Näin syöt alle 3 eurolla päivässä

Näin syöt alle 3 eurolla päivässä

2,81 euroa.

Tämä on se summa jonka käytin marraskuussa keskimäärin ruokaan päivässä.

Ruokakulut on kerätty exceliin. Raaka-aineideille on laskettu yksikköhinnat kuukauden aikana ostettujen tarvikkeiden keskihinnan mukaan ja jokainen suuhun laitettu ruokalaji ja -tyyppi on punnittu erikseen.

Alun perin tarkoitus oli vain seurata omia ruokakuluja ja katsoa miten paljon rahaa kuluu kuukaudessa. Kuitenkin ensimmäisten päivien aikana ruokakulujen kirjaaminen tuntui sen verran oudolta, että syötyä tuli hieman normaalia vähemmän.

Sitten heräsi ajatus, että ehkä olisi hauskempi tehdä vähän extriimimpi testi, että kuinka vähällä oikeasti pärjäisi. Tämä kuitenkin kariutui epäonnistuneeseen roskisdyykkauskeikkaan. Ehkäpä jossain vaiheessa innostun laittamaan kroppaa tosissaan likoon tämän aiheen parissa.

Loppujen lopuksi ensi päiviä lukuun ottamatta ruokailuni oli todennäkösesti suhteellisen lähellä tavanomaista, vaikka välillä saattoi joku purilainen jäädä väliin kun ei yksinkertaisesti raaskinut sellaista ostaa. Toisaalta marraskuun aikana söin lähes poikkeuksetta aamupalan, mikä ei normaalisti kuulu tapoihin. En yleensä ole puurosta juuri välittänyt, mutta nyt alkoi sekin maistumaan, kun huomasin, että hiutaleversio ei maksa käytännössä yhtään mitään.

Ruuan lautaselle kasaamisen jalo taito on unohtuva kansaperinne, jota pyrin ylläpitämään erinäisissä kissanristiäisissä parhaani mukaan. Marraskuussa oli yhdet häät, yhdet hautajaiset ja kolme isovanhempien mökillä vietettyä vuorokautta. Ai kuinka muistelen lämmöllä sitä ihanaa tunnetta, kun muut juhlavieraat kateudesta vihreinä ihailevat buffetpöydästä omalle lautaselleni kasaamaa upeaa Eiffel-tornia muistuttavaa ruokakekoa! Näin ollen söin 26 päivänä omaan piikkiin ja viitenä päivänä joko täysin tai osittain muiden piikkiin.

Pelkkien ruokaostosten osuus oli 26 päivän aikana 74,55 euroa eli 2,59 euroa päivä, joten laskennallisesti koko kuukauden aikana olisi samalla tahdilla ruokakauppoihin uponnut 80,21 euroa. Tähän kun lisätään “ravintolat” eli pari mäkkärikeikkaa, niin kuukauden laskennallinen ruokakulutus toteutuneen keskiarvon mukaan olisi ollut 87,16 € eli 2,81 euroa per päivä. Kaupasta ostettujen aineiden lisäksi tuli käytettyä jokunen kesällä kerätty mustikka.

Ehkä onnistunein ja varmasti parhaasta päästä oleva pöperöni oli karjalanpaisti:

  • Karjalanpaistiliha 600g (3,49€)
  • Sipuli 146g (0,23€)
  • Valkosipuli 3g (0,03€)
  • Porkkana 215g (0,22 €)

Vielä kilo perunaa kaveriksi niin jäädään silti reilusti alle 5 euron ja riittää syömistä useammaksikin illaksi.

Jos haluat katsoa tarkemmin mitä söin, niin tässä on Menu a la chef P.Ohatta (menu siirretty sisäpiiriin muiden taulukoiden joukkoon. Sinne pääset heti ja täysin maksutta, kun olet liittynyt mukaan.). Laskuissa mukana vain omat evääni eli noin puolet taloutemme ruokakuluista.

Näin jälkikäteen tarkasteltuna voi huomata, että kokkaukseni ovat melkoisen kaukana hyvästä ja vielä kaukana optimaalisesta ravintoympyrästä. Olen kuitenkin tähänkin asti selviytynyt hengissä ja paino pysyi myös marraskuun muutaman sadan gramman sisällä vanhoista lukemista. Toisaalta, kun ei ole aikaisemmin tullut seurattua omia syömisiä, niin eipä näihin ole niin kiinnittänyt huomioita. Ehkäpä tässä on nyt koettu jonkinlainen ahaa-elämys, kuten monissa TV:n ravinto-ohjelmissa ennen ruokaremonttia. Tarkoituksena on jatkossa kiinnittää enemmän huomioita ruuan laatuun ja vähemmän sen hintaan. Sopiva ruokabudjettitavoite voisi jatkossa olla n. 150 euron tuntumassa.

Kyllä, tulen jatkossa tuhlaamaan enemmän rahaa ruokaan, mutta en nyt sentään mihinkään 200 € / kk sikailuihin ryhdy!

<<
>>

Sivusto ei tallenna sinusta mitään tietoja tai käytä evästeitä, kun luet artikkeleita. Toiveita, kommentteja ja kysymyksiä voi laittaa tulemaan myös meilillä.

Huom! Kommentointi käyttää evästeitä. Nimi, sähköposti ja verkkosivusi tallennetaan selaimeesi, jotta voit jatkossa kommentoida helpommin samoilla tiedoilla. Kentät vapaaehtoisia ja voit jättää ne halutessasi tyhjiksi.

Kommenttien alkuun ↑