Salatiedettä?

Nykyään normina pidetään sitä, että on pakko kuluttaa kaikki, mitä tienaa. Vähällä toimeentuleminen on kiellettyä. Itseasiassa se on jopa enemmän kuin kiellettyä, sehän on mahdotonta! Epäusko velloi syvänä virtana haastatteluni kommenttiosiossa, enkä voi sanoa olevani yllättynyt. 800 euron budjettiani ei moni uskonut todeksi, vaikka se ei ihmeitä vaadi.

Säästäminen on helppoa ja yksinkertaista: Älä osta skeidaa!

Onneksi kaikki eivät olleet niin kapeakatseisia. Nimimerkki ”mutku” oli antanut täydellisen vastauksen ja kiitos siitä:

”Lukekaa nyt ihmiset ihmeessä noita blogeja. Ei kyse ole mistään salatieteestä, vaan noissa blogeissa on melko tarkkaan kerrottu, miten homma toimii. Onhan se toki paljon helpompi kieltää asia ja keksiä tekosyitä, miksi ei toimi tai miksi toisilla on helpompaa kuin itsellä.”

Onko säästäminen ja aikainen eläke siis salatiedettä?

Ei tosiaan ole. Päinvastoin. Säästämällä päätyy pakostakin taloudelliseen tilanteeseen, jossa eläkkeelle jääminen on mahdollista.

Itse matematiikka eläkkeen takana on hyvin yksinkertaista. Tämä on juuri se syy, miksi itse olen jäänyt koukkuun. Aina pienellä summalla pärjääminen ei tietenkään ole mahdollista. Itse olen juuri sopivassa elämänvaiheessa opiskelujen päätyttyä. Menot ovat vielä opiskelijatasolla ja toisaalta nurkissa ei ole lyhyitä kaksijalkaisia mankumassa harrastuksiin.

Eläkkeelle jääminen on tavoite, jonka laskemista voi lähestyä kahdesta suunnasta. Ensimmäisestä kerroin laskiessani tarvittavaa eläkekassan määrää. Tässä lähestymistavassa tarvitset tarkan päivämäärän milloin haluat eläkkeelle, ja selvitettäväksi jää tarvittava summa euroina.

Toinen, vähemmän stressiä aiheuttava lähestymistapa on laskea kuinka kauan eläkkeelle jäämiseen menee nykyisellä säästämisvauhdilla. Ei siis tarvitse asettaa painostavia tavoitteita, vaan ainoastaan selvittää paras arvaus, mitä tulee tapahtumaan omalla säästämisvauhdilla.

Myös tässä versiossa laskeminen alkaa siitä, että määritellään se osuus, jonka eläkekassasta voi nostaa vuosittain eläkkeen alettua. Itse olen tottunut käyttämään lukua 4 %, koska se vaikuttaa melko loogiselta. Täydellisen oikeaa vastausta tähän ei tietenkään ole. Vaikutteita lukuun olen ottanut esimerkiksi MMM:ltä.

Seuraavassa vaiheessa lasketaan kuinka paljon tarvitaan omaisuutta, jotta siitä voidaan nostaa kyseinen 4 %. Tähän vaikuttaa luonnollisesti oma kulutus. Käytän esimerkkinä omia lukujani. Oletetaan siis, että säästöprosentti on pyöreästi 70 %, ja kulujen osuudeksi jää 30 %. Kun tiedetään, että eläkkeellä kulutus on 4 %  eläkekassasta, on laskeminen helppoa: 30 % / 4 % = 750  %.

Nyt tiedämme, että eläkkeelle tarvitaan 750 % suhteessa kuluihin. Aika saadaan selville, kun jaetaan kassa nykyisellä säästöprosentilla eli 750 % / 70 %, jolloin vastaukseksi saadaan noin 10,7 vuotta. Näin siis ilman minkäänlaista inflaatiota tai tuottoa säästöille.

Päästäheitetyillä euroilla lasku näyttää tältä:

  • Nettopalkka 30 000 € / vuosi
  • Kulut 9 000 €
  • Säästöön 21 000 €
9 000 / 0,04 / 21 000 = 10,7 vuotta. Jos eläkekassa koostuu myös sijoitusten tuotoista, täytyy verot huomioida erikseen.

