin käy kun politiikka voittaa järjen ja sooloilusta tulee syntiä.

  3. Mukava kuulla mietteitäsi uuden elämänvaiheen alussa. Luuletko tapaavasi työkavereitasi työn loputtua?

    On niin totta, että vaikka on toivonut muutosta, silti tulee myös kaipaamaan asioita ”vanhasta elämästä”. Itsellä on tällä hetkellä samankaltaisia ajatuksia kun olemme valmistautumassa muuttoon ulkomaille.

    1. En ainoastaan luule vaan tiedän, koska tulen pitämään siitä itse huolen. Jos ei muuten niin jossain valeasussa varmaan erehdyksissä laskevat vanhalle toimistolle sisään.

      Tuo on sinun muutoksesi on jo ihan eri luokkaa kuin omani. Saan sentään muilta osin pitää tuntun ympäristön. Varmasti melko hurja tunnelma siirtyä aivan vastakkaiselle puolelle maapalloa.

  4. Voi, mä olen niiiiiin kateellinen sulle 🙂 ja innoissani odotan miten yrittäjyytesi pyörähtää käyntiin. Tsemppiä ja kaikkea hyvää valitsemallesi tielle 🙂

  5. Työkavereista luopuminen on haikeaa, samat fiilikset oli kun jäin äitiyslomille vaikka olin tulossa vielä takaisin. Onnea ja menestystä yrittäjyyteen!

  6. Yrittäjyys on hienoa, kaikissa mittakaavoissa. Suomessa vaan valtiovallan määritelmät mielestäni ainoalle järkevälle tavalle tehdä töitä (=saada korvaus tekemälleen työlle yrittämällä) on kuivatettu kasaan ja tumpattu jätekasaan. Silti se hienous nousta aamulla tekemään jotain itselleen on upea tunne, palkitseekin aika ajoin jopa pienyrittäjää. Pienyrittäjää ei tue kukaan, kaikki on omissa käsissäsi ja siinä kiteytettynä sen hienous. Päivääkään en vaihtaisi, olkoon sanonta kuinka kulunut tahansa.

    Valtiovalta ymmärtää yrittäjyyden aivan päin p/ttä. Useimmiten, jopa lähes aina, riittää itsensä työllistäminen. Vaikuttaa, että paikallisesti työllistämällä itsesi olet rikollinen mutta työllistämällä kymmenen muuta olet yhteiskunnan sankari.

    1. Itse ihailen suuresti jokaista yrittäjää. Oma täysipäiväinen yrittäjyys jäi tällä erää kovin lyhyeksi, mutta ehkäpä joskus on taas jatkoa luvassa. Kai sekin jonkintyyliseksi yrittämiseksi lasketaan, kun yrittää vaikka ei olisikaan yrittäjä.

      Taidat olla oikeassa, jos jokainen työllistäisi itsensä niin sillä pääsisi jo pitkälle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.