Heitä hyvästit stressille

eroon-stressistä”Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?”

Tasaisin väliajoin olen joutunut työelämässä tilanteeseen, jossa minulta kysytään ammatillisista tavoitteistani. Vastaan aina, että minulla ei ole sellaisia. Tämä johtaa poikkeuksetta luentoon siitä, että miten tärkeää on olla tavoite ja rankentaa oma CV tavoitteeseen pääsemiseksi. Systemaattisesti palikoita pinoon ja lopulta pyramidin huippu häämöttää.

Nykyinen pomoni on huipputyyppi – reilu, mutta vaativa ja arvostan sitä, että hän yrittää sparrata minua eteenpäin urallani. Taas viime viikolla keskustelu ajautui siihen, että minne haluan päästä työelämässä. Positiivista keskustelussa on se, että voin vaikuttaa merkittävästi työtehtäviini. Toisaalta vaikutan aika haahuilijalta, kun haluan tehdä vähän kaikkea. Keskustelussa on kuitenkin jo pohjimmiltaan rakenteellinen vika.

Kuka tietää minkälainen maailma on 5 vuoden kuluttua? Ei kukaan.

Muutos on nopeampaa kuin koskaan ja kiihtyy tulevaisuudessa entisestään. Monet ammatit tulevat häviämään ja yhä enemmän asioita tullaan automatisoimaan. Esimerkiksi myyjien määrän kehityksestä on tehty erittäin mielenkiintoisia ennusteita. Kannattaa myös vilkaista Did you know. Pätkä on muutaman vuoden takaa, mutta ajatus on yhä sama.

Tavoitteet vai järjestelmä?

Usein samasta keskustelusta saadaan aikaan myös klassikko kaksintaistelu – tavoitteet vs systeemit. Otetaan esimerkki omasta elämästäni: Olen määritellyt itselleni tavoitteeksi eläkkeen kolmevitosena. Tavoite on konkretisoitu euromääräksi. Tavoitteen tueksi olen rakentanut systeemin (automaattinen säästäminen), joka auttaa saavuttamaan maalin. Lisää aiheesta löytyy vaikka Scott Adamsin eli Dilbertin luojan blogista.

Parhaimmillaan tavoitteet kannustavat ja saavat ihmisen tekemään kovemmin töitä. Tavoitteiden suurimpia haittavaikutuksia ovat epäonnistumisia seuraavat negatiiviset tunteet. Kun eläkekassani kutistuu pörssikurssien laskiessa koen olevani kauempana tavoitteesta kuin aikaisemmin. Kun kuljen pois päin tavoitteestani, saa se aikaan negatiivista stressiä. Lopulta jos epäonnistun, olen luuseri.

Helpoin tapa eliminoida stressi on keskittyä systeemeihin ja prosesseihin, jolloin tavoitteet jäävät korkeintaan sivurooliin. Tiedän, että kun noudatan säästämisprosessiani, tulen saavuttamaan taloudellisen riippumattomuuden. Enää kysymys ei kuulu jos, vaan milloin. Sama pätee työelämään. En osaa ennustaa, joten olisi hölmöä lukittautua tavoitteeseen, jota ei ehkä viiden vuoden kuluttua enää ole olemassa. Ennemmin noudatan prosessia, jossa teen joka päivä asiat hieman paremmin kuin edellisenä päivänä, opin mahdollisimman paljon uutta ja pidän vaihtoehtoni avoinna.

4 vastausta artikkeliin “Heitä hyvästit stressille”

  1. Tuolla tahdilla millä olet päässyt hankkimaan omaisuutta, on taloudellinen riippumattomuus vain ajan kysymys. Itse olen jo 28-vuotias ja omaisuuteni ollessa vasta 70 k hujakoilla on taloudellinen riippumattomuus vielä kaukaisessa horisontissa =D

  2. Todennäköisesti päädyt työpaikalla noihin keskusteluihin kerta toisensa jälkeen siksi, että keskustelun osapuolten viitekehykset ovat täysin erilaiset. Työnantaja tietenkin katsoo kokonaisuutta sen pohjalta miten työntekijää voi hyödyntää, ja onko hänessä potentiaalia kehittyä toimessa eteenpäin tms.

    Työntekijä taas katsoo poikkeuksetta asiaa laajemmin koko elämäänsä peilaten. Tässä pakostakin syntyy jo lähtökohtaisesti asetelma joka ei kunnolla toimi keskustelun lähtökohtana.

    Tuo kysymys ihmisen viisivuotissuunnitelmista on todella typerä hyvin monista syistä, ja tuot esiin hyvää pohdintaa asiasta. Nimenomaan se nousee esiin, että nykyajan työelämässä on lapsellista edes tehdä mitään viisivuotiskehityssuunnitelmia, kun vakautta ei ole. En tajua, miten tuo ”klassikkokysymys” säilyy esimerkiksi työhaastatteluissa vuodesta toiseen. Ehkä se kertoo jotakin rekrytoijien ammattitaidosta…? Eihän tuohon oikeastaan voi haastattelussa tai työnantajan keskusteluissa vastata rehellisesti tänä päivänä. Vastaukseen kun pakostakin tänä päivänä on useampia vaihtoehtoja, joista ei yksiselitteisesti ”täällä, korkeammassa toimessa” vastaus enää ole realistinen.

    Mitä tavoitteisiin tulee, niin olen kanssasi hyvin samoilla linjoilla. Mielestäni elämäänsä ei pidä asettaa liian tiukkoja tavoitteita yhtään minkään asian puolesta, koko elämä jo määritelmällisesti on dynaaminen kokonaisuus jota ei pysty tarkasti hallitsemaan. Huomattavasti rakentavampi lähtökohta onkin valita jokin tietty elämänsuunta, ja – juuri kuten sanot – rakentaa pikkuhiljaa tuota suuntaa tukeva systeemi, joka ikään kuin vääjäämättä kuljettaa tuota haluttua suuntaa kohden. Pehmeät valitavoitteet voivat ehkä asiassa auttaa, niiden konkretisoidessa edistymistä. Mutta niissäkin on tärkeää, että ne eivät ole väärällä tavalla ankaria.

    Tuo myös mahdollistaa jatkuvan kehittymisen ja sallii monenmoisten mielenkiintoisten sivujuonteiden rakentumisen. ”Epäonnistumisistakaan” ei tällöin muodostu katastrofaalisia lannistajia, vaan opinpaikkoja, joilla systeemi ja suunta lopulta tarkentuu ja vahvistuu.

    1. Klassikko taitaa kuulua siihen kategoriaan, että kysytään nyt kun on aina aikaisemminkin kysytty. Ehkäpä se tosiaan kertoo myös jotain kysyjästä.

      Tuo on itseasiassa erittäin hyvin muotoiltu: ”Valita elämänsuunta ja sitten rakentaa sitä tukeva systeemi. ” Tavoitteilla on oma käyttötarkoituksensa, mutta huomaan, että olen aikaisemmin keskittynyt niihin liiaksi, jolloin haittavaikutukset ovat hyötyjä suuremmat. Elämänsuunta ja tukeva systeemi mahdollistavat myös enemmän matkasta nauttimisen ajatusta, kun katse ei ole koko ajan suunnattu tavoitteiden muodossa hamaan tulevaisuuteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.