Jäsenalueelta löydät laskurin helpottamaan matemaattista suoritusta. Lataa se koneellesi, aseta omat numerosi ja katso tulos.

Mikä sinun lukusi on?

9 vastausta artikkeliin “Salatiedettä?”

  1. MMM on kyllä timanttia luettavaa, erityisesti Reader Case Studyt ja Money Mustachen kiroilut 😉
    Katselin kanssa keskustelua haastiksen kommenteissa. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa, niinhän se taitaa olla 😉

  2. Mitäs P.Ohatta sanoisi vinkiksi meitsille… Säästäisikö kaiken ASP:lle (haluaisin saada 20 000 kasaan) vai osa sinne ja osa muihin sijoituksiin esim. indeksirahastot ja osakkeet?
    Vaikea päättää mikä olisi järkevää.

  3. Kiitos, olinkin tuon aikanaan lukenut mutta unohtanut jo. Kiitos kovasti blogistasi, se inspiroi minua 🙂

    1. Ei paha! Olet tuossa aivan oikeassa, ennemmin se on jo ihme, jos niin lyhyessä ajassa kuin 10 vuodessa osuu lähellekään pitkän ajan keskiarvoa.

  4. Ei tämä maailmaa niin pyöri että ihmiset jäävät nuorena eläkkeelle. Kuka hoitaa julkiset palvelut (koulutus, terveydenhuolto jne. Jos ihmiset jäävät eläkkeelle ennenaikojas)? Entä kun ihmiset lopettavat kuil uttamisen? Yritysten ei tarvitse valmistaa tuotteita, kauppojen kannattuvuus heikkenee=työttömyys ja yritysten tuottavuus heikkenee ja sitä myöten sijoitustuotot heikkenevät. Eli ihmisten pitää kuluttaa ja antaa oma työpanoksensa yhteiskunnalle mahdollisimman laajasti. P.Ohatta ajattelumallilla yhteiskunta romahtaa ja aiheuttaa pitkässä juoksussa lisääntyvää köyhyyttä..

    1. Tätä kommenttia on odotettu jo blogin aloittamisesta lähtien! Kiitos siis sinulle.

      Alkuun on todettava, että eivätkö ihmiset juuri eläkkeellä kuluta? Ja toisaalta omalla eläkkeelle jäämiselläni ja sohvaperunaisuudella on kovin vähän yhteistä.

      Sitten asiaan. Mainitsemasi on yksi vaihtoehto. Äkillinen säästäminen ja eläköityminen voisivat lyhyessä juoksussa aiheuttaa mainitsemiasi asioita, pitkässä juoksussa oma näkemykseni on erilainen.

      Jos kuluttaminen vähentyisi tarkoittaisi se myös sitä, että tuottaminen vähentyisi. Olet oikeassa, että silloin työ vähentyisi. Unohdit vain mainita, että samalla myös työn tarve vähenisi, kun ei tarvitsisi kuluttaa niin paljon. Sitten kysymys on vain työn jakamisesta. Monella elämänlaatu nousisi, vaikka tavaraa olisi vähemmän. Tehokkaat markkinat tulevat aina huolehtimaan siitä, että yritykset ovat kannattavia.

      Menee ohi aiheen, mutta mielenkiintoista tulee myös olemaan, että miten esimerkiksi teknologian kehitys vaikuttaa tulevaisuudessa työn määrään. Tuskinpa ainakaan lisäävästi, joten työttömyyttä on luvassa joka tapauksessa.

      Mainitsemasi palvelut ovat Suomessa julkisia palveluita. Se on taas sitten ihan toinen asia, että pitäisikö niiden olla. Moni asia toimisi paljon tehokkaammin, jos se olisi hoidettu yksityisesti. Toisaalta taas koulutuksen maksuttomuus edesauttaa tasa-arvoa.

      Logiikallasi suurempi kulutus on aina parempi. Tämä johtaa siihen, että töitä olisi painettava yötä päivää, mutta eipä sitä voi juuri elämäksi kutsua. Tällä hetkellä työpäivät ovat monella jo aivan liian pitkiä. Pian tämä maapallo onkin sitten jo kulutettu puhki.

      Oman näkemykseni mukaan onnellisuus lisääntyisi ja yhteiskunta toimisi aivan hyvin, jos kaikki toimisivat kuten minä. Tätä tuskin saamme ikinä selville.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.