Kolmannesvuosikatsaus 2/3 2014 – 173 103 €

kuukausikatsaus-tulot-menot-varallisuus-tunnusluvut-minTaas on tullut aika katsastaa edellisen neljän kuukauden saldo. Vielä tällä kertaa teen sen oikein mielelläni, koska vuoden toinen kolmannes sujui kokolailla ennakoidun mukaisesti. Merkittävimmät muutokset olivat rahastosalkun päivittäminen, yritysmuodon vaihtaminen ja päivätyön päättyminen. Viimeisin näistä tarjoaa varmasti roppakaupalla haasteita loppuvuoden säästämistä ajatellen.

Tulot, menot ja säästöprosentti 2014 (2/3):

  • Tulot yhteensä 12 250 € (netto)
  • Menot yhteensä 3310 €
  • Säästöprosentti 73 %
Tuloista ansiotuloja oli 8392 €, sivutuloja 2065 €, osinkoja 1450 € ja muita tuloja 350 €. Ansiotulojen netto-osuus putosi merkittävästi verrattuna vuoden ensimmäiseen kolmannekseen verokortin tulorajan tullessa vastaan. Osingot ja sivutulot paikkasivat vajetta mukavasti. Muut tulot olivat irtaimiston myyntejä ja ne käytettiin kulutuskrapulan hankkimiseen.
Menojen erittely:

 

Menojen kuukausittaiseksi keskiarvoksi muodostui noin 827 euroa (ed 777 €). Tämä on sekä hyvä että huono asia. Todelliset menot ovat nousseet, mutta menoihin sisältyy myös kertaluonteinen matkailu josta omaksi kulukseni jäi 456 euroa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että ”pakollinen” kulutus on vähentynyt hieman (ilman matkaa 713 €).

Merkittävin menoero on lainan lyhennys ja lainankorko, jotka molemmat olen tulkinnut kuluiksi. Tästä tulossa lisää taustoja lähiaikoina. Bensaan on myös hurahtanut melkoisesti, mutta jatkossa lukema tulee olemaan selvästi pienempi. Autolla reissaan yhä vain polttoaineen hinnalla. Kulut eivät siis tältä osin vastaa normaalin autoilun kustannuksia.

Mieli on tällä hetkellä hieman haikea, koska tämä on viimeinen kolmannesvuosikatsaus, jossa säästöprosenttini lähelläkään 70 prosenttia. Yksi syy tähän on päivätyön loppuminen. Toinen on se, että vaihdoin yritysmuotoni osakeyhtiöön ja tarkoitus on jättää osa tuloista sijoitettavaksi yrityksen kautta. Jatkossa nykyisen kaltaisia sivutuloja ei siis enää ole.

Sijoitusasuntojen tuottoja tai kustannuksia ei ole huomioitu lainkaan tuloissani tai menoissani. Pidän sijoitusasutoja kuin osakkeina/yrityksenä eli saan näistä tuloja vain, jos teen noston asuntojenhoitoon varatulta tililtä. Vastaavasti kuluina pidän vain sitä rahaa, jonka joudun kyseiselle tilille tallettamaan menojen kattamiseksi. Näin siksi, että käytännössä kaikki tuotot sitoutuvat asuntoihin ja realisoituvat vasta myytäessä. Tuotot ovat siis tavallaan verrattavissa osakkeiden arvonnousuun. Tämän kolmannesvuoden aikana en tehnyt talletuksia tai nostoja asuntotililtä.

Alla tämän hetken varallisuustilanne ja muutos verrattuna edelliseen kolmannesvuosikatsaukseen.

Ensisilmäyksellä näyttäisi, että suunta on oikea; sekä sijoitusvarallisuus että nettovarallisuus ovat kasvaneet mukavasti. Valitettavaa on, että tällä tahdilla eläke ei koita alkuperäisen suunnitelman mukaisena päivänä. Olen vielä edellä tavoitettani, mutta etumatkani on kaventuu joka kuukausi.Menojen kasvusta johtuen stressiluku nousi vain 0,35 vuotta. Stressiluku on laskettu nettovarallisuus / nykyinen kulutus, joten se on vain suuntaa antava. Se ei esimerkiksi huomioi lainkaan tulevia tuottoja tai omaisuuden myynnistä aiheutuvia veroja.Suunnitelmani mukaisesti sijoittamisen painotus on siirtymässä osakkeista rahastoihin. Kuluneen kolmannesvuoden lopussa päivitin rahastosalkkuni kertarykäyksellä. Rahastojen osalta salkku on siis täysin tasapainossa! Tämä tarkoittaa myös sitä, että en omista enää lainkaan Suomi-indeksirahastoa.

Kaikki aikaisemmat ja tulevat kolmannesvuosikatsaukset löydät jatkossa täältä.

Entäpä loppuvuosi 2014?

Tavoitteeseeni verrattuna näköpiirissä on orastavaa persaukisuutta ja akuuttia rahapulaa, joten tulojen kasvattaminen on yksi tärkeimmistä prioriteeteista.

25 vastausta artikkeliin “Kolmannesvuosikatsaus 2/3 2014 – 173 103 €”

  1. Hyvissä kantimissa noi sun raha-asiat huolimatta siitä, että vakiotyö loppuu ainakin toistaiseksi. Itsellänikin on kulut aika lailla samoissa kuin sinulla. Tulopuoli on laiskuuden vuoksi ollut laskussa. Se mikä minua eniten kiinnostaa on toi sinun osakemuotoinen yrityksesi. Kuinka pienissä summissa olet pystynyt pitämään kuukausittaiset kulusi yrityksessäsi?

    1. Näin se taitaa olla, että tulopuoli on aina valinta kysymys. Eipä itsellänikään kauheasti ole motivaatiota kaikkea aikaa rahaan vaihtaa.

      Yrityksen kustannukset alkuvuonna (tmi) olivat noin 1500 €. Tuokin summa sisältää jo mm. osakeyhtiön perustamismaksun ja Yel maksuja noin 800 €. Ilman näitä menot olisivat noin 60 € kk.

      Veikkaus on, että Oy:n myötä kulut putoavat selvästi alle tmi kulujen, kun Yel jää pois. Kyseessä on palvelualan yritys joten pakollisia menoja ovat oikeastaan pankki 9 € / kk, netti 15 € / kk, domainit + hosting 5 € / kk ja tarvikkeisiin menee ehkä 10 € / kk.

      Voin laittaa loppuvuodesta tarkemmin lisää tietoja, kun näen mihin kustannukset asettuvat.

    2. Olen itsekin juuri kiinnostunut tuon osakeyhtiön perustamisesta ja siksi olen erityisen kiinnostunut mahdollisista kuluista mitä siihen tulee. Tulopuoli on tosiaankin valintakysymys ja varsinkin allekirjoittaneelle sitä. Suhteellisen pienilläkin tuloilla pärjää, kun järjestää asiansa hyvin, mutta ylijäämää pitäisi tulla tasaseen ja siitä on pidettävä huolta.

    3. Olettaen, että kirjanpito luonnistuu, niin mielestäni ainoaksi pakolliseksi kustannukseksi perustamisen jälkeen jää pankkipalvelut. Näistä en päässyt eroon, mutta muut kulut ovat sitten enemmän vapaaehtoisia.

  2. Hyvissä kantimissa on rahat kyllä, mutta voisiko saada selvitystä esim tähän ruokalaskuun? 405 euroa neljään kuukauteen tekee 3 euroa päivää kohden. Oletko syömättä päiviä vai miten tämä hoidetaan?

    1. Tulossa on! Jos saan itseäni niskasta kiinni, niin tarkoitus olisi ensi kuussa kokeilla kuinka edullisesti todella voi syödä. Kaikki reseptit ja kuluerittelyt näiltä osin siis tulossa. Tavoite on päästä selvästi alle normaali kulutuksen. Jos voimia riittää kerään jossain välissä myös normaalikuukauden sapuskat/kulut ylös.

      Tuo 3 € on itseasiassa hieman alankanttiin ja nyt huomaan, että unohdin tuota purkaa. Edellinen kolmannesvuosi sisälsi myös kesälomani, joka tuli pääasiassa vietettyä tuttavien mökeillä. Hieman tulkinnasta riippuen tämä tarkoitti loisena oleilemista täysihoidossa tai pitkiä työpäiviä ruokapalkalla.

  3. Ruokalaskuhan on noin 100e/kk, johon pystyn itsekin. Ei siinä ole mitään ihmeellistä.
    Tulevatko nuo sivutulot omasta yrityksestäsi? Itseänikin kiinnostaisi saada kasvatettua lisätuloja, mutta tulokset ovat olleet melko laihoja. Tämän takia olisi mielenkiintoista kuulla muilta miten he ovat siinä onnistuneet.

    1. Kyllä sivutulot ovat omasta yrityksestäni. Kuvio on toiminut suurinpiirtein niin, että päivät päivätyössä ja illat sitten oman firman nimiin. Toistaiseksi olen tehnyt vain ”personaltrainer” -tyyppisiä hommia oman urheiluharrastukseni parissa ja tämä on minulla toiminut mainiosti. Jatkossa on tulossa ehkä myös muun tyyppistä sivutulojen ansaintaa, mutta se jää nähtäväksi. Tällä hetkellä etsin itsekin tapoja tienata enemmän ja laitan näistä raporttia, jos löydän toimivia keinoja.

  4. Kyllä tulet pienellä rahalla toimeen. Joku päivä kun asuntolaina on maksettu, niin menot tippuvat nykyisestä rajusti. Vielä jos olet vapaaherra tai saat asiat hoidettua niin ettei välttämättä tule bansalaskua ollenkaan jos polkupyörällä kuljet. Lisäksi jos huomioi tuon matkailun pois, niin jäljelle jää menoiksi ainoastaan 278 e /kk.

    1. Ei kuulostaisi ollenkaan pahalta. Toinen puoli yhtälöä on se, että asunto on jossain vaiheessa pakko vaihtaa isompaan. Toivottavasti tulevaisuudessa on myös enemmän suita ruokittavaksi. Täytyy kuitenkin yrittää viityttää kulujen lisäystä.

    1. Toistaiseksi ei mitenkään. Kävin TE-toimistossa ja olen siis ensisijaisesti opiskelija, koska minulla on tutkinto kesken ja opinto-oikeus. Tästä täytyy lähettää lisätietoja työttömyysturvalle. Yrittäjyyden kanssa sama juttu eli toimitan nyt lisätietoja ja sen jälkeen saan päätöksen siitä, olenko oikeutettu työttömyyskorvaukseen.

      Mielestäni olen oikeutettu työttömyysturvaan ja kaikkien pykälien pitäisi täyttyä, mutta katsotaan nyt miten lopulta käy. Näissä on kuitenkin aina kyse tulkinnasta.

    2. Kiitos vinkistä! Pystyn vastaanottamaan täysipäiväisen työn, en ole Yel velvollinen ja olen ollut yritystoiminnan kanssa samaan aikaan päätoimisesti töissä, joten omasta mielestäni tässä ei ole mitään ongelmaa. Tulkinta on kuitenkin aina tulkinta. Ainakin oheinen keissi oli päättynyt hakijan kannalta hyvin.

  5. Pitäisköhän tuossa säästämisprosentissasi mainita, että lasket tuloiksi vain ns. nettotulot. Kyllähän tässä itsekin tuolla laskutavalla ihan kivaan prosenttiin pääsee. (Tavoitteeni oli jossain vaiheessa, että yksi kolmasosa veroihin, yksi kulutukseen ja yksi säästöön eli sijoitettavaksi, mutta ei sitä rahaa tuohon tahtiin vaan ole kulunut.)

    1. Tämän pitäisi kyllä olla melko selvää, mutta voin toki täydentää vielä. Kyse on juurikin siitä kuinka paljon pystyn säästämään minulle tulevasta rahasta. En millään pysty näkemään veroja kulutuksena, kun nämä eivät minulle kuulu ja pääosin rahat eivät edes koskaan käy tililläni. Itse en ole ikinä törmännyt aikaisemmin laskutapaan, jossa säästöprosentti laskettaisiin mistään muusta, kuin nettotuloista.

  6. Itseäkin kiinnostaisi tuo ruokakulu / miten on mahdollista päästä noin alhaisiin lukemiin. Pelkästään halvimmasta päästä olevat sapuskat (makaronilaatikko tms.) maksaa nykyään jo reilun euron per annos. Näitä päivästä toiseen syömällä lienee mahdollista päästä nipin napin tuohon satkuun, mutta tämä on melko ravintoköyhää ja sotii personal trainer – taustaa vastaan?

    1. Täytyypä kerätä kaikki kuitit talteen. Varmasti voisi syödä paremminkin, kuin syön tällä hetkellä, mutta myös huonommin. Yksikään personal trainer ei varmasti antaisi hyväksyttyä arvosanaa ruokavaliostani. Selvyyden vuoksi todettakoon vielä, että sivutyökseni teen etäisesti personal trainingia muistuttavaa työtä, mutta tällä ei siis ole varsinaisen personal trainingin kanssa mitään tekemistä, eikä minulla ole siihen vaadittavaa ammattitaitoa. Käytän termiä, koska haluan pysyä nimimerkin suojissa. Varsinaisen työn paljastaminen paljastaisi käytännössä myös nimimerkkini.

  7. Ruokakulusi ovat mielestäni järkyttävän pienet. Itsellä menee 250€ kuussa liiteriin. Syön kyllä toisaalta suht terveellisesti, 2 itse tehtyä ateriaa päivässä, aamupala, iltapala ja monta välipalaa. Myös maitoa kuluu parisen litraa päivässä. Itsetehdyt smoothietkin maksavat aika paljon. Yritän syödä sopivasti proteiinia ruokavaliossani.

    Voisihan tuota summaa toisaalta yrittää pienentääkin, mutta mielestäni ruoka on kuitenkin niin tärkeää ihmiselle, että on parempi syödä hyvin.

    1. Luulenpa, että olet tässä täysin oikeassa. Itse en ole seurannut mitenkään syömistäni tai erityisesti yrittänyt säästää ruuassa. Luonnollisesti olen suosinut edullisempia raaka-aineita, mutta syötyä on tullut milloin mitäkin. Varmaan voisi energiatasot nousta oikeanlaisella syömisellä. Täytyy katsoa ensi kuussa mitä tulee suuhunsa laitettua ja sen jälkeen miettiä kehityskohteita.

  8. On kyllä hassua, miten monet kummastelee tuota ruokalaskusi pienuutta! 🙂 (Pikkasen enemmän kuin mulla.) Kiva jos jaksat selvittää lukijoillesi, miten se on mahdollista. Itsekin yritin kesäkuussa vähän kertoa, miten syön. Vähän vaikea hahmottaa, miten kalliisti syövät sitten oikein syövät, ja mikä omassa esimerkissä sitten olisi erikoista ja kertomisen arvoista.
    Ruokakulujen sijaan mua taas hiukan hämmästytti tuo yhtiövastikkeen pienuus.

    Ja mä itseasiassa luulen, että työttömyysturvan saamiseksi sulle on isompi ongelma tuo opiskelijastatus kuin pienimuotoinen yrittäjyys. Toivottavasti tulkinta tällä kertaa on sulle edullinen, tai sitten kannattaa valmistua nopsaan, jotta pääsee työttömäksi… 😉

    1. Mielenkiintoisen tarinan olit kertonut! Osa 1 (http://mihinrahakuluu.blogspot.fi/2014/06/miten-syon-alle-satasella-kuukaudessa.html). Sun sapuskat näytti kyllä ihan mega paljon paremmilta mitä mun on! Täytyy varastaa testiin noita sun ruokia!

      Yhtiövastike on meillä 96 € / kk, josta osuuteni on 50 %. Pieni yhtiö, pieni asunto, ei huoltoyhtiötä yms muuta ylimääräistä tuomassa kuluja. Olen ollut erittäin tyytyväinen nykyiseen asuinpaikkaan ja lisäksi naapurit ovat vielä omatoimista väkeä eli kaikki mikä pystytään hoidetaan itse.

      Joo saa nähdä miten käy. Alkoi tympimään koko juttu joten 2 viikkoa taisi mennä ennen kuin sain edes selvityksiä lähetettyä eteenpäin. Toi voisi toisaalta olla hyväkin juttu niin saattaisin joskus valmistua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.